Onni

Oon hyppiny taas tänään aivan seinille. Mutta se on mahtavaa. Se johtuu ihan tuosta valosta. Kevät tulee, ja kesä. Aivot pyörii päässä ja huiii, ihanaa. Sydän pyristelee rinnassa ja tuntuu hassulta. Melkein ku ois koko ajan pienessä nousuhumalassa. Tää tulee joka kevät.

Käytiin tänään S:n ja I:n kanssa onnellisuusluennolla (te varmaan luette tätä toisinaan, olettepa nyt mainitut :) ). Sinne oli hyvä mennä, kun oli jo valmiiks hyvä fiiwis. Mutta oon miettiny viime aikoina muutenkin tätä onnellisuusjuttua. Tai lähinnä tyytyväisyyttä. Koska miusta ne on aika sama asia. On hyväksi itselle kokea ne samana asiana. Sillon on onnellinen useammin. Koskapa:

Jotkut ihmiset tarvii elämässää pohjanoteerauksen, ennenku voi kokea onnea. Pitää vajota alimpiin mutiin voidakseen taas nousta pintaan. Ja jos ei ole käynyt siellä pohjassa, ei voi kokea sitä pinnan puoleisen elämän valoa samalla tavalla. Ei kai se ketään häikäise, jos on aina ollut siellä - valossa? Mutta kun on hetken kokenu pimeyttä, ymmärtää, mitä valo todella on.

Se on sitä, kun saa herätä jokaiseen aamuun ilman suurempia murheita. Perusasiat on kunnossa. On tullut hyvin unta, siitä se lähtee. On ruokaa, ja sitä voi jopa syödä. Siitä nauttii. On ympärillä ihania ihmisiä, joiden kanssa jutella ja tehdä hassujakin juttuja. On naurua ja välillä itkuakin, sekin kuuluu siihen. On riittävästi vaatteita päällä, vaikka onkin välillä kylmä. Ja jos koskee johonkin, on lääkkeitä.

Onni on sitä, kun ei ole erityisen onneton. Onni on tyytyväisyyttä. Sitä, kun on melko helppo hengittää. Kun ei ole asioita, jotka toistuvasti saa itkemään ja tuntuu mahdottomilta selvittää. On suhteellisen hyvä olla; tuntuu, että tästähän selviää, tästäkin päivästä. Sillon alkaa näkemään niitä juttuja. Niitä ei näe, jos ei ole hyvä olla itsensä kanssa.

Ja jutuilla tarkotan ihan kaikkea. Kaikesta voi innostua, ihan kaikesta. Miten helppoa se onkaan.

Mie taidan olla aika onnellinen. Tyytyväinen elämääni. Eikä se tarkoita sitä, etteikö ois haaveita. En oikeestaan uskalla ees kuvitella, miten korkeella leijuisin, jos tässä vielä alettas haaveita toteuttamaan. Ne toteutuu aikanaan.

Itkisin onnesta nyt, jos miulla ois taipumusta sellaseen. Juttu on niin, että oon joskus itkeny surusta niin paljon, että onni ei enää itketä miua. Koputan puuta: joskus itkettää vielä. Mutta nyt vaan nautin, puhtaasti nautin. Tästäkin arkisesta maanantai-illasta.

Ps. Viime viikolla oli Onnin nimipäivä. Kysyin tuolipiirissä lapsilta, että onko se Onni tytön vai pojan nimi. Joku veikkasi tyttöä, ja sitten päädyttiin oikeaan sukupuoleen. Halusin viedä keskustelua vähän pidemmälle, ja kokeilin kepillä jäätä: Mitä muuta se onni on, kuin pojan nimi? Lapset katto miua aivan kakkosella hetken. Näyttivät hyvin mietteliäiltä. Hetken jo ajattelin, että heitinkö nyt jotain ihan liian utuista ilmoille, mutta sitten niitä alko tipahdella - vastauksia. "Onni on onnea." Mitä se tyhmiä kyselee? Sitähän se. Se tuli aika monen suusta. "Onni on sitä kun on iloinen." Joo, totta. Ainakin useimmiten. Ja sitten se paras: "Onni on ihmiset."

Miettikääpä sitä.