-

Täällä ollaan, Jyväskylässä! Voih, mistä aloittaisin..

No asunto. Se on hyvä. Oikein sievä ja viihtyisä nyt, kun tavarat alkaa olla paikoillaan. Tykkään tästä kyllä. Rahanmeno - se hirvittää, mutta.. Ei mennä nyt taas siihen. Oikein söpöä.

Kaupunki. En ole ehtiny vielä ihan kauheasti tutustumaan, tietenkään. Vähän hömppäilly ulkosalla, tuossa kaupungilla ja kuntosalille pyöräilly. Yliopistollakin vähän pyöriny, en niinkään sisätiloissa mutta ruokalat tiedän jo. :D Vaikuttaa mukavalta paikalta tämä Keski-Suomi. Rakastan tuota kävelykadun vilinää. Miten voikin olla niin virkeää? Savonlinnaan ja sen uneliaisuuteen tottuneelle tää on unelma.

Ja sitten: koulu. Kääk. Kävin eilen hakemassa opiskelijakorttini ja kalenterin ja liikuntatarran ja sellaista. Sitten kävin Suomen kielen amanuenssin juttusilla, näyttämässä aiempien opintojeni todistuksia. Täti täräytti miut pikapuoliin takaisin maanpinnalle. Se sanoi, että voit alkaa toki rakentamaan suoraan maisteria näiden aiempien lukujesi päälle, koska olet jo kandi. Mutta eipä sellaisilla kasvatustieteen kandi - filosofian maisteri -papereilla minnekään käytännössä työllisty.

Ja sitten tajusin, mistä tässä on kyse. Yliopisto ei ole paikka, jossa opiskelijalle näytetään valmiiksi tallattu polku, jota pitkin raahustaa halki opintojensa tiheän viidakon. Ehei. Täällä pitää tietää mitä haluaa. "Mikä sinua kiinnostaisi?" En minä tiedä! En vieläkään. Oon jo kunniakkaasti valmistunu yhteen ammattiin, jota en tällä hetkellä halua tehdä. Nyt tulin kouluun suurimpana syynäni se, etten osaa tehdä muutakaan, ja tämä kielipuoli nyt oli se ainakin jonkin verran kiinnostava vaihtoehto. Ja nyt totuus on se, että miun on alettava valitsemaan opintoja ja kursseja, jotta saan kasaan riittävästi opintopisteitä Kelan tukia varten. Käytännössä asialla on kiire siis rahan takia, ei miun valmitumisen tai halujen takia.

Ressaa, voin kertoa. Jo nyt, vaikka koulu alkaa vasta ties millon, ja ensimmäinen infokin on vasta parin päivän kuluttua.

Toisaalta tutorit kyllä lohdutteli, että ottakaa rennosti, kaikki selviää. Mutta kun se "kaikki selviää" on tarkotettu lähinnä niille, joilla on unelma-ammatti. Ei se ole tarkotettu kertomaan miulle, että joku tekee päätöksiä miun puolesta. Äitiiiii.

No mutta sitten: muu elämä. Ai pirulauta.

Kävin tosiaan tutustumassa siihen kuntosaliin, jolla saan käydä tämän lukuvuoden ajan. Lisäksihän pian alkaa myös ohjatut ryhmäliikunnat, joihin aion myös osallistua, siellä näytti olevan ainakin tanssia ja voimatreenejä! No mutta siellähän oli sitten mukavan oloisia ihmisiä. :> Aika tutusteluahan tuo treenaamisen osatla oli - osa niistä vehkeistä oli miulle ihan vieraita, mutta sain jotain tehtyä kuitenkin. Ja nythän on oivallinen tilaisuus kysyä apuja, kun siellä käy muitakin.. Ei ois pahitteeks muutenkin avata suutaan, ihan verkostoitumismielessä. Öhöm. Mutta avara ja hyvän oloinen kuntosali.

Sitten poljin koululle ja kävin kattomassa ruokaloiden tarjontoja. Menin yksin lounasravintola Lozziin ja latasin lautasen täyteen kreikkalaista lihapataa. Melkein taas itkin ruokapöydässä kun tajusin, miten hienosti miun asiat on. En itkeny, mutta nyt kun palasin takasin siihen hetkeen, kyyneleet tuli. Helvetti että mie oon tehny ison työn itteni kanssa. Ja nyt oon kunnossa. Oon niin onnellinen siitä. Haluaisin vaan, että joku joskus kiittäis minua siitä. Joku muukin ku mie ite. Kaipaisin sitä.

Huh, noniin. Ryhdistäydy.

Tässä siis on keksittävä tekemistä melko itekseen vielä sinne torstaihin asti, jolloin meillä on ensimmäinen kokoontuminen opiskelijakavereiden ja tutoreiden kanssa. L lähtee viikonlopuks kotiin jo torstaina, joten en pääse lähtemään ainakaan samassa kyydissä. Voisin toki jäädä tänne ja lähtee vaikka yksin käymään vähän kaupungilla. Se oiski jotain se..

Voiskin kattoa vähän kalenteria tässä, että mitä ens viikolla on luvassa. Jos tuolta yliopiston sivuilta löytää jotain..

-

Kaikkea uutta ja ihmeellistä. Mutta ei niistä nyt. Niistä myöhemmin.

Sen sijaan sain viime yönä piristävän ajatuksen.

Istuin yökusella. Ja sitten se välähti.

"Kiitti. Sen wc-paperirullatelineen asentamisesta nääs. Nykyään tulet aina mieleeni, kun istun paskalla."

Pieni mollaaminen on joskus paikallaan.

Pakkopaikka

Nyt asetun. Ja kirjoitan jotain ylös. Eihän tästä mitään tule, että sitä mukamas pitää päiväkirjaa, ja aina on liian kiire kertailla asioita. Toisaalta olen tilanteeseen tyytyväinen, kuten jo vähän tuossa aiemmin pohdiskelinkin. Olen alkanu elää oikeasti, en vain paperilla.

Tuolla on tullu syksy. Vettä sataa. Sitä on ihan mukava katella ikkunasta, kun ei tarvii kastella itseään. Tosin miun pitää vielä tänään kantaa peräkärrillinen (vajaa - koska itse sen myös täytin ;) ) puita liiteriin, joten sais kyllä loppua jossain vaiheessa tuo tihuutus. Mutta kiirettä ei ole..

Tulin aamulla mökiltä. Käytiin eilen äitin ja H:n kanssa ostoksilla. Rikastuin ikioman telkkarin ja epilaattorin verran. Äiti osti itselleen vanhan klaffilipaston, jota se varmaan tälläkin hetkellä hioa kalttaa mökillä aivan intoo pinkeenä. Hieno siitä tuleekin, voi olla että miulle iskee ihan kateus. Mutta miulla on asunnolle vietäväksi äitin vanha, kirkkaankeltainen piironki, joka sekin on miusta tosi hieno! Oikein retro. Taidan istuttaa sen uuden telkkarini siihen päälle, jos hennon. Se kun vähän vie makua kyseiseltä huonekalulta, jos sen peittää nykymaailman kommervenkeillä. Tai kunhan nyt kattoo miten se siihen istuis.

Niin, mökillä olin mieki pari viimestä yötä. Voi että siellä on mukavaa. Eilenkin kaupunkireissun jälkeen grillattiin (voi mitä herkkuja: grilliribsejä kera savusoosin, sinihomejuusto-herkkusieniä, savumuikkuja, kaalikääryleitä ja jälkkäriks Jalokahvia ja mokkapaloja, paljon, koska kävin eilen moikkaamassa kavereita torilla ja sain sieltä vähän herkkuja mukaani - ja siitä puheenollen, meillä pitäs olla huippuhauskat lopettajaisetkin vielä tänä kesänä, toivottavasti ne toteutuu, odotan kovasti!), sitten kävin saunassa ja uimassa. Saimaan vesi on kyllä viilentyny jo huomattavasti, mutta jääpähän ainaki raikas olo. Ja voi miten pehmeät hiukset saa, kun pesee ne järvessä. Huom. Täysin biohajoavalla shampoolla.

Perjantaina on aika lähtee katsastamaan Jyväskylän tilukset: 24-neliöinen koirankoppini, jossa on parkettilattiat, uusittu kylppäri ja terassi. Ja suolanen hinta! Onhan siinä tietenkin, kun kerran keskustaan halusin. Mutta käytännössä se tarkottaa sitä, että alan tän kuun puolivälistä lähtien käyttää kallisarvoisia perintömarkkojani silkkaan arkeen. Kaamea ajatus, mutta niin kai sen kuuluu mennä. Mietitäänpä, että alkaisin pihistellä elämääni ja jättäisin vaikka koko opinnot väliin. (Voisinhan toki mennä töihin lastentarhanopettajan papereillani, mutta eläisinkö sillon omien halujeni mukaan? EN.) Tienaisin varmasti ja voisin laittaa rahaa jopa sivuun, mutta.. Samalla mahdollisuudet näiden varojen mielekkääseen käyttöön tulevaisuudessa (eli se, jota varten haluisin niitä nyt säästää: perhe, omakotitalo, auto jne. sijoitukset) vois jäädä saavuttamatta. Näin se on nähtävä. Nyt on elettävä tätä elämää, tässä hetkessä. Ei täältä kukaan pennosiaan mukanaan vie.

Syksy tietää kaikkea uutta, jännittävää ja hauskaa. Uusi kaupunki, uudet opinnot, oma asunto, uudet tuttavuudet, varmaan kauheasti fuksibiletystä (ouuuh :D), paljon uutta opittavaa. Voi olla, ja onkin niin, että tästä alkaa aivan uusi vaihe miun elämässä. Taas. Miten miusta tuntuu, että viimenen vuos on ollu yhtä uutuutta kaikki. :) Se on hienoa..

Kyllähän nuo asuntoasiat mietityttää jatkuvasti. Tuon rahan lisäksi se, että vuokrasoppari on tehtävä heinäkuun loppuun saakka, näin alkuun. Joskus niillämain alkaa ko. talossa putkiremppa, jonka kesto on tuntematon. Ja voi olla, että haluun muutenki ens vuonna muuttaa jo toiseen asuntoon, ihan tuon vuokran vuoksi. Joten kesätyöt ois löydettävä sitten Jyväskylästä. Mitä haluaisin tehdä? Lastentarhanopettajan hommista hankkis mukavasti, mutta saisko niitä kesäaikaan sitten - se on toinen tarina. Kunnat kun pyrkii pyörittämään kesähoidon omalla henkilökunnalla, ei satunnaisilla sijaisilla. Se kun tietää aina lisäkustannuksia..

Sataa edelleen. Mites se puunkanto?

Ps. Viime päivinä on tullu paljon sellasia hetkiä joina oon aatellu, että "Tämän haluan muistaa sitten talvipakkasilla." Viimesin oli eilen, kun pulahdin järveen kovien löylyjen päätteeksi. Ja kun istuin yksin hiljaisessa, hämärässä mökissä sohvannurkassa lukemassa hyvää kirjaa. Talvi tulee vielä. Mutta on siinäkin paljon mukavia asioita. Ehkä erityisesti tänä vuonna..

-

Meillä on hiljennytty. Näköjään. :)

Olen käyny sillon tällön kurkkimassa blogiani itse, mutta ei tänne - kumma kyllä! - kukaan ole mitään kirjotellu. Pitänee ottaa asia käsittelyyn heti kun tuntuu ehtivän.. Esimerkiksi huomisaamuna.

Nyt vietän nimittäin itseni kanssa erittäin laadukasta lauantai-iltaa. Ah.