Herkkä aamu

Havahdun:
kirkkaan keltaista
keskellä turvallista harmautta
Uusi, voimakas väri
miltei häikäisee

En kuitenkaan sokaistu
sen sijaan hymyilen;
Kuinka kaunis se onkaan
levittelee säteitään
kirkas keltainen

Seuraavana aamuna
kaivan taas valokuopan
aivan kuin lapsena
Pudotan sinne
puhdasta kultaa
suojaan korkein vallein

Siinä se taas on:
Oma, keltainen aurinkoni
valaisee koko maailmani
Ihmeellisen kaunista:
keltainen voisilmä
keskellä kaurapuuromerta

-

Kyesii. Miun oli tarkotus lähtee tänään johonki. Iltapäivällä oli sellanen meininki päällä, ettei oo tosikaan. Kuuntelin musiikkia ja jammailin ympäri taloa ja vannoin ulkoistautuvani vaikka yksin, jos en saa kavereita mukaan. Ja kuinka kävi?

No, kaveri ei lähteny, ei siinä mitään. Mutta entä mie? Mie väsähin! Paistoin itelleni banaania pannulla ja söin sen melkosen jätskikimpaleen kanssa sohvalla rentoutuen. Ja nyt oon ihan valmis petiin.

Miten mie ikinä päätyisin mihinkään tällä menolla?

Huomenna lähden kyllä salille. Täytyy sitä tyydytystä jostain saada. Jos ei muusta, niin oman kehon huoltamisesta. Huoh.. Hyvännäkösestä pyllystä ei oo kyllä mitään iloa, kun sitä ei saa puskea kenenkään syliin. Ei niin mitään iloa.

Äskeiseen liittyen on pakko jatkaa.. Miusta on tullu ihan höperö.

Istuin päiväkahvilla olkkarin nurkassa, käpertyneenä nojatuoliin. Muumimuki kourassa ja sylissä Kotivinkki (kuinka rakastankaan näitä hetkiä). Televisio oli päällä, koska sen seurassa en tunne olevani niin yksin (ja viihdyn sen seurassa paremmin kuin angstaavien sisarusteni kanssa). Toosa lähetti Jamie Oliverin taas-kerran-parantamassa-maailman-ruoka-asioita -ohjelmaa.

Ja Jamie lähti kotoaan pelastamaan hölmön kuuloista brittiä mongertavien lasten kouluruokailua ja teki lähtiessään jotain ihanaa: suukotti molempia, syöttötuoleissa aamupalaa mukeltavia pikku tyttäriään suulle. Vaimo huusi alakerrasta, että olen täällä, "Oh, come on then", ja Jamie suukotti tätäkin. Portaikossa. Ohimennen ja kiireellä, mutto suukotti kuitenkin.

Mie HALUAN parisuhteeseen. En kestä tätä yksinoloa. Joka hetki menee haaveiluun, ihan jokainen. Miulla on niin paljon jaettavaa ja niin paljon haluan toiselle antaa ja toiselta saada, että tämä nykyinen elämänmalli ei vaan käy päinsä. Haikailen ja haikailen ja saan sillä aikaiseksi otsaani ison, vilkkuvan kyltin: "Alert, alert! Epätoivoinen nuori nainen!"

Ei sillä mallilla niitä töihin lähtiessä suukottajia ovelle kerry. Miun on päästävä täältä maailmalle.

Vaaka 22.4.2011

"Riehakkuus ja innokkuus ovat tämän päivän ehdottomia valttejasi. Omistamiseen ja kaikenlaiseen sitomiseen suhtaudut jyrkän kielteisesti ja omistaja tahot jäävät tavalla tai toisella nuolemaan näppejään. Ainoa mitä osaat arvostaa, on aito rakkaus ja et saa rauhaa, ennen kuin se osuu kohdallesi."

Ouuuu so true..

-

Hah. Tästä taitaa olla tulossa joku bodausblogi. :D Mutta kun urheilukärpänen on purassu. Minkäs teet..

Kävin taas aamulla puntilla, vaikka eilisilta meni vähän myöhään.. Meillä oli ehkä parhaat opiskelijapippalot koko opiskeluaikana. Että ihan hyvä lopetus tälle kaikelle siltä osin.. No mutta se miks punttiin aloin selittää: oon hurahtanu soijarouheeseen. Siihen vaaleaan. Se on täydellinen ruoka-aine miulle! Rouskuu ja sisältää hurjan määrän proteiineja. Toivottavasti maha sietää sitä tämmöset määrät, mitä nyt oon syöny.. Ja jälleen siis kaiken muun ruuan lisäksi, joten energiaa kyllä pitäs kertyä sitäkin.. Niin ja kananmunat on toinen juttu, johon oon nyt ihastunu. Oijoinam, munakas..

Outoa sinänsä, etten oo kirjotellu tänne olleenkaan tän hetken tapahtumista. Tai no, ei sikäli outoa ollenkaan, koska nää kaikki tapahtumat aiheuttaa myös melkosta kiirettä, eikä kirjotteluun oikein tunnu olevan aikaa. Tai ajatusta. Täällä on nimittäin muuttopuuhat käynnissä. Meidän kolmikko hajoaa. An muuttaa kotiin, Ar poikaystävänsä luo ja mie kuukaudeksi kotiin, kunnes palaan tänne kesätöiden merkeissä ja muutan OMAAN YKSIÖÖN! WUUHAA! Ihananjännittävänpelottavaninnostavanhuikeeta. Huh. No mutta kuitenkin, hirmu surullisia aikoja myös. Meistä kolmesta ku on tullu toisillemme todella läheisiä.. No, Ar:han toisiaan on täällä kesällä myös, joten meidän tiet ei vielä eroa, mutta An lähtee ja kauas. Toisaalta se lohdutteli miua, että voin hyvinkin olla tulossa perässä jo syksyllä.. Mutta sitä nyt ei kannata vielä miettiä. On vaan puskettava eteenpäin tavotteet mielessä. Ei mitään Tampereen kämpän sisustussuunnitteluja vielä, tai yhteisiä harrastuksia An:n kanssa.. Suuria muutosten aikoja.. Jännittäviä aikoja.

Ps. + 2 kg. Kohta voidaan jo puhua perästä. Ja niin, toivottavasti myös hormonitoiminnasta. Ensimmäinen kymmenen päivän keltarauhashormonikuuri alkaa olla loppupuolellaan. Ihmeitä odotellessa..

-

Lähdin taas aamupuntille. Se on niiiiin parasta. Aurinko nousee ja saa yksin hikoilla heti aamulla; sillon koko päivästä tulee hyvä. Endorfiinit, ne sen kai sitten tekee.

No, yksin salilla puheltamisessa on sekin hyvä puoli, että sillon saa häpeilemättä katsoa itseään peilistä! :D Ja huomasin jotain hassua. Se asia, jota niin kovasti kammosin vielä ainakin vuosi sitten, on tapahtunut: miun reidet ottaa yhteen. Ja mikä oli reaktio? "Jaa, mielenkiintoista."

Tulin kotiin ja tein kipon rahkaa, jonka päälle ripottelin vielä soijarouhetta. Kasvakaa lihakset!

Mahtava olo.