Täällä sitä rakennetaan taas joulutunnelmaa tappelemalla ja haukkumalla sisaruksia hevosnaamoiks ja idiooteiks. Kyllä on.

No, olkoon omassa arvossaan. En jaksa kuunnella. Kai sillä on joku syy tuohon, mut sais kyllä joskus lopettaakin.

Meillä oli eilen pikkujoulut. Ehkä siks itkettikin tuon yhen haukkumiset; liekö vähän kohmelo. Hyvää oli punaviini ja kuohari, ja etenkin sapuskat.

Uppoudun taas yheen ketjuviestiin.. Vaikuttaa aika yksinkertaselta, mut miulla ei oo nyt muutakaan tekemistä.

SOSIAALISUUS:
- Onko sinulla seurustelukumppania? – Kyllä, mutta se ei oikein meinaa pysyä "otteessa".
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? – Ei. Isä on kuollu ja äiti seurustelee.
- Onko sinulla parasta ystävää? – Kolme-neljä kappaletta enkeleitä.
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - Löytyy.
- Entä kavereita? – Vieläkin enemmän.
- Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? – No tietenkin on, varmaan enemmän ku tyttöjä.
- Onko sinua koskaan kiusattu? – Sort of.. Mutta ei, ei miua sillä tavalla..
- Onko sinulla lemmikkejä? – Meillä on jämtlanninpystykorva, jota elukka-siskoni lähtee just viemään tikinpoistoon utarekasvainleikkauksen jäljiltä.
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? – Miulla on molemmat. Joskus haluaisin niistä eroon, vaikken oikeasti.
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? – No kyllä edelleen, varmaan liian usein. Mutta rentoudesta tulee koko ajan enemmän ja enemmän se normi-tila.
- Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? – Enemmän ku mitään.
- Pidätkö itsestäsi? – Useimmiten. En enää nykyisin ruoski itteäni juuri ollenkaan. Asioihin kun voi vaikuttaa.
- Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - Ei oikeastaan.
- Oletko ihastunut? – Kyllä pidän eräästä ihmisestä kovasti.

MILLOIN VIIMEKSI:
- Pesit hampaat? – Aamulla, toiveissa kohmelon helpottuminen..
- Halasit jotain? – Aamulla, hyvästelin toverini töihin.
- Hämmennyit? – Varmastikin illalla.
- Surit? – Äsken tuota tappelua. Vihaan sitä.
- Itkit ilosta? – Ehkä pari viikkoa sitten, kun muistelin meidän isän hassuja sanontoja kämppiksen kanssa.

SEKALAISTA:
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi – Enpä jaksa katsoa..
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - A:n leveässä ja oikein pehmeässä luksus-vuoteessa.
- Minkä värinen paita sinulla on nyt? – Harmaa ja sininen.
- Lempielokuva? – Ööööö.. Titanic? :D En mie tiiä. Oon aika huono elokuvissa.
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? – SYÖN.
- Lempiurheilulajisi? – Varmaan lätkä. Ainoa jota jaksan joskus kattoa.
- Mitä et malta odottaa? – Tällä hetkellä joulua. Ja sitä että tää olo helpottaa..
- Mitä söit eilen illalla? – Possun fileetä, uuniperunoita ja pippurikastiketta, omatekosia joulusuklaita ja paljon lakuja. Ja viiniä..
- Katso vasemmalle mitä näät? - Vaatekaapit ja pari kassia lattialla.
- Millä sivulla datailet useimmiten? – Kyllä se on fasepookki.
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? – Pissittää niin että melkein koskee.
- Milloin viimeksi liikuit taksilla? – Hmmm.. Varmaan kesällä kun käytin yhtä Keva:n asiakasta kaupungilla asioilla.
- Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? – TOSI. Mitä on "tosi" järkyttynyt? En kyllä osaa sanoa. Järkytyin äsken itkuun asti tuota kinastelua.
- Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa? - Niin on käynyt, että kaveri kävi. Olihan se aluksi outoa, mutta mikä minä oon siitä haittoja ottamaan. Oon onnellinen heidän puolestaan, kun vaikuttas menevän hyvin.

TÄNÄÄN:
- Mitä teet nyt? - Paha, paha..
- Mitä teet myöhemmin? – Syön ja meen sänkyyn.
- Mitä sulla on päällä? – Kollarit, tunika ja neulehuppari. Sukat ja alusvaatteet.
- Mitä olet syönyt tänään? – Hetkonen. Aamupuuron perussetillä, salaattia ja ruisleipää (oli paha olo), taatelikakkua, omenan, jogurttia, porkkana- ja lanttulaatikkoa, karjalanpaistia ja tuoretta saaristolaisleipää.

HUOMENNA:
- Millainen päivä huomenna? - Kiva. Teen joulusiivouksen meille kotiin.
- Mitä suunnitelmia huomiseksi? – No sitäpä siivousta. Ja kyläilyä siskon kummien luona.
- Tavoite? – Saada jotain aikaseks ja olla krapulaton.
- Mistä et pidä huomisessa? – Odotan jo ehkä liikaakin perjantaita ja aattoa.

MILLAISET/MINKÄLAINEN:
- Sukat sulla on? - Siniset nilkkasukat kukkasilla.
- Hiukset sulla on? – Keskipitkät, tummat, vino otsatukka.
- Kynnet sulla on? – Pitkät ja punaiset tällä hetkellä. Ihmeen hyväkuntoiset.
- Laulutaito sulla on? - Vaihteleva..
- Kielitaito sulla on? – Suomi hyvä, enkku hyvä, ruotsi ok.
- Ripset sulla on? – Useimmiten ripsarittomat. Kunnon kerros pakkelia niin ihan näyttävät.
- Todistuksesi on? – Hyvä se on.
- Silmät sulla on? – Ruskeat. Tietyssä valossa vähän vihertävät.

OLETKO:
- Jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? – Kyllä olen. Mutta liian vähän.
- Tajunnut tänään jotain uutta? - Enpä usko. Tai en tiedä. Ehkä että takapotkusella autolla kannattaa ajaa tosi varovasti talvikeleissä..
- Tänään puhunut exälle? – En tänään, en kai koko tänä vuonna.

VIIMEISIN HENKILÖ:
- Joka makasi sängyssäsi? – A, toivottavasti.
- Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? – A, sisko ja sen heila.
- Kenen kanssa olit suihkussa? – Yksinäni krapula seuranani.
- Joka sai sinut nauramaan? - A.
- Joka sanoi sinulle rakastan sinua? – Ohhoh. Olikohan se muinoin muuan S-P?
- Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - Varmaan yks tuttavani V.

YLEISTÄ:
- Tatuointeja? – Noup. Haaveilin joskus kovasti sellasesta ja haaveeks tais jäädä.
- Lävistyksiä? – Ei ou.
- Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - Varmaan aina sitä samaa, läheisten onnettomuutta, oli se sitten mitä hyvänsä. Kuolemaa, omaa ja toisten.
- Oletko ollut radiossa/tv:ssä/lehdessä? – Kaikissa noista. Jee.
- Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? – Joku jytäri. Näitä NRJ:n hittejä.
- Kuka sai sinut rekisteröitymään facebookkiin? – En tosiaan muista.
- Onko sinulla kasveja huoneessasi? – Eipä ole. En jaksa hoitaa niitä. Ja täällähän on niin kylmäkin usein että varmaan kuolisvat.

MITÄ JOS...:
- Ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? – Olishan se vallan mukavaa.
- Voittaisit lotossa miljoonan? – En voittais kun en pelaa koskaan. :/ Mutta varmaan tekisin melkoset säästötilit ja jotain sijotuksia..
- Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? – Ei miulla oo idoleita. Muita ku arkipäivän idoleita, ja niitähän näen lähes päivittäin.
- Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - Pitäisin kyllä tämän nykyisen sukupuoleni, kiitos vaan tarjouksesta. Haluun synnyttää ja mennä naimisiin ennen moisia kauppoja. Ja saada ryppyjä. Ainakin. Tulla mummoksi.

SEKALAISTA:
- Oletko pitkä vai lyhyt? - Keskivertoa vähän pidempi, joten kai mie sit oon pitkä.
- Miten elämäsi sujuu yleensäkin? – Hyvin nykyisin. Tykkään tästä.

OLETKO KOSKAAN:
- Nolostunut vanhempiesi takia? – Joo, mutta siitä on aikaa. Nykyään saa nolata ihan vaan itsensä. Ei miua hävetä toisten puolesta. Usein. Kai. Joskus kavereiden. Äiti on vaan söpö ku se hölmöilee.
- Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? – Pienenähän valehtelin ku Yrjö Puska, mutta en enää nykyään pysty pimittämään oikein mitään. Kerron enemmänki ku tarpeeks.
- Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? – Ihan tavallisina päivinä. Nykyisin.

Miulla on "pahe" (pahe on ihan paska sana; se saa vaan ihmiset syyllistämään itseään, vaikka suklaa, seksi, alkoholi, läpi yön valvominen, valehtelu jne. saavat kuulua jokaisen elämään). Tykkään täytellä kaikenlaisia hömppäkyselyitä, mut miua hävettää julkaista niitä missään. :D Joten, HAHAA, nyt täytän tämmösen ihan aikani kuluksi ja nautiskelen omanapaisuudestani. In your face!

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- Riippuu mihin oon lähdössä. Laittautuminen itsessäänhän ei kouluun lähtiessä ota viittä minuuttia, mutta muut aamutoimet (esim. hampaiden pesu, jota en laske laittautumiseks ja aamupala) ottaa mielellään sen tunnin. Tykkään aamuista. Rauhallisina.

2. Tyttömäisin tapasi?
- Hmm, mikähän tuo olis.. Varmaan ittensä tällääminen sillon kun koen sen tarpeelliseksi? Kyllä mie nautin, kun tunnen olevani nättinä.

3. Lempihajuvesi?
- Kunpa löytäisin sen joskus. Useimmat alkaa äklöttää tai särkeä päätä.

4. Monetko kengät omistat?
- En todellakaan ole laskenu. Muutamat avokkaat, parit saappaat, talvi- ja kesäkenkiä, kumpparit, sandaalit, lenkkarit, sisäpelikengät.. Onhan noita. Vois olla enemmänkin.

5. Käytkö kirpputoreilla?
- Joo, kattelemassa. Useimmiten en löydä mitään. Viime viikolla tosin ostin tonttulakin ja se euro meni hyvään tarkoitukseen. Kuinka tyydyttävää.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- Toisinaan kyllä. Hassua.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- Hah, viekee miut laitokselle heti jos sen alotan.

8. Päivittäiset kauneusrutiinisi?
- Nykyään käyn melkein joka päivä suihkussa! Hiusten harjaaminen ja kasvojen pesu ainakin. Dödön käyttäminen, onko se kauneusrutiini? :D

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- Hmm, ehkäää.. Kerran kuussa? Nykyään en kyllä varmaan sitäkään. Haluaisin oman stylistin; nään hyvännäkösiä vaatteita aina vaan toisten päällä, kaupasta niitä on jostain syystä pirun hankala löytää..

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- Hesari, kiitos. Ja iso pöytä jonka ääressä paneutua siihen.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- No ei. Ei oo varmaan koskaan ollutkaan. En oo ollu sellanen kirkuva fanittajatyttö koskaan.

12. Millainen on vaatekaappisi?
- Sotkuinen. Meinasin sanoa että harmaa, mutta kyllä se aika värikäskin on..

13. Entä karkkihyllysi?
- Miulla on sellainen! :) Suklaapitoinen. Juuri tungin sinne itse tekemäni joulusuklaat. Tuli muuten hyviä. Pitääkin jakaa vinkki: suklaakuorrutetut aprikoosit (tummaa suklaata ja kuivattuja aprikooseja) ja sattumasuklaa (piparimuruja, rusinoita, suolapähkinöitä, aprikoosisilppua, hasselpähkinää ja maitosuklaata). Toimii. Etenkin se suolapähkinä.

14. Panostatko sisustukseen?
- Haluaisin mutten oikein osaa enkä koe sitä tällä hetkellä järkeväksi kun joudun pian hakemaan paikkani tässä maailmassa. Haluan tehdä sen pesän sitten sinne.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- Siltä väliltä, sanoisin. En selkeästi kumpaakaan.

16. Alusvaatemakusi?
- Viatonta ja kaunista. Istuvaa ehdottomasti.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- Nooo, ei aina. Kaikestahan saa yhteensopivaa jos haluaa. Melkein ainakin. :D

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- No ei. En harrasta sellaista.

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- Ei tosiaankaan. :D Siinä naidaan ihan liikaa. Ei kukaan elä sellaista elämää oikeasti. Ei edes New Yorkissa.

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- Ystäviä on vähän, mutta ne on ihania. Kavereita enemmän.

21. Vietättekö tyttöjen iltoja?
- Aika vähän. Mutta kivoja sellasia on ollu.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- Joku huono Novalta. Oottelen joululauluja ku hitsin Jouluradio ei kuulu täällä.

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- Otan aurinkoa ja joskus hölvään sääriin ruskettavaa.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- Lätkää kyllä toisinaan. Muuta en juurikaan. Formulat, argh. Urheilkaa itse!

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana?
- Ei miusta olis siihen varmaan. Tai no. Voisin mie ehkä vaatekaupassa..

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- Kai se on lakka. Tai itseasiassa shampoo, tietenkin.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- Toisinaan.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- Ei mitään näistä meikäläiselle. Kaikki on kokeiltu ja kyllä "ihan tavallinen" on se paras.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- Liikaa sellaisia, mitä en koskaan käytä ja liian vähän sellaisia, mitä oikeasti tekisi mieli käyttää

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- Never been there.

31. Käytätkö koruja?
- Korvissa ja kaulassa aina.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- Ei tietenkään. Mutta hyvää se kyllä on.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- En.

34. Teetkö heräteostoksia?
- Ehkä jotkut voi määritellä sellaisiksi. "No jos en nyt tätä osta ni en osta varmaan koskaan mitään" tai "Ostanpahan pois ku ei maksa paljoo." :D

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- Olin mie kummitädin Tupperwareilla, mut ei siellä kyllä sellasia välineitä ollu..

-

Miun pikkusisko on 19-vuotiaaks nuoreks naiseks melkonen eläin.

Huolestuttavaa. Ja usein aika raskasta.

-

Nyt se on käsillä. Kauan odottamani ja haikailemani joulunalusaika. Ihanaa, niin ihanaa.

Oon ehdoton jouluihminen. Mitä näissä ajoissa muka olis vastenmielistä? On lomaa, on vapautta, on aikaa, on läheiset ihmiset, on koti, on lämpöä, on ruokaa, on herkkuja, on lahjoja, on kaunista, on tunnelmallista.. Mie nautin.

Tulin kotiin toissapäivänä viimeisen ryhmätentin jälkeen. Tai no, olis niitä oikeasti ollu vielä yksi, mutta koska meillä ei yksinkertasesti ollu aikaa lukea, päätettiin kerrankin livistää ja jättää mokomaan pänttääminen keväälle. Tuloksetkin tulee olemaan paremman. Ja voi että, miten hyvältä tuntukaan ottaa extempore-lähtö kotiin ja sitä ennen vielä fiilistellä yks vapaailta kämppisten kanssa!

Mikä miut oikeastaan sai tällä kertaa blogin ääreen, oli Aila Meriluodon haastattelu Kotiliedessä. Kirjailija-täti puhu siinä rakkaudestaan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Siitä taas tuli mieleen omat nautinnonlähteeni ja ehkä myös lahjani.

Mie oon aina tykänny kirjottamisesta. Se on ollu miulle ominainen ja luonnollinen väylä purkaa niin ajatuksia ku tunteitakin. Äikän tunnit on aina ollu miun suuri rakkaus, koska siellä oon saanu luvan kanssa vaipua omiin mietteisiini ja millon laulaa, millon oksentaa paperille ihan kaiken. Enemmän tai vähemmän suoritus- ja tuloskeskeisenä ihmisenä sain vielä hyvistä arvosanoistakin suurta tyydytystä, joten mikäs sen parempaa.

No nyt tässä ryhmätentissä sain osakseni (liikaa) ylistystä siitä, miten hyvin muistan huonosti lukemani tenttiartikkelin ja miten erinomaisesti osaan siirtää ne tietoni kirjoitukseksi paperille. Tää tyttö joka näin sanoi, oli sitä mieltä, että miun pitäs ryhtyä kirjastoauton tädiksi, kun niillä on kuulemma yleensä tällaisia lahjoja. :D Jasså. Siitä en tiedä, mutta kyllä nuo kommentit sai miut taas pohtimaan, että mitä ihmettä oikein haluan elämältäni, ja kannattasko sitä kaikkea lähteä pyörittelemään sen kautta, missä olen hyvä ja mistä myös tykkään.

En tiedä.. Voisko miusta tulla kirjailija?

Oon kyllä kirjotellu paljon novelleja, mutta ne on lähes poikkeuksetta jääny kesken pöytälaatikkotasolle. Tai nykyään tietokoneen muistiin, mikä on tavallaan sääli; Tuskin enää edes on mitään pöytälaatikkokirjailijoita, nörttejähän ne on kaikki! Mutta näin vapaa-aikananihan näköjään kirjottelen tätä blogia, piereskelen kaikenlaista netin keskustelupalstoille ja Facebookin seinille, nautin kirjotustehtävistä koulussa, tenttien kirjottamisesta jne. Aika paljon sitä loppujenlopuksi tulee tekstailtua.

Ihmeellistä. Päädyin vaihteeks ammatinvalintakysymykseen. Eiiii, ei jouluna sitä.

Koska nyt haluan vaan olla. Jatkaa tätä minkä jo lahjakkaasti aloitin piparkakkuhuussin ja joululeivät leipomalla. Vauvan kypärämyssyä tikkuamalla. Aikakauslehtiin hautautumalla. Höpöhöpö-ohjelmia puoliavoimella silmällä seuraamalla. Juomalla Pentikin ihanaa Joulukahvia ja narskuttamalla pipareita.

Enää viikko. Onpa kivaa. Ja jännittävää ja ihanaa.

-

Viikonloppu oli ihan hieno. Siskon ylioppilasjuhlat oli hienot. Lukuunottamatta sitä, että sisko oksensi vielä edellisenä aamuna ja edellisenä iltanakin oli 39 astetta kuumetta ja että tänään tissikasvainleikkaukseen pääsevä koira söi puolet pihalla viileässä tarjoilua ootelleista ylioppilaista. Illalla juotiin liiat alkumaljakuoharit pois. Ja itkettiin vähän. Hieno ilta.

Ja sittenhän oli rääppiäiset ja linnanjuhlat ja kaikkee. Itsenäisyyspäivä oli hieno.

Mut miks mie tunnen tänään itteni ihan reppanaksi? Pitkästä aikaa. Ääni on melkein kokonaan pois, väsyttää, paleltaa eikä illan juhlat Olavinlinnassa oikein huvita, vaikka yleensä rakastan tämmösiä kekkereitä.

Ehkä mie oon vaan vähän kipeä ja se siitä? Toivottavasti olo kohenee pian.

Ens viikonloppuna ois lauantaina tiedossa joko isotädin hautajaiset (toiset kuukauden sisään, ei kuitenkaan sama täti..) tai hirvipeijaiset tai vähän molempia. En oikein tiedä mitä haluaisin. Ehkä hirvipeijaisiin? Vai vaan kotiin?

No, sitä ennen on tiedossa vielä kaks tenttiä. Oi ja voi.

Tulispa jo joulu. Mie haluun joululomailemaan.

Tai ehkä ensin ihan vaan päiväunille..

Tai kavereiden syliin?

Kiitos

Ristin eilisiltana käteni ja kiitin.

Meillä oli pikkujoulut. Miulle sellaset on ennen tarkottanu ihanaa kamaluutta ja valintoja ahmimisen ja hirvittävän moraalisen krapulan tai ei-mitään-ottamisen välillä. Nyt se on historiaa. Minä, entinen anorektikko-paastoaja-bingaaja nautiskelen nykyisin seisovista pöydistä joko herkkuja pinnalta vaihtelevissa määrin maistellen tai "kunnon ruuan" (esim. lounaspöydän) tapauksessa vatsani täyteen syöden. En kiellä itseltäni MITÄÄN. Ihan kaikki on sallittua, ja minulla on oikeus päättää.

Kun tulin kotiin pikkujuuleneista klo 23.3, tunsin itseni nälkäiseksi ja keitin yöpuurot. Lämmin olo valtasi mielen ja mahan: Minähän määrään näköjään nykyisin omasta elämästäni. Ei mitään masenteluja niistä ihanista tummista suklaista, suolaisista piirakoista, mokkapaloista ja glögeistä (josta muuten ennen kieltäydyin kokonaan, koska se oli _vain_juoma_ eikä siitä sopinut nautiskella, mutta tällä kertaapa valitsin sen ihan juuri siksi, että teki vähän mieli ja olin erittäin paljon tuon kokemuksen tarpeessa), vaan normaalia ihmisen elämää halujen ja tarpeiden mukaan.

Kiitollisuus on ihana tunne. Se, että aamulla hymyilyttää, kun tarpoo pakkasessa kouluun ja aurinko nousee vaaleanpunaisena ja kirkkaana. Se on niin kaunista, että ihan itkettää. Rakastan elämää.

Kevyttä

..oli tänään yhdellä luennolla.

Ootko nähny telkkarissa ku ne nostaa pienellä porukalla istuvan ihmisen tuolilta ilmaan pelkkien sormien voimalla?

Mie oon, ja tänään pääsin vihdoin kokemaan sen itse, nostojoukkojen puolella. Kokeiltiin ensin ilman energiakenttää; eihän se tyttö liikahtanutkaan. Mutta kun sitten viimein osattiin olla koko kööri nauramatta ja kenttäkin onnistu, niin.. Huh. Olin sännätä salista ulos.

Mihin se oikein perustuu? Plikka oli kevyt kuin höyhen, nousi siinä kahdeksan sormen voimin suoraan ilmaan tuolilta jolla istu.

Spooky.. Tähä en unohda.

Haluan kokeilla uudestaan.

-

Tipahdin eilen luennolla penkiltä.

Hirveä kolahdus, jota säikähdin hiljaisessa luentosalissa. Kaveri oli pudottanut metallisen penaalinsa. Kumarruin nostamaan tussia lattialta, istuin alas. Istuin liian alas. Luentosalin penkit nousee tästä mahtuu kävelemään -asentoon kun niitä ei paina alas. Nauratti. Meitä kaikkia. Siitä penaalin tippumisesta kuulu isompi ääni ku miun tippumisesta.

Joskus voi olla luennoillakin niin mielenkiintoista, että ihan tipahtaa.

Elämä on kuulkaa, rakkaat lapsenlapset, yllätyksiä täynnä. Usein hauskoja sellaisia. Mutta ensin pitää opetella nauramaan itselleenki.
T. Mummo

VAPAApäivä

Oon aina pitäny sunnuntaita viikon pisimpänä (ja myös tylsimpänä) päivänä. Nykyään ne ei kyllä oo lainkaan liian pitkiä tai tylsiä, koska oon oivaltanu, että sillonkin voi elää täyttä elämää, koska sunnuntait ei enää koskaan(?) kulu siihen, että itken omaa elämääni; saamattomuuttani ja ahmimistani.

No mutta siis lauantait. Nekin voi olla pitkiä, nimittäin positiivisella tavalla.

Heräsin varttia vaille kaheksan ihan omia aikojani, niinku nykyään aina heräilen. Miun sisäinen kello on tehokas ajottumaan, ja tykkään tästä rytmistä. Suht aikasin nukkumaan, suht aikasin ylös. Söin aamupalan (josta jätin tällä kertaa ja aion jatkossakin jättää kanelin pois, koska luin, että oon todennäkösesti myrkyttäny maksaani nyt vajaan vuoden kumariinin yliannoksilla) ja lähdin äitin kanssa mökille risuja raahaamaan. Asta-myrsky riepotteli isot ja pienet puut vuokrapelloille, ja nyt niiltä pelloilta täytyy karsia, pätkiä ja "klapioida" yksittäiset rungot. Olin hommissa pari tuntia, kunnes äiti sano että ala männä kottiin siitä, ja miehän läksin.

Tein ruokaa ja istuin sohvan syvennyksessä ja luin naistenlehtiä, mistä on tullu miun lempipuuhia näin viikonloppusin. Sitten tein vähän lisää ruokaa, nimittäin lasagnea josta osaan tehä melkein yhtä hyvää ku mummo (joskin puolella mummon käyttämän rasvan määrästä, vaikka tällä kertaa teinki kunnon rasva-jauhosuuruksen ja laitoin ihan runsasrasvasta juustoakin mukaan).

Imuroin koko talon, ja voi ku hiekka ja ruuanmurut oikein ropisi putkea pitkin. Varsin tyydyttävää. Jumppailin vähän olkkarin lattialla ja katoin lauantain perheleffaa. Pesin lakanat, tuuletin petivaatteet ja vaihdoin puhtaat lakanat tilalle. On ihanaa mennä nukkumaan raikkaaseen sänkyyn, yksi elämän suurimpia arkinautintoja.

Sisko ja veli suvaitsi viimeinkin herätä. Istuttiin pitkähkösti olohuoneessa kaikki kolme ja katottiin päivän lastenleffaa. Harvinaista, että viihdyttiin niinkin kauan yhdessä. Mukavaa. Mie kilisytin samalla puikkoja, koska kummitädin joululahjasukat on vielä työn alla ja haluan päästä pian tekemään myös itselleni jotain.

Sisko lämmitti saunan, ja käytiin löylyissä kaikki kolme vuorollamme. Oli jo aika kiljuva nälkä, joten lämmitin aimoannoksen sitä tekemääni lasagnea ja maksalaatikkoa ja nautiskelin päivällisestäni omassa huoneessani(!) jälleen naistenlehti seurassani. Mansikoita oon syöny hurjasti viime aikoina, jokaisen aterian päälle, ja niin nytkin. Eilen tekemäni tilli-kuminanäkkärit oli nekin hyviä juuston kanssa. Kuinka paljon ihania makuja sitä mahtuukaan maailmaan.. Ja miun suuhun! :)

Laskin vatsaani vähän aikaa ja lähdin ulos, koska oli ollu aamun ulkoilusta huolimatta tunkkanen olo koko päivän. Kävelin kunnan molemmilla hautausmailla kierrokset. Ihmiset kyllä muistaa läheisiään näin pyhäinpäivänä: molemmat "lepokeskukset" oli hukkunu kynttilämereen. Kaunista.

Ja nyt ilta on miun. Kyselin vähän ystävätärtäni sheikkaamaan persettä yökerhoon, mutta eipä se ole vastaillu.. Liekö se nyt siellä etelässä.. Vaikka eipä tuo haittaa vaikkei vastaiskaan.

Tässä tää menee nautiskellessa nimittäin helposti loppukin lauantaista..

Aamu

Nyt on sellainen hetki.

Huomenta Suomen ihana Karhuvaara pajattaa näköradiossa turvallisena ja tuttuna. Aurinko paistaa ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja meidän pieni soluasunto on täynnä kaunista, syksyistä luonnonvaloa. Istun meidän piskuisessa ruokapöydässä kiikkerällä mutta kauniilla tuolilla maailman vastapäätä maailman parasta kämppistä, jonka kanssa jutellaan tällä kertaa ylioppilasjuhlien järjestämisestä syksyllä, koska pikkusiskoni saa (toivottavasti!) lakin piakkoin. Kaurapuuro tuoksuu banaanilta, kardemummalta ja kanelilta. Luottamus joka-aamuiseen, niinkin arkiseen nautintoon kuin tuo lautasellinen suomalaista peltojen kultaa on suuri ja saa miut hymyilemään hölmönä.

Tietyt asiat on ja pysyy. Toistuu. Joskin voivat myös muuttua, mutta vain jos haluan. Toisiin asioihin ei voi vaikuttaa, joten miksei pitäisi kiinni niistä ihanista pienistä asioista, joille mahtaa jotakin?

Oon onnellinen.

-

Huh.

Oon ollu laiska. Viime päivityksestä on tuhottoman pitkä aika.. Kai koin, että kirjottamisesta ja pähkäilystä on enemmän haittaa kun hyötyä. Välillä on tullu hetkiä, joina haluaisin kirjoittaa jotain ylös, mutta en ole jaksanu tarttua hommaan "kun en ole aikoihin muutenkaan tätä harrastanut". Noh, nyt on uuden avauksen paikka.

Tekispä mieleni alottaa puhtaalta pöydältä, kun noita vanhoja ajatelmiani plärään. Ihan säälittää itseni puolesta. Miten voikaan nuoren naisen nuppi olla sekaisin.. Toisaalta se on elettyä elämää, ja olen helvetin ylpeä siitä, että asiat ovat nyt paremmin. Paljon paremmin. Niin paljon paremmin, että joskus ihan itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, kun olen niin onnellinen siitä kaikesta muutoksesta.

Mitäkö viime aikoina on tapahtunut? Noh..

Itselleni muistutukseksi: uusi terapiahan alkoi syksyllä 2009. Ja nyt olen siellä satunnaisen ahkerasti käynyt, kesälläkin suhteellisen tiuhaan. Kai se kaikki sai alkunsa siitä, että pääsin puhua pälpättämään ja minua ymmärrettiin ja tuettiin. Ei liikaa, sillä vastuu kaikesta jäi kuitenkin miulle. Varmasti suurin muutos on se, että oon päässy eroon monista miun elämää aiemmin rajottaneista ajatusmalleista, joihin liittyen isken tän päivityksen loppuun koosteen niistä ymmärryksen suurista räjähdyksistä, joita oon viimesen vuoden aikana kokenut.

No, toinen tähän syömiseen toisaalta liittyvä ja toisaalta siitä täysin erillinen asia on itsenäinen selviytyminen. Muutosten käynnistyttyä pelkäsin yksin jäätyäni, pysynkö pitämään niitä positiivisia asioita yllä ja koenko siihen motivaatiota, mutta kas kummaa: selvisin. Sain vaan lisää potkua ja päätin että pirskatti, tästähän mennään läpi eikä ali. Jotain muuttumatonta on siis rakennettu. Enkä aio enää luistaa siitä. Ihmisen on pidettävä huolta itsestään, vaikka mitä tapahtuis. Siitä ei tingitä. Tähän liittyen oon oppinu sanomaan hairahduksille "ei" ja ihan sillä uudella perusteella, että miun täytyy valita se vaihtoehto, jonka tiedän olevan oikein, vaikka tunne sanos mitä. Ja senhän oon nähny, että se voi sanoa IHAN mitä vain. Selviytymisestä vielä: harjottelu meni loistavasti, vaikka pelkäsin sitäkin vanhojen kokemusteni perusteella. Mutta ounastelinkin, että uudet ajat saa aikaan uudenlaisia kokemuksia, ja niinhän siinä kävi. Suorastaan nautin siitä ajasta.

Ja siitä päästäänkin kouluun. Meidän vuosikurssi valmistuu hyvin todennäkösesti tulevana keväänä. JAIIIKS! Ja mie oon oppinu varmasti ainoastaan yhden asian: miusta ei tule sitä miksi olen valmistumassa. Kolme vuotta ei ole menny kankkulankaivoon, olenhan kasvanut ties kuinka monelta kantilta, mutta ammattia en ole löytänyt. Mutta miulla on varovainen idis: ajattelin hakea lukemaan ravitsemustieteitä Kuopioon. Joka tapauksessa. Vaikka en vielä tiedä pääsisinkö sinne tai menisinkö ja koska menisin, mutta ei se kai ota jos ei annakaan. Jos joku tätä sattuu lukemaan ja omaamaan kokemuksia Kuopiosta opiskelukaupunkina, ottaisin kommentteja mielelläni vastaan. :)

Ja hmmn. No. Olen oppinut nauttimaan elämästä. Pitkistä aamuista, lyhyistä illoista, suklaasta, ihanista ystävistä, yksinäisyydestä, syksysateesta, hyvästä ruuasta, kiireettömyydestä, arjen rutiineista.. Kuten jo sanoin, välillä tulee niitä hetkiä, että vaan hymyilen hölmönä ja ajattelen, että voi vitjat kun elämä onkin ihanaa. Kavereita se naurattaa, minusta se on upeaa. Niitä hetkiä tulee useasti viikossa. Kai se pitää käydä aallonpohjalla, ennenku voi nousta niihin pisaroihin. Ihan tavallinen elämä..

On miulla haaveita tulevaisuudenkin suhteen. Tällä hetkellä ne tuntuu jotenkin vaan aika kaukaisilta, en tiedä miksi. Tuo ammatinvalintakysymys vaikuttaa paljon. En osaa kuvitella itseäni tekemässä jotain työtä koko ikääni, kun en tiedä mistä pitäisin niin paljon.. No, mutta nyt en aio ryhtyä tässä ahdistelemaan sitä. Onhan tässä vielä aikaa. Eh. Kuinka paljon? Koko elämä?

Ainiin, siitä tulikin mieleeni. Täytin tuossa 21. Se oli vähemmän kivuliasta ku oletin. Ei läheskään niin kriisi kuin täyttää 20. Yhtenä päivänä oltiin kämppikseni/kandiparini/harjotteluparini/"sielunkumppanini" kanssa leluosastolla tutkimassa joulu- ja synttärilahjavaihtoehtoja, kun vahingossa suustani lipsahti joku kokemus, jossa käytin ilmasua "...kuin nyt aikuisena". Jösses. Pamautin kädet suulleni ja ihan kuulostelin niiden sanojen kaikua ilmassa. Oonko mie tullu aikuiseksi? En kai? Vai vähän? Pikkuhiljaa..?

Siinäpä niitä viime aikojen kuulumisia. Nyt kun potti on avattu, voin hyvillä mielin käydä välillä kirjottelemassa juttujani ylös. On jotain, mistä lähteä liikkeelle.

Ja nyt se lupaamani ideapankki. Jos joku tätä lukee, ja jos sillä jollakulla on ongelmia tämän asian kanssa, suosittelen lukemaan. Miusta tuntuu, että nää asiat on oikeasti ensiarvosen tärkeitä paranemisessa.

"OLEN PARANTUNUT!!

Ihan oikeasti. Ja se on niin mahtavaa. Olen saanut elämäni takaisin. Minun elämäni, eikä kenenkään muun. Opettelen elämään sitä itseäni varten, ja se tuntuu joka päivä niin hyvältä, että se saa minut kyyneliin. Ihan vain se hyvä olo.

Rakkaat, uskaltakaa ryhtyä syömään. Mikään muu ei auta. Kaikki lähtee siitä. Se tuo niin paljon kaikkea. Rohkeutta, voimaa, tahdonvoimaa, fyysistä voimaa, jaksamista, uskoa, ihan kaikkea mitä tarvitsette parantuaksenne. Se ei tapahdu nälkiintymistilassa, vaikka kuinka haluaisi. Ruoka on kaiken A ja O.

En tiedä kuinka moni uskaltaisi lähteä noudattamaan selkeitä ohjeita parantumisen tiellä.. Itse olisin niitä kaivannut. Ja jos siellä ruudun takana on joku toinen, joka haluaisi tietää kuinka mennä eteenpäin, niin minäpä kerron mitä kannattaa yrittää. Se vaatii rohkeutta, mutta toimii, lupaan sen.
1. Jätä vaaka pois. Et tarvitse sitä. Päivittäinen punnitseminen ei hyödytä sinua millään lailla. Se ainoastaan lukitsee sinut vanhoihin kaavoihisi, ja sinähän haluat niistä eroon, eikö vain?
2. Ala puhua itsellesi eri äänellä kuin ennen. Kun voitelet leipää ja mielesi tekisi jättää margariini vaikka kokonaan pois, ota itsellesi isän, äidin, isovanhemman tai jonkun muun rakkaan, sinusta välittävän ihmisen ääni (ennenkuin siitä äänestä tulee sinun omasi, koska niinkin lopulta tulee käymään). Sano itsellesi: Sinä tarvitset tämän rasvan. Sinä tarvitset tämän kinkkuviipaleen. Ota vain, koska sinun tekee mieli ja todellakin tarvitset sitä. Pikkuhiljaa uskallat enemmän ja enemmän. Ja luota siihen ääneen, joka pulppuaa sisältäsi. Usko, että se haluaa sinulle hyvää, vaikka syömishäiriöiset ajatukset tappelisivatkin vastaan. Uskalla kokeilla uusia tapoja toimia, koska vanhat tapasi eivät tee sinulle hyvää. Sinä tiedät sen. Uuden kokeileminen ei voi viedä sinua yhtään kauemmaksi hyvästä tiestä, päinvastoin.
3. Älä pidä ruokapäiväkirjaa tai laske kaloreita. Vaa'an jätettyäsi se alkaa olla helpompaa, sillä et vertaa kulutuksiasi, kerryttämiäsi kaloreita ja senhetkistä painoasi toisiinsa. Opit pikkuhiljaa kuuntelemaan nälkääsi ja syömään sen mukaisesti, sillä kehosi kyllä tietää, mitä tarvitset, eivät laskurit tai vaaka.
4. Valitse ruokasi mieliteon, älä ravintosisältöjen mukaan. Etenkin, jos sinulla on ollut taipumusta ahmimis-paastoamiskierteeseen. Kehosi haluaa tiettyjä ravintoaineita vain koska se tarvitsee niitä. Kun valitset ruokalassa kunnon lounaan, joka tuoksuu, näyttää ja maistuu herkulliselta, hemmottelet kehoasi, etkä sorru ahmimaan, koska saat jatkuvasti sen mitä tarvitset. Tämä voi viedä aikaa, mutta ahmimishimo sammuu pikkuhiljaa. Ja..
5. ..samalla opit, että pienet herkut kuuluvat jokaisen elämään. Ne saavat kuulua. Sinulla on oikeus jäätelöösi, vanukkaaseesi, karkkiannokseesi tai pullaasi päivässä. Voit ottaa jopa kaksi, mutta yksikin on hyvä alku. Tee siitä itsellesi oikeus, älä syntiä. Voit jopa tehdä itsesi kanssa sopimuksen, jonka mukaan alat syödä "herkun päivässä". Näin kiellettyjen ruokien listasi kutistuu pikkuhiljaa, ja opit tuntemaan taas nautintoa. Senkin voi opetella. Tulet vielä kiittämään itseäsi siitä, samoin kehosi.
6. Siedätä itseäsi. Muutokset eivät ole helppoja, mutta perustele ne itsellesi sillä, että ne eivät voi olla huonompia kuin vanhat toimintamallisi. Tiedät, ettei ruuasta pidättäytyminen toimi, koska se on sinulle kaikella tavalla haitallista, joten mikset kokeilisi jotain muuta? Se vaatii rohkeutta, se pelottaa alkuun vietävästi, mutta sinä opit kyllä. Tiedosta pelkosi ja tappele sitä vastaan, näytä itsellesi että uskallat muuttaa tapojasi. Jos et ole syönyt aikoihin kahvileipää, ota kun tarjotaan. Jos et ole syönyt aamupalaa, kokeilepa kuinka energinen olo siitä tulee koko loppupäivääkin ajatellen. Jos et ole syönyt perunaa, riisiä, pastaa tai leipää aikoihin, kokeile, kuinka hyvin kuidut ja hiilihydraatit tuovat jaksavan olon. Jos olet aina kieltäytynyt kavereiden tarjoamista karkeista, otapa kerrankin yksi niin huomaat, ettei sinulle tapahdu mitään kamalaa, päinvastoin.
7. Kun olet jättänyt vaa'an, hyväksyt pikkuhiljaa kehosi muutoksen. Sinä et tule lihomaan äkkiä ja radikaalisti, tavallinen ruoka herkkuineen ei kerry kehoosi pelkäämälläsi tavalla. Kun alat syödä, jaksat liikkua ja ajatella enemmän, tehdä kaikenlaista, jolloin myös kulutuksesi lisääntyy. Muista proteiinit, kuten liha ja palkokasvit, jotta lihaksesi voimistuvat. Se lisää voimiasi.
8. Kerro lähipiirillesi edistysaskeleistasi. Älä anna muiden ennakkoluulojen ja syömishäiriöidentiteettisi nujertaa sinua. Kuluu aikaa siihen, että toiset ymmärtävät sinun aidosti paranevan. He saattavat latistaa omalla syömishäiriöistä seuranneen väsymyksellään aiheuttaa sinulle takapakkeja. He eivät tee sitä tahallaan, he ovat vain niin uupuneita taisteluusi, aivan kuten sinäkin. Pikkuhiljaa et enää murene toisten kommenteista, vaan uskot itse tietäväsi parhaiten. Käytä tarvittaessa vihaa voimanasi. Joskus kunnon suuttuminenkin on paikallaan. Sinä määräät omasta elämästäsi, kunhan tiedät olevasi oikealla tiellä. Muut paranevat sinun mukanasi, eivät ennen sinua.
9. Tunne on uskomaton. Pienin askelin kohti tavoitteita. Kun saavutat pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, uskallat ottaa taas uudet askeleen. Opit kiittämään itseäsi ja huomaat, kuinka vahva oletkaan. Sinäkin voit saada elämäsi takaisin, aivan varmasti. Syömishäiriö ei orjuuta sinua, vaan sinä voit nujertaa sen. Elämä on tässä ja nyt, ja oikea aika toimia on heti. Sinä PYSTYT siihen!!"

Sellasta soppaa..

-

Kukaan ei tiiä miten paha tilanne oikeesti on nyt. Kukaan ei usko kun kukaan ei oo koskaan näkemässä, koska teen sen kaiken aina yksin. Oon loppujenlopuks niin vitun yksin.

Kaikki on menny vaan huonompaan suuntaan. Kaikki se toivo ja luottamus pari päivää sitten on haihtunu helvettiin. Ei mikään muutu. Miulla ei oo enää voimia vaikuttaa omiin tekemisiini. En vaan mahda itelleni enää mitään.

Kaikki on riistäytyny käsistä. Ennen pystyin päättämään, etten ainakaan useaan otteeseen saman päivän aikana syö itteäni oksennuksentunteeseen asti täyteen. Eilen se tapahtu ainakin kuus kertaa! Kuus kertaa yhden saatanan päivän aikana! Vittu se energia riittäs miulle yhden viikon ajaks! Hyi helvetti miten kuvottava ihminen voikaan olla! Oon niin vihanen itelleni että ihan oksettaa senkin takia. Oksettaa kun ei osaa edes oksentaa.

Ne järkipuheet on pois pyyhittyjä. En mie pysty lähtemään tästä eteenpäin. Miun on pakko kituuttaa taas keitolla koko ens viikko. En jumalauta vaan uskalla enkä pysty.

Missä mie voin olla jos kotonakin vaan tuhoan itteni joka vitun viikko? Vähintään kerran joka saatanan viikon päätteeks?

EIKÄ KUKAAN EDES USKO SITÄ.

Miksei kukaan auta?