Huh.
Oon ollu laiska. Viime päivityksestä on tuhottoman pitkä aika.. Kai koin, että kirjottamisesta ja pähkäilystä on enemmän haittaa kun hyötyä. Välillä on tullu hetkiä, joina haluaisin kirjoittaa jotain ylös, mutta en ole jaksanu tarttua hommaan "kun en ole aikoihin muutenkaan tätä harrastanut". Noh, nyt on uuden avauksen paikka.
Tekispä mieleni alottaa puhtaalta pöydältä, kun noita vanhoja ajatelmiani plärään. Ihan säälittää itseni puolesta. Miten voikaan nuoren naisen nuppi olla sekaisin.. Toisaalta se on elettyä elämää, ja olen helvetin ylpeä siitä, että asiat ovat nyt paremmin. Paljon paremmin. Niin paljon paremmin, että joskus ihan itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, kun olen niin onnellinen siitä kaikesta muutoksesta.
Mitäkö viime aikoina on tapahtunut? Noh..
Itselleni muistutukseksi: uusi terapiahan alkoi syksyllä 2009. Ja nyt olen siellä satunnaisen ahkerasti käynyt, kesälläkin suhteellisen tiuhaan. Kai se kaikki sai alkunsa siitä, että pääsin puhua pälpättämään ja minua ymmärrettiin ja tuettiin. Ei liikaa, sillä vastuu kaikesta jäi kuitenkin miulle. Varmasti suurin muutos on se, että oon päässy eroon monista miun elämää aiemmin rajottaneista ajatusmalleista, joihin liittyen isken tän päivityksen loppuun koosteen niistä ymmärryksen suurista räjähdyksistä, joita oon viimesen vuoden aikana kokenut.
No, toinen tähän syömiseen toisaalta liittyvä ja toisaalta siitä täysin erillinen asia on itsenäinen selviytyminen. Muutosten käynnistyttyä pelkäsin yksin jäätyäni, pysynkö pitämään niitä positiivisia asioita yllä ja koenko siihen motivaatiota, mutta kas kummaa: selvisin. Sain vaan lisää potkua ja päätin että pirskatti, tästähän mennään läpi eikä ali. Jotain muuttumatonta on siis rakennettu. Enkä aio enää luistaa siitä. Ihmisen on pidettävä huolta itsestään, vaikka mitä tapahtuis. Siitä ei tingitä. Tähän liittyen oon oppinu sanomaan hairahduksille "ei" ja ihan sillä uudella perusteella, että miun täytyy valita se vaihtoehto, jonka tiedän olevan oikein, vaikka tunne sanos mitä. Ja senhän oon nähny, että se voi sanoa IHAN mitä vain. Selviytymisestä vielä: harjottelu meni loistavasti, vaikka pelkäsin sitäkin vanhojen kokemusteni perusteella. Mutta ounastelinkin, että uudet ajat saa aikaan uudenlaisia kokemuksia, ja niinhän siinä kävi. Suorastaan nautin siitä ajasta.
Ja siitä päästäänkin kouluun. Meidän vuosikurssi valmistuu hyvin todennäkösesti tulevana keväänä. JAIIIKS! Ja mie oon oppinu varmasti ainoastaan yhden asian: miusta ei tule sitä miksi olen valmistumassa. Kolme vuotta ei ole menny kankkulankaivoon, olenhan kasvanut ties kuinka monelta kantilta, mutta ammattia en ole löytänyt. Mutta miulla on varovainen idis: ajattelin hakea lukemaan ravitsemustieteitä Kuopioon. Joka tapauksessa. Vaikka en vielä tiedä pääsisinkö sinne tai menisinkö ja koska menisin, mutta ei se kai ota jos ei annakaan. Jos joku tätä sattuu lukemaan ja omaamaan kokemuksia Kuopiosta opiskelukaupunkina, ottaisin kommentteja mielelläni vastaan. :)
Ja hmmn. No. Olen oppinut nauttimaan elämästä. Pitkistä aamuista, lyhyistä illoista, suklaasta, ihanista ystävistä, yksinäisyydestä, syksysateesta, hyvästä ruuasta, kiireettömyydestä, arjen rutiineista.. Kuten jo sanoin, välillä tulee niitä hetkiä, että vaan hymyilen hölmönä ja ajattelen, että voi vitjat kun elämä onkin ihanaa. Kavereita se naurattaa, minusta se on upeaa. Niitä hetkiä tulee useasti viikossa. Kai se pitää käydä aallonpohjalla, ennenku voi nousta niihin pisaroihin. Ihan tavallinen elämä..
On miulla haaveita tulevaisuudenkin suhteen. Tällä hetkellä ne tuntuu jotenkin vaan aika kaukaisilta, en tiedä miksi. Tuo ammatinvalintakysymys vaikuttaa paljon. En osaa kuvitella itseäni tekemässä jotain työtä koko ikääni, kun en tiedä mistä pitäisin niin paljon.. No, mutta nyt en aio ryhtyä tässä ahdistelemaan sitä. Onhan tässä vielä aikaa. Eh. Kuinka paljon? Koko elämä?
Ainiin, siitä tulikin mieleeni. Täytin tuossa 21. Se oli vähemmän kivuliasta ku oletin. Ei läheskään niin kriisi kuin täyttää 20. Yhtenä päivänä oltiin kämppikseni/kandiparini/harjotteluparini/"sielunkumppanini" kanssa leluosastolla tutkimassa joulu- ja synttärilahjavaihtoehtoja, kun vahingossa suustani lipsahti joku kokemus, jossa käytin ilmasua "...kuin nyt aikuisena". Jösses. Pamautin kädet suulleni ja ihan kuulostelin niiden sanojen kaikua ilmassa. Oonko mie tullu aikuiseksi? En kai? Vai vähän? Pikkuhiljaa..?
Siinäpä niitä viime aikojen kuulumisia. Nyt kun potti on avattu, voin hyvillä mielin käydä välillä kirjottelemassa juttujani ylös. On jotain, mistä lähteä liikkeelle.
Ja nyt se lupaamani ideapankki. Jos joku tätä lukee, ja jos sillä jollakulla on ongelmia tämän asian kanssa, suosittelen lukemaan. Miusta tuntuu, että nää asiat on oikeasti ensiarvosen tärkeitä paranemisessa.
"OLEN PARANTUNUT!!
Ihan oikeasti. Ja se on niin mahtavaa. Olen saanut elämäni takaisin. Minun elämäni, eikä kenenkään muun. Opettelen elämään sitä itseäni varten, ja se tuntuu joka päivä niin hyvältä, että se saa minut kyyneliin. Ihan vain se hyvä olo.
Rakkaat, uskaltakaa ryhtyä syömään. Mikään muu ei auta. Kaikki lähtee siitä. Se tuo niin paljon kaikkea. Rohkeutta, voimaa, tahdonvoimaa, fyysistä voimaa, jaksamista, uskoa, ihan kaikkea mitä tarvitsette parantuaksenne. Se ei tapahdu nälkiintymistilassa, vaikka kuinka haluaisi. Ruoka on kaiken A ja O.
En tiedä kuinka moni uskaltaisi lähteä noudattamaan selkeitä ohjeita parantumisen tiellä.. Itse olisin niitä kaivannut. Ja jos siellä ruudun takana on joku toinen, joka haluaisi tietää kuinka mennä eteenpäin, niin minäpä kerron mitä kannattaa yrittää. Se vaatii rohkeutta, mutta toimii, lupaan sen.
1. Jätä vaaka pois. Et tarvitse sitä. Päivittäinen punnitseminen ei hyödytä sinua millään lailla. Se ainoastaan lukitsee sinut vanhoihin kaavoihisi, ja sinähän haluat niistä eroon, eikö vain?
2. Ala puhua itsellesi eri äänellä kuin ennen. Kun voitelet leipää ja mielesi tekisi jättää margariini vaikka kokonaan pois, ota itsellesi isän, äidin, isovanhemman tai jonkun muun rakkaan, sinusta välittävän ihmisen ääni (ennenkuin siitä äänestä tulee sinun omasi, koska niinkin lopulta tulee käymään). Sano itsellesi: Sinä tarvitset tämän rasvan. Sinä tarvitset tämän kinkkuviipaleen. Ota vain, koska sinun tekee mieli ja todellakin tarvitset sitä. Pikkuhiljaa uskallat enemmän ja enemmän. Ja luota siihen ääneen, joka pulppuaa sisältäsi. Usko, että se haluaa sinulle hyvää, vaikka syömishäiriöiset ajatukset tappelisivatkin vastaan. Uskalla kokeilla uusia tapoja toimia, koska vanhat tapasi eivät tee sinulle hyvää. Sinä tiedät sen. Uuden kokeileminen ei voi viedä sinua yhtään kauemmaksi hyvästä tiestä, päinvastoin.
3. Älä pidä ruokapäiväkirjaa tai laske kaloreita. Vaa'an jätettyäsi se alkaa olla helpompaa, sillä et vertaa kulutuksiasi, kerryttämiäsi kaloreita ja senhetkistä painoasi toisiinsa. Opit pikkuhiljaa kuuntelemaan nälkääsi ja syömään sen mukaisesti, sillä kehosi kyllä tietää, mitä tarvitset, eivät laskurit tai vaaka.
4. Valitse ruokasi mieliteon, älä ravintosisältöjen mukaan. Etenkin, jos sinulla on ollut taipumusta ahmimis-paastoamiskierteeseen. Kehosi haluaa tiettyjä ravintoaineita vain koska se tarvitsee niitä. Kun valitset ruokalassa kunnon lounaan, joka tuoksuu, näyttää ja maistuu herkulliselta, hemmottelet kehoasi, etkä sorru ahmimaan, koska saat jatkuvasti sen mitä tarvitset. Tämä voi viedä aikaa, mutta ahmimishimo sammuu pikkuhiljaa. Ja..
5. ..samalla opit, että pienet herkut kuuluvat jokaisen elämään. Ne saavat kuulua. Sinulla on oikeus jäätelöösi, vanukkaaseesi, karkkiannokseesi tai pullaasi päivässä. Voit ottaa jopa kaksi, mutta yksikin on hyvä alku. Tee siitä itsellesi oikeus, älä syntiä. Voit jopa tehdä itsesi kanssa sopimuksen, jonka mukaan alat syödä "herkun päivässä". Näin kiellettyjen ruokien listasi kutistuu pikkuhiljaa, ja opit tuntemaan taas nautintoa. Senkin voi opetella. Tulet vielä kiittämään itseäsi siitä, samoin kehosi.
6. Siedätä itseäsi. Muutokset eivät ole helppoja, mutta perustele ne itsellesi sillä, että ne eivät voi olla huonompia kuin vanhat toimintamallisi. Tiedät, ettei ruuasta pidättäytyminen toimi, koska se on sinulle kaikella tavalla haitallista, joten mikset kokeilisi jotain muuta? Se vaatii rohkeutta, se pelottaa alkuun vietävästi, mutta sinä opit kyllä. Tiedosta pelkosi ja tappele sitä vastaan, näytä itsellesi että uskallat muuttaa tapojasi. Jos et ole syönyt aikoihin kahvileipää, ota kun tarjotaan. Jos et ole syönyt aamupalaa, kokeilepa kuinka energinen olo siitä tulee koko loppupäivääkin ajatellen. Jos et ole syönyt perunaa, riisiä, pastaa tai leipää aikoihin, kokeile, kuinka hyvin kuidut ja hiilihydraatit tuovat jaksavan olon. Jos olet aina kieltäytynyt kavereiden tarjoamista karkeista, otapa kerrankin yksi niin huomaat, ettei sinulle tapahdu mitään kamalaa, päinvastoin.
7. Kun olet jättänyt vaa'an, hyväksyt pikkuhiljaa kehosi muutoksen. Sinä et tule lihomaan äkkiä ja radikaalisti, tavallinen ruoka herkkuineen ei kerry kehoosi pelkäämälläsi tavalla. Kun alat syödä, jaksat liikkua ja ajatella enemmän, tehdä kaikenlaista, jolloin myös kulutuksesi lisääntyy. Muista proteiinit, kuten liha ja palkokasvit, jotta lihaksesi voimistuvat. Se lisää voimiasi.
8. Kerro lähipiirillesi edistysaskeleistasi. Älä anna muiden ennakkoluulojen ja syömishäiriöidentiteettisi nujertaa sinua. Kuluu aikaa siihen, että toiset ymmärtävät sinun aidosti paranevan. He saattavat latistaa omalla syömishäiriöistä seuranneen väsymyksellään aiheuttaa sinulle takapakkeja. He eivät tee sitä tahallaan, he ovat vain niin uupuneita taisteluusi, aivan kuten sinäkin. Pikkuhiljaa et enää murene toisten kommenteista, vaan uskot itse tietäväsi parhaiten. Käytä tarvittaessa vihaa voimanasi. Joskus kunnon suuttuminenkin on paikallaan. Sinä määräät omasta elämästäsi, kunhan tiedät olevasi oikealla tiellä. Muut paranevat sinun mukanasi, eivät ennen sinua.
9. Tunne on uskomaton. Pienin askelin kohti tavoitteita. Kun saavutat pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, uskallat ottaa taas uudet askeleen. Opit kiittämään itseäsi ja huomaat, kuinka vahva oletkaan. Sinäkin voit saada elämäsi takaisin, aivan varmasti. Syömishäiriö ei orjuuta sinua, vaan sinä voit nujertaa sen. Elämä on tässä ja nyt, ja oikea aika toimia on heti. Sinä PYSTYT siihen!!"
Sellasta soppaa..
