-

Piti tulla ihan kesken illanvieton kirjottamaan ylös pari asiaa.

1. Liikunnasta tulee uskomattoman hyvä olo. Kävin pitkästä aikaa zumbailemassa. Muista liikkua. Keskity jatkossa enemmän anaerobiseen voimaharjoitteluun ja vähän vähemmän aerobisiin juttuihin, esim. lenkkeilyyn, koska nyt haluut MASSAA.
2. Ruuasta tulee uskomattoman hyvä olo. Söin pitkästä aikaa kunnolla proteiinia. Muista syödä kunnolla. Keskity jatkossa enemmän proteiineihin ja vähemmän hiilareihin, esim. hedelmiin, koska nyt haluut MASSAA.

Ei mulla muuta. :) Ihana olo.

Ps. Huominen kauppalista sisältää julmetusti rahkaa ja raejuustoa. Cottifrutti a'la mie.

No more bloody sundays?

Tänään on ollu varsin mukava (lue: tyydyttävä eikä ollenkaan ahdistava) päivä.

Kävin eilen salilla ja kyykkäsin ekaa kertaa levytangon kanssa. Molemmissa päissä oli.. Hei! Nyt en muista paljonko laitoin siihen painoa! :o No, kuitenkin, pelkällä tangolla en sarjaa sentään tehnyt, mikä on jo saavutus sinänsä. Aikaa punttaillessa kulu reilu tunti, joten aika laajalti sain koko kehon väsytettyä. Ja se muuten tuntuu. Kävelin jo eilen ku paskahousunen ankka, saati tänään sitten. :D Ihanaa! Ja eilen tankkasin sitten sekopäisenä proteiinia, minkä seurauksena (uskoakseni) yö oli aika kummallinen. Kroppaa kihelmöi, hiotti, en saanu nukuttua, pyöriskelin vaan ja ihmettelin.

Tänä aamuna heräilin rauhassa, keitin puuron ja nautiskelin hiljaisuudesta. Se on niin ihanaa, kun tuntee omistavansa koko ison reviirin ihan vain itsekseen. Oon viime aikoina miettiny, että ehkä sopeutuisin yksinasumiseen paremmin ku oon kuvitellukaan. No, ulkona tuuli ihan hitosti mutta päätin silti lähtee vähän verryttelemään kipeitä, vahvoja lihaksiani heti sekakäyttäjiä koskevan Aamusydämellä-ohjelman jälkeen. Erityisesti alamäkeen käveleminen tuntu ihanalta, ku tunsi miten reidet ja pylly rentoutuu. Ah.

Ja siitä lähtien oonki oikeestaan vaan istuksinu, lukenu erkan tenttiin ja syöny. Ja siitä puheenollen: oon nyt niin innoissani tästä lihaksenkasvatusprojektistani, että nyt on otettava suunnanmuutos ruokailuun. Ns. nopeita hiilareitahan en ihan hirveästi ole syöny vuosiin, mutta nyt on otettava eneriavajeet kokonaan pois ja proteiinilla sittenkin. Heti huomenna lampsin kauppaan ja täytän kaappini lihalla, rahkalla ja raejuustolla.

Ja ens viikolla haluun salille. Heti kun pystyn kävelemään. :D

Saa nähdä kuinka kauan tää villitys kestää. Tunnetustihan en oo ollu kovin pitkäjänteinen tietyn urheilulajin harrastaja. Mutta tästä voi tullakin jotain. Haluan tuloksia.

Haluan näyttää ihmiseltä, joka jaksaa ja pärjää elämässä, koska haluan olla sellainen. Ja olenkin, piru vie.

Tähän liittyen.. Hain kesätöitä. Jo muutama viikko sitten kävin paikallisessa Postissa ilmottautumassa, ja perjantaina tutkailin Mol:n sivuja ja tein verkkohakemuksen S-ryhmälle. Samalla kipasin yhdessä kuppilassa jättämässä puhelinnumeroni. Tavallaan tekis mieli lähteä toiselle paikkakunnalle töihin, mutta toisaalta se on edessä syksyllä, mikäli ja kun toivottavasti keksin mitä alkasin seuraavaksi lukemaan. Pieni aavistus on taas heränny; se on eri kun viime kerralla, kun olin varma, että miusta tulee ravitsemusterapeutti. :) Näin ne tuulet vaihtelee suunnasta toiseen..

Njoo. Sunnuntai jatkukoon. Rentoillen.

Ps. Otsikosta tuli vielä mieleen, että lopetin e-pillerit eron tullen. Hormonien pumppaaminen kehoon "tyhjää varten" tuntuu niin älyttömältä. Nyt ei sitten arvatenkaan oo kuukautisia sen jälkeen kuulunu. Mutta kuulin tässä terveydenhoitajaks opiskelevalta ystävältäni, että puheet keinotekoisen kierron kyvystä estää osteoporoosia on todistamattomia väitteitä. Joten nyt aion ainakin hetken odotella, mitä tässä tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään. Ja keskittyä tähän hyvään suuntaan terveyteni suhteen.

Pps. Näin Kotiliedessä jutun Meksikosta matkakohteena. Haluan Meksikoon.

Tänään

..minä siivosin koko talon: imuroin, pesin lattiat ja pyyhin pölyt. Se on jees.

Olin aamulla kovasti lähdössä punttisalille, koska oon nyt innostunu siitä. Täällä takapajulassa kuitenkin on niin, että punttis on arkisin auki vaan klo 17-20. Mitä hiton järkeä? Tai ymmärrän kyllä sikäli, että se on ainoita aikoja, jolloin työssäkäyvät ihmiset ennättää yhtään mihinkään. Mutta entä opiskelijat ja työttömät? Ärsytti. Löysin pikkuveljen käsipainot ja rakensin kotikutoisen kuntosalin. :D Eipä tuo kummoinen ollu, mutta yläkroppaa saa kyllä ihan hyvvin reenattua kotonakin. Jalkaprässiä jäin kaipaamaan. Siitä tulee ihanan hutera olo.

Jaja. Huomenna pitäs kai lukea tenttiin ja vaikka väsäillä vähän kandia. Vaikka sen kandinteon suhteen ei kyllä oo kiirus, ja parityökin se on, joten ehkä jätän sen myöhemmälle.

Lauantaina haluun kyllä kunnon reenit. Sillon lähen puntille. Haluun olla VAHVA ja VOIMAKAS.

-

Tulin tänään kotiin. Ja ahmaisin juuri äsken sellasen määrän herkkuja, että ihan pahaa tekee. Olkoon se itsensä palkitsemista hyvin edenneestä kandidaatintyöstä. Vaikka. Sitten. ;) Uff..

Tylsää. En jaksa naputella mitään älykästä tänään, joten teen tämmöisen:

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Päättämisen vaikeus ja jumittaminen päätöksentekotilanteissa
2. Se, kun ei tiedä, mitä haluaa
3. Jaarittelu
4. Oksennustauti
5. Tilannetajuttomuus
6. Besserwisseys
7. Se, kun ihmisistä tekemällä tehdään idiootteja
8. Saamattomuus omantunnontuskana
9. Pedofiilit
10. Se, ettei edes kuunnella muiden näkökantoja, kun ollaan itse niin viisasta

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Paljon asiaa
2. Spekulointi ja analysointi
3. Haikailu ja haaveilu
4. Rakkaus järjestelmällisyyteen ja sääntöihin
5. Herkkyys
6. Avoimuus
7. Tunne-elämän heittelehtiminen
8. Epävarmuus päätöksenteossa
9. Rohkeus ja halu ottaa asiat käsittelyyn

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Sujuvasanaisuus
2. Nokkeluus
3. Miellyttävä ulkonäkö (tätä ei voi eritellä)
4. Huomaavaisuus
5. Empatiakyky
6. Fyysinen hellyys
7. Huumorintaju ja sarkasmi
8. Huolenpito

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Idea siitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa
2. Perheenjäsenteni terveys
3. Uuteen, mielenkiintoiseen, ihanaan ihmiseen tutustuminen etc.
4. Aikaa ja voimia käydä puntilla
5. Hyvää jatkoa itseni kanssa
6. Onnistunutta viimeistä kevättä kämppäkavereideni kanssa (ja myös koulumaailmassa)
7. Entistäkin suurempaa tunnetta vapaudesta (hyvällä tavalla)

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Otan tulpat pois korvista (ei, en edelleenkään ole halunnu vierottautua niistä)
2. Käyn pissillä
3. Harjaan hampaat ja ehkä myös hiukset
4. Asennan dödön kainaloon
5. Pukeudun
6. Teen ja syön aamupalan

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?
1. Äiti
2. An
3. L
4. Terapeutti
5. Ehkä joku sellainen, joka lukee tätä blogia?

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
(En ole kyllä riippuvainen varmaan mistään, mutta näitä ilman en haluaisi juuri nyt elää:)
1. Perhe
2. Ystävät
3. Kaurapuuro
4. Liikunta

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
1. "Rakastan sinua."
2. "Siulla on oikeus; itses takia."
3. "Sie se oot ihan äitis näkönen tyttö." :D

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Kuolema
2. Päämäärättömyys ja tarkoituksettomuudentunne

YKSI TUNNUSTUS:
1. Kaipaan tällä hetkellä, mutta luulen, että kaipaan vääristä syistä.

Sisarusvoimaa

Eilen kysyin pikkuveljeltäni, että olisko hän kulkemassa keskiviikkona kaupungista kotiin, kun olisin pyrkimässä sinnepäin tuolloin. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "En!". Tulkittavissa siis seuraavasti: "No en. Ja vaikka olisinkin, en todellakaan ottais SINUA kyytiin!" Naurahdin. Sellainen se on. Ja kuitenkin pulpattaa kaikki asiansa innolla, kun ollaan kahdestaan. Kyllä me toisiamme rakastetaan.

Oli pakko sännätä kirjoittamaan ylös uni, jonka näin viime yönä. Tai sen rippeet - paljonhan en enää tietenkään muista. Näin nimittäin unta sisarrakkaudesta, tai lähinnä sen voimasta vaikeuksien keskellä. Rakastan näitä unia! Niitä tulee toisinaan.

Oltiin kotimaisemissa, me kolme. Äiti oli jossain muualla, isä jäi kotiin pienessä sievässä kattomaan telkkaria. Oli uusivuosi, ja oltiin lähdössä raketteja katselemaan. Mutta ulos päästyämme olikin sitten kesä, ja saatiin jostain tieto, että meitä odottaa seikkailu tai suuri tehtävä, jota varten veljeni oli saanu haltuunsa avaimen. Lähdettiin tarpomaan kohti mökkiä, jossa tehtävä oli määrä suorittaa. Puhelin soi välillä, kun kaverit kyseli meitä uudenvuoden menoihin. Ystäväni V soitti ja kysyi juuri, oonko tekemässä illalla jotain, kun kuulin veljeni äänen; hän huusi apua. Sanoin puhelimeen, että nyt tuli kiire, palataan, ja juostiin siskoni kanssa hurjaa vauhtia ääntä kohti. Muistan sen tunteen; olin tosi hädissäni. Valtava kotka tai joku muu petosiivekäs oli kaapannu veljen ison männyn latvaan. Siellä se kaarteli ja vartioi. Veli huusi, että se otti häneltä avaimenkin. Jotenkin mukiloimalla veli pääsi sieltä puusta lintua karkuun ja juostiin porukalla äkkiä mökille avain mukanamme. Siinä välissä tapahtui vielä jotain, mutta veli oli saanu kuitenkin selville, että meidän tehtävänä olis kiivetä mökin katolla olevalle luukulle, noutaa sieltä Karhun oluttölkki, joka muuttuisi kullaksi kun saisimme sen pois sieltä. Mutta paikalla oli kilpailijoita. En tiedä ketä ne oli, mutta yksi muistutti kyllä kovasti meidän koulukyytejä ajanutta taksikuskia, joka kuskasi myös isälle kaljaa.. Alkoi armoton kilpailu siitä, kuka ehtisi tai uskaltaisi ensin sen kaljatölkin katolta noutaa. Ainoa avain siihen luukkuun oli veljelläni, joten kilpailijat yritti tietenkin siepata sen. Ensimmäinen luukku oli väärä; siellä oli vaan tavallinen kaljatölkki. Lukuisten yritysten, jänistysten ja avaimen putoamisen jälkeen minä(!) uskalsin kiivetä katolle ja luukulle asti, sain avaimen työnnettyä lukkoon ja luukun auki. Sain tölkin kouraani, ja se hajosi miljooniksi pieniksi kultahipuiksi katolle, ja ne hiutaleet lensi tuulen mukana. Mitään ei tapahtunut. Mutta myö oltiin sisaruksina saatu voitto. Se tuntui upealta.

Näin myös unta, että nukuin isän vieressä ja pelkäsin kamalasti mörköjä, joita oli siinä huoneessa. Tai jotain haamuja. Heräsin siihen, kun ulisin unessa kauhuissani. En saanu sanaa suustani mutta yritin pelotella niitä kummituksia tiehensä. Se oli pelottavaa.. Isä ei uskonut, että niitä haamuja oli siellä, eikä ottanu minua kainaloon tai viereensä seinän puolelle. Se vaan sanoi, että ole hiljaa ja käy nukkumaan.

Sellasta peliä. Nyt alkaa työ, nimittäin kandin kirjoitus.

-

Lähtökohdat sunnuntaipäivälle ois voinu olla paljon huonommatkin. Ja etenkin se, mitä niistä lähdin rakentamaan.

Nukuin ihan hyvät yöunet, siinä 9 tuntia, eikä edellisillan viinilasilliset painaneet juuri yhtään. Aamupäivän lorvailin vaisunväsyneen kämppiksen kanssa, syötiin aamiaista, lounasta, neuloin pitsisukkaa (josta taitaa tulla liian pieni) ja kahdeksi lähettiin salille. Onneks. Kyllä lihaskuntotreeni tuntuu hyvältä. Etenkin saunan lämpö sen jälkeen. Olo on niin raukea, että sitä kuvittelee valuvansa lauteiden välistä kaakelilattialle. Käytiin kaupassa ja ostin taas ruokatarpeita. Se on niin hauskaa, että oikein keksimällä keksin mitä voisin laittaa, jotta joutuisin ostamaan uusia juttuja. :) Arjen nautintoja, joita näitä juttuja kokematon ei välttämättä ymmärrä. Voi olla, että kuun lopussa tilin summa yllättää.. Nyt on tullu ostettua vaikka mitä..

Laitoin kana-täysjyväpastaa ananaksella ja vihanneksilla. Ihan itselleni. Vähän aikaa sitten se oli ehdotonta pyhäruokaa, siis pasta, jota tein vaan kun tunsin todella ansainneeni sen. Nyt ansaitsen sen ihan joka päivä. Upeeta. Ja vielä eilisten juustoherkuttelujen jälkeen. Nauroinkin kämppikselle, että kyllä nyt menee juustot suoraan lihakseksi kun tytöt puntille läks. Sopii toivoa. Mie haluaisin lisää voimaa.

Näytin mielestäni ihan kivalta punttisalin peilistä. Hassua.

Mutta nyt on yksinäinen olo. Taas. Kai se viini sen verran kaihertaa, että sitä tuntee tämmöstä.. Tai sitten se on ihan oikea tunne riippumatta siitä, mitä on edellisiltana tullu tehtyä.. Veikkaan jälkimmäistä..

Tuntuu kipeältä kuunnella juttuja hyvistä parisuhteista. Arvostavista ja rakastavista miehistä. Saati nähdä ja kuunnella sellaisten ihmisten kanssakäymistä. Naurua ja onnea. Ihastuskiherrystä. Mie luulen, että miulla oo koskaan ollu sellasta.

Luulenpa että sekoan, jos joku joskus vielä oikeasti osoittaa miulle, että olen hänelle tärkeintä maailmassa. Onko se edes mahdollista.. Joskus mietin, että isän jälkeen en voi edes kokea sellasta. Johtuuko se siitä, että isä anto miun ymmärtää liikoja itsestäni?

Voi kunpa..

-

On surkea olo. Yksinäinen. Melkein hylätty. Säälittävä. Alkoholi ei auta asiaan, ei meikki tai kaverin nätisti laittama tukka.

Yksin olen. Lisäksi turhan paljon juonut, syönyt ja valvonut. Mitä hyvää tässä yhdistelmässä on?

Se, että maanantaina on alettava taas tekemään töitä jonkun eteen, josta en hyödy mitään? Tavotteena on vaan pärjätä loistavasti, mutta mihin se miut vie? Ei mihinkään.

Joku muu vois viedä. Sitä jotain muuta ei vaan näy.

Kun joku tulis ja ottas kyytiin.. Sanos että nyt mennään tätä tietä, minä tiedän reitin. Miun ei tarviis sillon tietää, mihin ollaan menossa.

-

Illan tunnit..

Kyllä mie miehen haluaisin. Haluaisin ja tarviisin ja.. Oisin vaan tyytyväisempi. Kun olis hyvä mies. Sellanen joka rakastaa minnuu. Eikä vaan sellanen, joka kyllä ottaa isolla kädellä kun sillä kerran annetaan, muttei ymmärrä, että rakastaminen on oleellista.

Oon katkera. Kyllä oon. Mutta myös itsevarma. Mie ansaitsen sen hyvän miehen.

Need a plum

Tää menee nyt vähän paskajutun puolelle, mut..

Syöminen onnistu kyllä vielä eilen varsin hyvin. Järkkäsin (lähinnä itelleni, muillekin kelpas mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa :D) eilen vohveligeggerit, koska ehdin parissa päivässä kehittää itelleni ison himon kyseisiä herkkuja kohtaan. No, vehnäjauho-, sokeri- ja rasvapitonen ruoka ei ehkä ollu paras ratkasu muutaman päivän lähes-paaston jälkeen.

Eilisilta ja viime yö meni sitten kipristellessä älyttömän turvotuksen kanssa. Äsken en saanu varovaisesti koottua aamupalaani alas, vaikka yritin lievittää oloa alkuun kahvilla tyhjään mahaan. Ja mitä sain aikaiseksi? En MITÄÄN. Muutaman hassun kurauksen ilmaa. Kohta meen kauppaan ja ostan luumusäkin. Johan lähtee tulpat.

Tää on ikävää, koska kipu on aika kova enkä pysty syömään normiannoksiani. En vois tällä hetkellä kuvitellakaan esim. normaalia lounasta. Mutta aion kyllä yrittää. Jos tää tästä vähän aamupäivän aikana ehtis helpottaa. Toinen juttu on se, että liikkuminen sattuu. Äitikin sano, että näytän vanhalta osteoporoottiselta mummolta ku kuljen kaksinkerroin. Niiiice.

Ja sitten vähän siistimpiin juttuihin. Oli ihanaa tulla eilen takasin tänne opiskelijakommuuniin. Kerkesin päivässä kehittää kunnon ikävän näihin ystäviini.

Viikonlopullekin suunniteltiin jo laatuaikaa. :) Jos miun maha vaikka sallis sosiaalisen herkuttelun jo siihen mennessä.. Ja puhuttiin salikorteista ja oikeista ratkaisuista ihmissuhteiden suhteen ja siitä, että kolmen kuukauden päästä tää loppuu.

Nyt haluan ottaa tästä kaiken irti. Koska kohta se loppuu. Oikeasti. Hurjaa.

-

Kyllä tauti opettaa.

Oon keskiviikko-illasta lähtien ripaskoinu tai muuten vaan tuntenu ellotusta. Viime yö meni käpristellessä puolihorroksessa ku närästi niin pirusti. Ja nyt tää sais loppuu. Haluun SYÖDÄ kunnolla.

-

Olen tällä hetkellä äärimmäisen tyytymätön elämääni. Miksi?

a) Miulla ei ole mitään käryä siitä, mitä haluaisin tulevina vuosina tai edes tulevana kesänä tai syksynä tehdä.
b) Kevään osalta ohjelma on selvä: Kandi on saatava valmiiksi. Se vaan ei kiinnosta minua pätkän vertaa.
c) Olen eronnut ja itken asiaa päivittäin, vaikka en uskokaan ikävöiväni varsinaisesti kyseistä ihmistä tai meidän yhdessäoloa (lue: jatkuvaa riitelyä), vaan yhdessäoloa yleensä. Olen yksinäinen. Kontaktini ulkomaailmaan on koulun sähköposti, johon tulee toisinaan vaihtoinfosta kertovia viestejä. En koskaan lue niitä, koska oon kateellinen ihmisille, jotka uskaltaa ja haluaa lähteä maailmalle.
d) Painostan itseäni viimeisen lomaviikon asioilla, joihin en kuitenkaan tartu. Olisko parempi vaan rehellisestikin antautua löysäksi eikä vaan olla sitä itseltään salassa ja jatkuvasti haukkua itseään tekemättömistä töistä?

Johtopäätös: Näistä johtuen tunnen itseni mitättömäksi, hyödyttömäksi ja äärimmäisen TYLSÄKSI. Ja kuitenkaan en jaksa tehdä asialle mitään.

Työnteko pelottaa miua. Mistä helvetistä sekin johtuu?

Kaiken lisäksi joudun tylsistyneenä tappelemaan jatkuvasti syömisongelmaisen ajattelutapoja vastaan. Koska vihoviimenen virhe ois lähteä sille uralle tässä vaiheessa. Onneks miut on viimestään iltasin vallannu tarve hemmotella surkeaa sydäntäni herkuilla, jotka varmasti pelastaa miut ajautumiselta väärille poluille. Oon myös ulkoillu jonkun verran, vähän päivittäin pitääkseni pääni jotenkin kasassa, ja siksi syöminen on entistä tärkeämpää. Ja tänään kun ei huvittas lähtee tuonne harmauteen lenkille koiran kiskottavaksi, sätin itseäni siitäkin. Onneks tuli sentään pyörähdettyä kirjastossa ja samalla haukattua vähän happea.

Mitä mie teen elämäni kanssa.. Tunnen itteni luuseriksi. Eikä se valittamalla parane. Sitä on nimittäin tehty kutakuinki kuutisen vuotta, ja tässä ollaan. Tutti suussa kotona edelleen.

-

Eroaminen on kuin laastarin poistaminen haavan päältä. Sen voi tehdä ainakin kahdella tapaa, tai etsiä näiden välimuodon.

a) Nopea riuhtaisu. Itse tapahtuma ei kestä eikä siis myöskään koske yhtä kauan. Voi jättää kipeät jäljet, koska liima usein tarttuu ja repii mukanaan ylimääräistäkin tavaraa. Voi siis aiheuttaa lisävammoja. Mutta yksi asia on taattu: paraneminen alkaa nopeammin.

b) Hidas, turruttava veto, mahdollisesti taukoja. Kestää kauan, eikä paraneminen siis voi mitenkään alkaa heti. Toisaalta elpyminen voi oikein hitaan irrottamisen ollessa kyseessä alkaa poiston alkupäästä jo ennen ku itse prosessi on ohi, joten.. Mutta onko se sen arvoista? Jos se on tehtävä kuitenkin, niin miksei heti?

Näitä miettiessä..

Siivoan kokonaista ihmistä ulos elämästäni. Pistän asioita järjestykseen. Vaihdan lakanat. Pesen muistot pois. Puhdasta tulee. Tai ainakin puhtaampaa. Mahdollisimman pian.

Kävin kirjastossa.
Kirjastonhoitaja: No löysithän sie jotain! Mie jo katoin, että löydätköhän mitään, mutta löysithän sie.
Minä: Joo, viimesellä. Se viimesin oli ihan hyvä. Mut joitakin ei kyllä jaksa millään lukee loppuun asti.
K: Joo, joidenkin kanssa vaan tuntuu että eiii, ei..
M: Sillon ne voi onneks jättää kesken. Viedä takasin hyllyyn. Ja ottaa uuden.
K: Niin, niin voi. (Naurua.)

Niin se on vaan tehtävä. Läheskään kaikkia ei voi lukea loppuun asti. Eikä kannata. Kirjojen kohdalla huono alku ei aina tiedä huonoa loppua, mutta ihmissuhteissa ei kannata ottaa samanlaista riskiä. Että vaan jatkaa lukemista. Voi huomata kohta, että oma laina-aika on ummessa, eikä uusimiseen ole varaa. Ja taitaapa samantien tulla näissä asioissa myös lopullinen lainakielto. Elämässä ei voi ottaa lisäaikaa.

-

Minä: Joku rakkauteen ja kumppanuuteen liittyvä epäselvä asia vaatii tänään huomiotasi. Älä epäröi lähteä selvittämään asiaa, sillä se on ainoa oikea ratkaisu. Menettämisen pelko saa meidät tyytymään joskus käsittämättömän rajattuihin olosuhteisiin, mutta nyt on vapautumisen aika.

Se: Mikäli joku asia rakkauselämässäsi vaivaa sinua niin juuri nyt, olet oikeassa energiassa ottamaan asian esille kumppanisi kanssa. Voita pelkosi ja uskalla puhua omista tunteistasi. Todellinen rakastettu osaa varmasti kuunnella sinua ja tilanne korjaantuu.

Oon yksin.

Kyllähän se tuntuu että maailma kaatuu. Mutta nyt on mietittävä järjen kanssa.

Mikään ei oikeastaan muutu. Miksi?
- Mie tuun jatkossakin kaipaamaan läheisyyttä, jota en saa
- Miun puhelin ei jatkossakaan soi, eikä kukaan kerro luurin toisessa päässä, että kaipaa
- Kukaan ei jatkossakaan muutenkaan ilmaise mitenkään, että välittäis miusta
- Huomaan iltasin käyväni yksin nukkumaan ja herääväni yksin, ero on vaan siinä, että nyt ketään ei ole rinnalla edes fyysisesti

Mie oon ollu yksin jo aika kauan.

Ja ansaitsen parempaa. Elämän ja hyvän parisuhteen.

-

Joo. Joulut oli ja meni ja ihan tosi kivasti menikin. Ei mitään valittamista. Oli harrasta ja oli iloista ja oli tylsää sopivasti ja vähän tapeltiinkin. Perus juhlapyhät siis.

No, nyt oon sitte ottanu lomautumisestani kaiken irti, eli nukkunu pitkään, syöny hyvin, ulkoillu minkä viitsiny, tuhlannu rahaa (kolmas kerta alennusmyyntimylläkässä tuotti uusia vaatteita ja uudet, sikakalliit ja sikapröystäilevät lasit) ja.. Bilettäny.

Ja viimesen suhteen tulin nyt terapoimaan itteäni. Tällä kertaa.

Miun oli eilen vakavissaan tarkotus jäädä vaihtamaan vuottaa kotiin. Eli tehdä tortilloja perheen kanssa ja sen jälkeen majottua tiukasti sohvannurkkaan ja tuijottaa elokuvia uneen asti (eli tuttuun tapaan ei kovin kauan). No, toisin kävi, kuten jo ehkä aavistelinkin.

Heh.. Hauskinta tässä on se, etten ole itselleni vihanen. Ja se taas kertoo vakaasti siitä, että miun (jo parin edellisen) uuden vuoden lupaukset on toteutunu. Mie oon parantunu. KYLLÄ.

Lilli soitti että tuu hänen poikaystävänsä kotiin istumaan iltaa. No miehän läksin.

Istuin siis kylän kerman ruokapöydässä parin kylän kermaperheen kanssa. Miulle tarjoiltiin skumppaa, sushia ja valkoviiniä. Seurusteltiin ja oli todella, todella mukavaa. Oon otettu että pääsin niin mukavassa seurassa istumaan iltaa. Mut miua myös hävettää aika kovasti, kun ei miulla varsinaisesti oo kovin tiiviitä linkkejä kuulua siihen pöytäseurueeseen.. Herrakin kysy, että mitäs sukua te olittekaan Lillin kanssa.. Eh, ei mitään, tää Bridget Jones -tyyppinen tytteli nyt vaan ois viettäny muussa tapauksessa iltaansa yksin. Tai siis kotona, ei yksin. Mikä nyt ei tietenkään käy plaatuun.

No, kuten arvata saattaa, olin yhtäkkiä aika kännissä. Tarkotus oli lähtee yhdelle mökille ja saatiin miun siskolta onneks yllärikyyti siine, muuten oltas jouduttu menemään taksilla. Ja meillähän oli jo autossa armottoman hauskaa Lillin kanssa.. Viinistä vaan tulee iloinen humala. (Oonkohan mie vieläki kännissä..)

Ja siitähän se riemu repes ku päästiin mökille. Vaikka olin kyllä helkkarin ennakkoluulonen. Se pikkutyttö, joka mökin oli vuokrannu, on miun pikkuveljen päiväkotiaikojen romanssi. Eli nuorta sakkia. Mutta lopultahan siinä kävi niin, että noloimmat illan tähdet olimma me itse. Voi hitto. :D

Mitäkö tapahtu? No, mie join toisten juomat ja söin toisten herkut (makkarat, suklaat, pähkinät ja sipsit; onneks määrä on aika hämärä ja yritän hämärtää sitä lisää, mut valitettavasti miun vatsan kunto muistuttaa siitä tällä hetkellä varsin kivuliaasti). Ja jostain syystä päädyttiin pussailemaan Lillin kanssa varsin antaumuksella ku paraskin paraatipariskunta. Mie en oo ikinä ollu niin känniääliö ku eilen.

Alkaako 21 olla niitä ikiä, että otetaan "menetetyt vuodet" takasin?

Illassa oli kyllä ihan rauhallisiakin hetkiä. Keskusteltiin mm. Villen kanssa hänen parisuhdetilanteestaan (parisuhteettomuudesta) ja Arin kanssa siitä, kuinka riettaasti hän välillä käyttäytyy. Oli mukava nähdä niitä tyyppejä taas. Erittäin. Ja Tatu oli ihana, tietenkin. Ainahan se. Lillin poikaystävä siis. Ja sen perhe, kuten jo kerroinkin. Niille pitäs viedä kiitokseksi jotain. Kukkapuketti tai viiniä tai molemmat.

Kotimatkalla imasin vielä huiviini Minnan sipsit autossa. Kämähin suoraan nukkumaan. Yöllä oli paha olo. Kävin kurkkaamassa pönttöön, mutta ei se halunnu miulta mitään. MUTTA! On tässä hyväkin puolensa. Miun maha toimii ensimmäisen kerran sitten jouluaaton. Hah. Mässäilyt on vetäny sen ihan tukkoon mutta nyt se antaa senkin edestä. :D Anteeksi ällöyteni, mutta tuntuu aika hyvältä paskoakin vaihteeks.

A kysy miulta eilen, että mitäs jäi mieleen vuodesta 2010. Päättäisin tämän mainion postaukseni tähän kysymykseen vastaamisella.

Vuosi 2010 on ollu merkittävä ja tuun aina muistamaan sen vuotena, jona jätin syömishäiriön taakseni ja sain elämäni takaisin. Opin rentoutumaan, pitämään hauskaa ja hyväksymään sen, että asiat ei aina mene kuten olen etukäteen hartaasti kaavaillu. Elämä on sellasta. Ja suunnitelmallisuus, se voi olla joskus hyväksi ja joskus taas on parempi vaan antaa mennä.

Vuonna 2010 reissasin paljon. Tein asioita, joita en ole ennen tehnyt. Näin uusia paikkoja. Otin riskejä. Jätin vastuuta muille. Ja sitä aion opetella vielä lisää.

Vuosi 2010 oli muutoksen vuosi. En unohda ikinä kulunutta vuotta.

Mitä taas tulee tuomaan mukanaan vuosi 2011? Ei voi tietää. Uskon, että uusia asioita tulee löytymään edelleen. Nyt miulla on siihen avaimet.