Kevyttä

..oli tänään yhdellä luennolla.

Ootko nähny telkkarissa ku ne nostaa pienellä porukalla istuvan ihmisen tuolilta ilmaan pelkkien sormien voimalla?

Mie oon, ja tänään pääsin vihdoin kokemaan sen itse, nostojoukkojen puolella. Kokeiltiin ensin ilman energiakenttää; eihän se tyttö liikahtanutkaan. Mutta kun sitten viimein osattiin olla koko kööri nauramatta ja kenttäkin onnistu, niin.. Huh. Olin sännätä salista ulos.

Mihin se oikein perustuu? Plikka oli kevyt kuin höyhen, nousi siinä kahdeksan sormen voimin suoraan ilmaan tuolilta jolla istu.

Spooky.. Tähä en unohda.

Haluan kokeilla uudestaan.

-

Tipahdin eilen luennolla penkiltä.

Hirveä kolahdus, jota säikähdin hiljaisessa luentosalissa. Kaveri oli pudottanut metallisen penaalinsa. Kumarruin nostamaan tussia lattialta, istuin alas. Istuin liian alas. Luentosalin penkit nousee tästä mahtuu kävelemään -asentoon kun niitä ei paina alas. Nauratti. Meitä kaikkia. Siitä penaalin tippumisesta kuulu isompi ääni ku miun tippumisesta.

Joskus voi olla luennoillakin niin mielenkiintoista, että ihan tipahtaa.

Elämä on kuulkaa, rakkaat lapsenlapset, yllätyksiä täynnä. Usein hauskoja sellaisia. Mutta ensin pitää opetella nauramaan itselleenki.
T. Mummo

VAPAApäivä

Oon aina pitäny sunnuntaita viikon pisimpänä (ja myös tylsimpänä) päivänä. Nykyään ne ei kyllä oo lainkaan liian pitkiä tai tylsiä, koska oon oivaltanu, että sillonkin voi elää täyttä elämää, koska sunnuntait ei enää koskaan(?) kulu siihen, että itken omaa elämääni; saamattomuuttani ja ahmimistani.

No mutta siis lauantait. Nekin voi olla pitkiä, nimittäin positiivisella tavalla.

Heräsin varttia vaille kaheksan ihan omia aikojani, niinku nykyään aina heräilen. Miun sisäinen kello on tehokas ajottumaan, ja tykkään tästä rytmistä. Suht aikasin nukkumaan, suht aikasin ylös. Söin aamupalan (josta jätin tällä kertaa ja aion jatkossakin jättää kanelin pois, koska luin, että oon todennäkösesti myrkyttäny maksaani nyt vajaan vuoden kumariinin yliannoksilla) ja lähdin äitin kanssa mökille risuja raahaamaan. Asta-myrsky riepotteli isot ja pienet puut vuokrapelloille, ja nyt niiltä pelloilta täytyy karsia, pätkiä ja "klapioida" yksittäiset rungot. Olin hommissa pari tuntia, kunnes äiti sano että ala männä kottiin siitä, ja miehän läksin.

Tein ruokaa ja istuin sohvan syvennyksessä ja luin naistenlehtiä, mistä on tullu miun lempipuuhia näin viikonloppusin. Sitten tein vähän lisää ruokaa, nimittäin lasagnea josta osaan tehä melkein yhtä hyvää ku mummo (joskin puolella mummon käyttämän rasvan määrästä, vaikka tällä kertaa teinki kunnon rasva-jauhosuuruksen ja laitoin ihan runsasrasvasta juustoakin mukaan).

Imuroin koko talon, ja voi ku hiekka ja ruuanmurut oikein ropisi putkea pitkin. Varsin tyydyttävää. Jumppailin vähän olkkarin lattialla ja katoin lauantain perheleffaa. Pesin lakanat, tuuletin petivaatteet ja vaihdoin puhtaat lakanat tilalle. On ihanaa mennä nukkumaan raikkaaseen sänkyyn, yksi elämän suurimpia arkinautintoja.

Sisko ja veli suvaitsi viimeinkin herätä. Istuttiin pitkähkösti olohuoneessa kaikki kolme ja katottiin päivän lastenleffaa. Harvinaista, että viihdyttiin niinkin kauan yhdessä. Mukavaa. Mie kilisytin samalla puikkoja, koska kummitädin joululahjasukat on vielä työn alla ja haluan päästä pian tekemään myös itselleni jotain.

Sisko lämmitti saunan, ja käytiin löylyissä kaikki kolme vuorollamme. Oli jo aika kiljuva nälkä, joten lämmitin aimoannoksen sitä tekemääni lasagnea ja maksalaatikkoa ja nautiskelin päivällisestäni omassa huoneessani(!) jälleen naistenlehti seurassani. Mansikoita oon syöny hurjasti viime aikoina, jokaisen aterian päälle, ja niin nytkin. Eilen tekemäni tilli-kuminanäkkärit oli nekin hyviä juuston kanssa. Kuinka paljon ihania makuja sitä mahtuukaan maailmaan.. Ja miun suuhun! :)

Laskin vatsaani vähän aikaa ja lähdin ulos, koska oli ollu aamun ulkoilusta huolimatta tunkkanen olo koko päivän. Kävelin kunnan molemmilla hautausmailla kierrokset. Ihmiset kyllä muistaa läheisiään näin pyhäinpäivänä: molemmat "lepokeskukset" oli hukkunu kynttilämereen. Kaunista.

Ja nyt ilta on miun. Kyselin vähän ystävätärtäni sheikkaamaan persettä yökerhoon, mutta eipä se ole vastaillu.. Liekö se nyt siellä etelässä.. Vaikka eipä tuo haittaa vaikkei vastaiskaan.

Tässä tää menee nautiskellessa nimittäin helposti loppukin lauantaista..

Aamu

Nyt on sellainen hetki.

Huomenta Suomen ihana Karhuvaara pajattaa näköradiossa turvallisena ja tuttuna. Aurinko paistaa ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja meidän pieni soluasunto on täynnä kaunista, syksyistä luonnonvaloa. Istun meidän piskuisessa ruokapöydässä kiikkerällä mutta kauniilla tuolilla maailman vastapäätä maailman parasta kämppistä, jonka kanssa jutellaan tällä kertaa ylioppilasjuhlien järjestämisestä syksyllä, koska pikkusiskoni saa (toivottavasti!) lakin piakkoin. Kaurapuuro tuoksuu banaanilta, kardemummalta ja kanelilta. Luottamus joka-aamuiseen, niinkin arkiseen nautintoon kuin tuo lautasellinen suomalaista peltojen kultaa on suuri ja saa miut hymyilemään hölmönä.

Tietyt asiat on ja pysyy. Toistuu. Joskin voivat myös muuttua, mutta vain jos haluan. Toisiin asioihin ei voi vaikuttaa, joten miksei pitäisi kiinni niistä ihanista pienistä asioista, joille mahtaa jotakin?

Oon onnellinen.