-

Varoitan, nyt tulee tilinauha. Sen muste voi olla osittain katkeruuden suttaamaa, osittain liioittelevaa, mutta olen hautonu näitä asioita jo jonkin aikaa, joten ehkä annamme anteeksi.. Lisäksi poraaminen alko tänä aamuna 7.30, tasan, kerrankin ku ois nukuttanu. Joten..

Asiani koskee nettideittailua. Pahoitan palstoilla mieleni toistuvasti, koska:

1. Ihmiset ei osaa kirjottaa sellasia viestejä, jotka sais miun mielenkiinnon heräämään. Oon valehtelematta saanu parin kuukauden aikana kymmeniä Amorin sokkona räiskimiä nuolia, joissa lukee kutakuinkin "moi sun ilmotus kosketti muo haluisin tutustuu paremmin rohkeesti vaan kuva löytyy! t make". Tekisi mieleni vastata:

- Moi Make. Olet sadaskolmaskymmenes hakija, joka kertoo ilmoitukseni olleen hyvä. Tiedän, että se on hyvä, ei sitä tarvitse toitottaa. Mutta mitäpä luulet, millaisen vaikutuksen olisit minuun mahtanut tehdä, jos olisit aloittanut vaikkapa kertomalla jotain päivästäsi? Vaikkapa siitä, mitä jännää näit tänään tai miten iltaruoka onnistui? Olisit vaikka jollain tavalla yrittänyt, tai mikä parempi, ikään kuin vahingossa tuonut persoonasi esille viestissäsi?

Ja entäpä kuva sitten? Jospa olisit vaikka laittanut sen viestisi liitteeksi - minua kun ei paljonkaan lämmitä tieto siitä, että sinulta se kuva löytyy. Olisipa kiva, jos vastaisin sinulle, että lähetä se kuvasi, kiinnostuin sinusta, ja sitten kun näkisin naamasi, haluaisinkin luikkia pakoon. Olisiko se sinusta ylentävä kokemus? Minusta ei. Parempi, jos voisin tehdä päätökseni yhden ainoan viestin perusteella. Ja teinkin kyllä. Ei päättynyt hyvin, ei.

Ja vielä yksi juttu: käytit sanoja "tutustua paremmin" ilmaistaksesi halukkuutesi kanssakäymiseen kanssani. Kysynpä vain, miten voi tutustua "paremmin", jos ei ole vielä tutustunut lainkaan? Eikö pitäisi aloittaa siitä, että esittäydymme toisillemme? Olisit vaikka pyytänyt kahville ja sanonut, että aiot työntää tuolin pyllyni alle!

2. Ihmiset ovat kohtuuttomia. Miksi liki 40-vuotias mies kirjoittaa miulle nimimerkillä "fak_badi"? Miksi sen ikäinen lähestyy parikymppistä? Miksiiii? Tekisi mieleni vastata:

- Moi fak_badi. Miksi kuvittelet, että haen seuraa täältä, jos uskoisin löytäväni oman rintsini ikäluokkasi juntturoista? Menisin ehkä pubiin, jos uskoisin rakkauteen kaltaistesi kanssa. Hankkiutuisit ikäistesi seuraan, niin sinulla voisi käydä ns. fläpänderi. Miulla on ihan omakin isi.

3. Ihmiset valittavat ja vonkuvat. Viesti aloitetaan marttyyrin viitta liehuen tyyliin "moi rekkauduin tänne ihan vaan sun takii, koska lukiessa sun viestii mä itkin läppärin paskaks! sun on pakko vastaaaaa mulle tai mä hyppään kuokkalan sillalta alas vastaa pliiiiis! jos suo ei kiinnosta ni ilmota siitä mulle, koska sitten mä tiijän etten enää oota sun viestii. oon täällä vaan sua varten." Tekisi mieleni vastata:

- Ks. kohdan 1 vastaus. Ja suorista selkäsi. Ja opettele manipuloimaan sopivasti. Nainen haluaa haastetta ja itsevarmuutta, ei mitään lapasta. Enkä voi vastata kaikille, joista en kiinnostunut, koska miulla on muutakin elämää kuin nettideittailu. Sori.

4. Ihmiset eivät osaa kirjoittaa. Tämä harmittaa, koska uskon, että aika moni potentiaalinen mies jää huomaamatta - tai mikä pahempaa, aiheuttaa suunnatonta ärsytystä - koska oma seulani on niin tiukka. Verkkoympäristössä tärkein ajatusten high way on kielellinen ilmaisu. Jos se tökkii, on väylä tukossa välittömästi. Eiväthän kaikki voi olla mitään sheikspierrejä, mutta herraisä, miksei koulussa opeteta käyttämään isoja ja pieniä kirjaimia tai kirjoittamaan sanoja tarvittaessa yhteen? Ja miksi olen syntynyt pilkunrakastajan pöksyihin? Voihan älykkyyttä kai löytyä sellaisestakin, jonka vahvimpia taitoalueita ei ole sanallinen ilmaisu - vai voiko? Toisaalta nanofyysikot ei noin muutenkaan kamalasti sytytä.. Tekisi mieleni vastata:

- Anteeksi, mutta äo:si tökkäsi sensoriin. Et tullut valituksi.

5. Muutoin kaikin puolin sopivat ihmiset eivät miellytä silmääni. Olen nirso, ja etsin täydellisyyttä. Se on minun ongelmani, mutta ei ole. Miksen muka saisi vaatia mahdolliselta parisuhteeltani kattavaa tyydyttävyyttä? Tekisi mieleni vastata:

- Pinnallisuuteni nolottaa miua niin paljon, että annetaan olla.

6. Pyörin edelleen nettideittiympyröissä kuin kuula kipossa. En edelleenkään ole löytänyt mitään mielenkiintoista.

Poraus jatkuu yläkerrassa, vaan ei meikäläisen kamarissa. Jännittävää.

-

Tarvitaan köyttä, paksua köyttä. Ja nahkahanskat, ettei sormet mene nilelle kun sen köyden sitoo kiinni.

Vois luulla, että hautoisin jotain itsetuhoisia ajatuksia. Ehei, päinvastoin. Yritän tässä suojella itteäni ja muita.

Parasta ois vaan sitoa ittensä sängynpäätyyn kiinni. Ja tehä helkkarin tiukat solmut.

Tai oikeastaan voisin käyttää kettinkiä. Ja nielaista avaimen.

Ja sitten huutaa aamulla tosi kovaa, että "Tuokaa sitä puuroa, miulla on näläkä!"

Ja sitten ovesta tulis omilla avaimilla sisään kuus remonttireiskaa. Ja. Sitten..

Juu ei. Kyllä sen pitäs olla köyttä.

-

Lujien onnenpotkujen alkuviikko.

Nyt pidetään peukkua..

Kesäaika

Miksei hölmö voi nukkua?

Olin jo illalla riemuissani, kun Uutisvuodon juontaja sanoi, että muistakaa niitä kelloja kääntää ensi yönä. Jes, saa nukkua tunnin vähemmän, eikä tarvii aamulla yksinään odotella maailman heräämistä ihan niin kauan!

No, ihan tämmöstä en kuitenkaan toivonu. Heräsin vähän yli neljän (siis uutta aikaa vähän yli viiden - luojalle kiitos, en tuntenu itteäni ihan niin kaistapäiseksi) ja rupesin puuhaamaan elossaoloni takeeksi kaikkea mukatärkeetä.

Nyt on olo ku junan alle jääneellä. Saa nähä mitä tän päivän projektista tulee. Ei ainakaan liene ongelmia siinä, miten sais ilmeensä aidoksi. Nyt ei nimittäin pysty teeskentelemään, että kiinnostaa - ja eilen kun piti kovasti yrittää näyttää just siltä, ettei yhtään kiinnosta. Ja sähisevältä kissalta ja Bonnien ja Clyden Bonnielta ja siltä, että laukee.

Onpahan jotain..

Oispa kesätöitä. Tai ku pystys olemaan ees pari tuntia ajattelematta sitä, ettei niitä oo.

Oispa syli.

Oispa vaikka mitä..

-

Joskus epäilen olevani vähän maanis-depressiivinen. Tai siis ei, kun elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä.

Nyt ei olla menossa kovin jyrkässä nousussa.

Istun jarrun päällä, ettei vauhti kiihtys kovin kovaksi. Hyvät yöunet nyt ja ehkä aamulla lenkille, jos ei sada kovasti lunta. Onhan tästä piristyttävä.

Paska

Voi Paska.

-

Mitä voi tehdä huomattuaan rahankäyttönsä riistäytyneen käsistä?

...

TUHLATA LISÄÄ!

Ps. En ihan kauheasti tykkää siitä, että yläkerran asukin wc-toimien äänet kuuluu niin selvästi miun nojatuoliin. Ei sitä vaan voi olla kuuntelematta. Ymmärrän kyllä viemäriputkiston kohinat, mutta että senkin kuulee, onko maha kovana vai ei..

-

Moni väittää vievänsä elämäänsä eteenpäin mielessään muuan kuuluisa fraasi.

Raskas työ - raskaat huvit.

Mie ajattelin kokeilla vähän muuta.

Raskaat huvit - raskaat työt.

Tai hmm. En kyllä liiemmin pidä ajatuksesta, että joku, joka on tosi hauskaa, ois myös raskasta. Joskus on. Eilen ei ollu kovin raskasta; odotuksissa oli jotain way more hirveää. Ja työt taas.. Lumikki oli siinä mielessä fiksu bööna (vaikka asettuikin siis seitsemän kääpiömittaisen miehen kotiorjaksi, liekö antanut kaikille?), että ymmärsi suhtautua työhön oikein. "Ain laulain työtäs tee." Tarviiko sen olla raskasta? Noo, ei. Joskus pitää tehdä ikäviäkin juttuja, mutta useimmiten se, mihin asentoon naamansa aamulla vääntää, merkitsee eniten.

Loistavat huvit - hyvät työt.

Jep. Naama kohdalleen ja maanantaihin. Ihana viikonloppu. Ilman sarkasmia.

-

Oli tarkotus pistää vähän rahaa vaatekaappiin.

Laitoin mahaan.

Paljon parempi. Tuli rohkea olo. Jännä.

Edit. Eksyin ja päätin kuitenkin pistää vähän myös sinne kaappiin. Ihan pirusti. Ja sitten vielä vähän lisää mahaankin. Ihan pirusti. Haittaakse?

NO EI!

Taidan olla vieläki kännissä.

Tunteet on hassu juttu.

Joskus ne tuntuu ihan epäsovinnaisilta. Niitä vastaan yrittää ehkä tapella, mutta ei se oikein auta. Mitä enemmän panee hanttiin, sitä varmempi on siitä, että se tunne on siellä.

Joskus niitä ei tule millään, vaikka niitä kovasti yrittää saada aikaan. Mitä enemmän yrittää, sitä varmempi on, että ei niitä tule. Ja sitten päättää, että ei ole tarkotuskaan tulla: ei voi olla, jos ei tunnu siltä.

Voi miun päätä.

-

Miks Putkinotko on niin jumalattoman paksu?
Miks on ikävä kotiin?
Miks miua on siunattu niin ihanilla ystävillä?
Miks ei voi vielä laittaa shortseja?
Miks ei voi olla kesätöitä?
Miks arveluttaa?
Miks kurkku on käheä?
Miks Feisbuuk koukuttaa?
Miks pitää blogata tyhmiä juttuja?
Miks miun pakastimessa ei oo jauhelihaa?
Miks toisten ikkunoiden peseminen on kivaa, mut omien ei?
Miks piti mennä eilen laulamaan?
Miks piti taas kerran eilen todeta, että miulla on surkee yleistieto?
Miks ei voi rakastua?
Miks ei oo omaa pyykkikonetta?
Miks mummo ei voi tulla tänne teleportista?
Miks S nauro tuolle edelliselle kysymykselle?
Miks en osta karkkia vittu?
Miks ens keskiviikko on vasta ens viikolla?
Miks ens viikonloppu on vasta ens viikonloppuna?
Miks pitää mennä yksin nukkumaan?
Miks epätoivosuus ei johda mihinkään?
Miks välilyönti ei toimi kunnolla?
Miks ei voi luottaa itteensä?
Miks ei pohjimmiltaan tajua, että kuollaan kumminki?
Miks päärynät on aina raakoja ku niitä ostaa?
Miks elokuvia ei voi kattoo yksin?
Miks ei voi olla kokonainen yksin?

Miks en oo jo menossa?

-

Mittailinpa tuossa lämpöä, kun tuntuu siltä, että vois hyvinkin olla orastavaa kuumetta. Pashat.

Mittari näytti - ei yheksääkymppiä - mutta 35,2. Mitä?? Voiko ihminen olla elossa näillä lämmöillä? Ja vielä tikitaalimittari, siis ihan luotettava kaiketi.

Onko se tää asuminen kylmässä asunnossa menneenä talvena vai se, etten oo vielä syöny aamupalaa vai hiivunko mie kasaan? Pelottavaa.

Onneks syke sentään nykyään pysyttelee ainakin sen 40 lyönnin yläpuolella..

-

Yhden keskustelun aikana voi oppia monia asioita itsestään. Ja tuntea itseään kohtaan monia eri tunteita. Varsinkin kun keskustelee viisaan ihmisen kanssa.

Harmittelin, kun en tiedä mitään politiikasta, yhteiskunnasta, hallinnoista tai mistään näistä aikuisten asioista. Ihmettelin, mistä se johtuu. Miksen mie oo oppinu niitä juttuja kun kerran muutkin tietää niistä edes sen tarvittavan verran. Nuo ajatukset aiheutti miussa häpeää ja vihaa. Laiska ja tyhmä.

Kerroin, että arvostan kyllä isääni kaikesta huolimatta. Miehenä, isänä ja kasvattajana. Olen antanut hänelle hänen sairautensa ja sen oireet eli alkoholismin lieveilmiöt anteeksi. On ollu pakko; kauna ja katkeruus ei vie elämää eteenpäin, ainoastaan haurastuttaa ihmistä sisältä. Nuo ajatukset aiheutti miussa voiman ja juurevuuden tunnetta. Elämänpolkunsa kunnialla kolunnut ja tarkkanäköinen.

Ystäväni kuunteli. Sanoi sitten, että sä oot vahva. Että älä aina parjaa itteäs. Mieti nyt, ei sulla oo ollu aikaa eikä voimaa ajatella mitä muut tekee jossain eduskunnassa. Sulla on ollu ihan tarpeeks huolehtimista sun omassa elämässä.

Menin vaisuksi. Totta. Ei miulla oo ollu voimaa katsella kovin kauas tai kovin suuriin kuvioihin. Jossain vaiheessa tappelin, että pysyisin elossa. Ei paljoa kiinnostanu puolueiden näkökulmaerot tai Kelan tukiasiat. Oon vaan menny virran mukana ja uinunu sillon, kun muut on ottanu asioista selvää. Nuo ajatukser aiheutti miussa empatian tunteita. Itseäni kohtaan.

Mutta miks miusta vieläkin tuntuu niin vastenmieliseltä tehdä aikuisten asioita. Ajatella vastuuta, työtä - sitä, millä elättäisin itseni ja ehkä myös muut. Asioiden hoitamista. Se kaikki pelottaa miua edelleen. Ja millä ihmeellä motivoisin itteni opettelemaan sitä?

Onko väärin tuntea, että tarviis rinnalle rohkaisijan ja samalla sen toisen, jonka vuoksi ottaa niitä vaikeita askelia? Ei pelkästään niitä, tietenkään. Mutta myös niitä.

Voi miua. Kyllä taas huomaa, ettei oo nukkunu tarpeeks. Syvissä vesissä uidaan. Mutta ei mitenkään masentunein fiiliksin - mietityttää vaan.

Huomenna on kiva päivä.

-

Välillä oon niin hupsu, että itteäkin huvittaa. Tai usein. Mutta nyt taas.

Istun kahvikupin kanssa jääkaapin edessä. Lattian tasossa vetää niin pirusti, että ihan sormet kohmettuu.

Kirjotan rakkausrunoja jääkaapin oveen ja koen niin voimakkaita tunteita, että melkein itken.

Hupsu ihminen.

Miun piti lukee.

Mie luin, mutta nukahdin. Sitten luin, mutta menin koneelle. Luin, mutta lähdin lenkille. En edes yrittäny lukea, vaan aloin kattomaan Muumeja. Jatkoin iltaruokaan. Ja kohta lähen keventämään mieltäni elokuvan merkeissä.

Vapaa-aikana ei saa koskaan mitään aikaseksi. Mie tarviisin täyteen buukatun kalenterin.

Ei se mitään. Syvä sisäänhengitys ja sitten uloshengitys. Ja vaikka uudemman kerran sama. Ja vielä. Ei oo mikään kiire minnekään.

Onni

Oon hyppiny taas tänään aivan seinille. Mutta se on mahtavaa. Se johtuu ihan tuosta valosta. Kevät tulee, ja kesä. Aivot pyörii päässä ja huiii, ihanaa. Sydän pyristelee rinnassa ja tuntuu hassulta. Melkein ku ois koko ajan pienessä nousuhumalassa. Tää tulee joka kevät.

Käytiin tänään S:n ja I:n kanssa onnellisuusluennolla (te varmaan luette tätä toisinaan, olettepa nyt mainitut :) ). Sinne oli hyvä mennä, kun oli jo valmiiks hyvä fiiwis. Mutta oon miettiny viime aikoina muutenkin tätä onnellisuusjuttua. Tai lähinnä tyytyväisyyttä. Koska miusta ne on aika sama asia. On hyväksi itselle kokea ne samana asiana. Sillon on onnellinen useammin. Koskapa:

Jotkut ihmiset tarvii elämässää pohjanoteerauksen, ennenku voi kokea onnea. Pitää vajota alimpiin mutiin voidakseen taas nousta pintaan. Ja jos ei ole käynyt siellä pohjassa, ei voi kokea sitä pinnan puoleisen elämän valoa samalla tavalla. Ei kai se ketään häikäise, jos on aina ollut siellä - valossa? Mutta kun on hetken kokenu pimeyttä, ymmärtää, mitä valo todella on.

Se on sitä, kun saa herätä jokaiseen aamuun ilman suurempia murheita. Perusasiat on kunnossa. On tullut hyvin unta, siitä se lähtee. On ruokaa, ja sitä voi jopa syödä. Siitä nauttii. On ympärillä ihania ihmisiä, joiden kanssa jutella ja tehdä hassujakin juttuja. On naurua ja välillä itkuakin, sekin kuuluu siihen. On riittävästi vaatteita päällä, vaikka onkin välillä kylmä. Ja jos koskee johonkin, on lääkkeitä.

Onni on sitä, kun ei ole erityisen onneton. Onni on tyytyväisyyttä. Sitä, kun on melko helppo hengittää. Kun ei ole asioita, jotka toistuvasti saa itkemään ja tuntuu mahdottomilta selvittää. On suhteellisen hyvä olla; tuntuu, että tästähän selviää, tästäkin päivästä. Sillon alkaa näkemään niitä juttuja. Niitä ei näe, jos ei ole hyvä olla itsensä kanssa.

Ja jutuilla tarkotan ihan kaikkea. Kaikesta voi innostua, ihan kaikesta. Miten helppoa se onkaan.

Mie taidan olla aika onnellinen. Tyytyväinen elämääni. Eikä se tarkoita sitä, etteikö ois haaveita. En oikeestaan uskalla ees kuvitella, miten korkeella leijuisin, jos tässä vielä alettas haaveita toteuttamaan. Ne toteutuu aikanaan.

Itkisin onnesta nyt, jos miulla ois taipumusta sellaseen. Juttu on niin, että oon joskus itkeny surusta niin paljon, että onni ei enää itketä miua. Koputan puuta: joskus itkettää vielä. Mutta nyt vaan nautin, puhtaasti nautin. Tästäkin arkisesta maanantai-illasta.

Ps. Viime viikolla oli Onnin nimipäivä. Kysyin tuolipiirissä lapsilta, että onko se Onni tytön vai pojan nimi. Joku veikkasi tyttöä, ja sitten päädyttiin oikeaan sukupuoleen. Halusin viedä keskustelua vähän pidemmälle, ja kokeilin kepillä jäätä: Mitä muuta se onni on, kuin pojan nimi? Lapset katto miua aivan kakkosella hetken. Näyttivät hyvin mietteliäiltä. Hetken jo ajattelin, että heitinkö nyt jotain ihan liian utuista ilmoille, mutta sitten niitä alko tipahdella - vastauksia. "Onni on onnea." Mitä se tyhmiä kyselee? Sitähän se. Se tuli aika monen suusta. "Onni on sitä kun on iloinen." Joo, totta. Ainakin useimmiten. Ja sitten se paras: "Onni on ihmiset."

Miettikääpä sitä.

-

Miulla on ihana perhe.

Mutta on taas vaihteen vuoks ihan hauskaa olla Jyväskylässä.

Mitähän kaikkea ens viikko tuo tullessaan.. Mm..

-

On jo pimeää, mutta onneksi pihavalot näyttävät tietä. Harpon isin saappaanjälkiä pitkin. Joudun hieman hyppäämään, ja läpökkäisiin menee lunta. Se tuntuu hassulta paljaissa varpaissa, ei oikeastaan lainkaan pahalta. Pitää kuitenkin varoa, ettei liukastu ja iske takaraivoaan jäiseen liuskekiveen ja halvaannu. Se olisi ehkä kuolemaakin pahempaa.

Olen usein saunassa ensimmäisenä. Se on meidän hetkemme, isin ja minun. Lattialämmitys on hyvä, se on todettava joka kerta. Se oli suunniteltu juttu: ettei lasten varpaiden tarvisisi tuntea kylmyyttä.

Kipuan ylimmälle lauteelle. Vain lapset ja hyvin vanhat ihmiset istuvat keski- tai alalauteella, minne löyly laskeutuu pehmeämpänä eikä korvenna korvia irti päästä. Mutta minä pystyn kyllä ottamaan vastaan kunnon löylyt, sillä olen suomalainen ja syntyjäni sisussa uitettu.

Isi heittää kiukaalle monta kauhallista vettä vielä senkin kauhallisen jälkeen, jonka kohdalla ajattelen, että tuo oli kyllä jo liikaa. Istun paikallani ja yritän hengittää mahdollisimman vähän. Höyry tuntuu kypsentävän keuhkot muhennokseksi.

Isille sauna on ollut aina tärkeä paikka. Ennen ihmiset syntyivät siellä, ja lauteilla heidät myös saatettiin viimeiselle matkalleen. Löylyissä ihminen puhdistuu niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Kiuasta sopii kunnioittaa.

Sauna on miehen kirkko. Siellä ollaan hiljaa ja istutaan selkä suorana, paitsi ehkä silloin, kun kova löyly pakottaa koko kehon kippuraan. Saunassa ei meluta, parempi kun ei puhuta lainkaan. Kiroilu on vihoviimeinen asia, perkele, sitä ei suvaita. Ja jumalauta jos kännykkä soi pukuhuoneessa takin taskussa silloin, kun isäntä rauhoittuu löylyissä. Silloin nakataan lisää löylyä. Soittakoon myöhemmin.

Isi puhuu koko ajan ja käskee muita olemaan hiljaa. Juicen kanssa haluaisi vielä kerran saunaan, koska Juicen kanssa olisi paljon juteltavaa. Voitaisiin haukkua yhdessä poliisit ja valtiovalta ja EU. Ja juoda muutamat oluet, Juicekin siitä tykkäisi varmasti. Oltaisiin kuin vanhat tutut, koska sitä oikeastaan oltiin. Isi oli aina kuunnellut Juicen musiikkia. Sanoitukset olivat jotain aivan mahdottoman nerokasta. Niissä oli älyä.

Sitten sillä valuu hikeä tuuheista kulmakarvoista suoraan silmiin. Niin käy joka kerta. Ja aina se kirveltää yhtä paljon, saatana. Eikö se ikinä opi? Sitten sille tulee jano, se nousee ja hoippuroi pukuhuoneeseen ja siitä kuistille. Sihahtaa. Minua pelottaa aina, että se polttaa itsensä kiukaaseen. Mutta koskaan sillä ei pala muu kuin punanen Malboro, kovasta topasta.

Saunaan jää neljä römmeltäjää ja tulee aivan hiljaista. Kaikki istuvat kuin kirkossa ja nauttivat äänettömyydestä. Sellaisina lauantai-iltoina sitä ei ole paljoakaan tarjolla.

-

Näin unta, että olin ommellu oikean käden etusormeni kiinni jonkun ventovieraan tytön sormeen. Kävelin sen perässä jossain yliopiston kampuksella ja kiukuttelin, kun sormeen koskee ja mikä ittu on vikana ku en pääse sen tytön lapasesta irti, vaan pitää raahautua perässä. Se vaan tuumas, että mistä hän sitä vois tietää. Tein vähän tutkimustyötä ja toden totta: siimahan se siinä, miun ja hänen etusormien välissä. Napsautin poikki. Miehän en rupee kenenkään sormen mukaan hyppimään.

Todella outoa.

Ps. Esteri, ole hyvä ja hallitse sulkijalihaksesi. Tulee nimittäin isoa hiutaletta ja ihan vaakatasossa. Pitäs tapella, että kuka lähtee avaamaan pihan, kun ei kuulemma pääse autolla mihinkään. Pikkuveli ties kertoa. Ja äiti on mökillä. Miten tästä nyt selvitään? No sillä, että sisko lähtee kattomaan. Koska sisko haluu puntille - autolla. Tuolla viitti kävellä. Vituttaa ku lunta sataa suoraan naamaan. Ja tästä aion valittaa hamaan hautaani asti. Se vaan ei tunnu kivalta.