Äskeiseen liittyen on pakko jatkaa.. Miusta on tullu ihan höperö.

Istuin päiväkahvilla olkkarin nurkassa, käpertyneenä nojatuoliin. Muumimuki kourassa ja sylissä Kotivinkki (kuinka rakastankaan näitä hetkiä). Televisio oli päällä, koska sen seurassa en tunne olevani niin yksin (ja viihdyn sen seurassa paremmin kuin angstaavien sisarusteni kanssa). Toosa lähetti Jamie Oliverin taas-kerran-parantamassa-maailman-ruoka-asioita -ohjelmaa.

Ja Jamie lähti kotoaan pelastamaan hölmön kuuloista brittiä mongertavien lasten kouluruokailua ja teki lähtiessään jotain ihanaa: suukotti molempia, syöttötuoleissa aamupalaa mukeltavia pikku tyttäriään suulle. Vaimo huusi alakerrasta, että olen täällä, "Oh, come on then", ja Jamie suukotti tätäkin. Portaikossa. Ohimennen ja kiireellä, mutto suukotti kuitenkin.

Mie HALUAN parisuhteeseen. En kestä tätä yksinoloa. Joka hetki menee haaveiluun, ihan jokainen. Miulla on niin paljon jaettavaa ja niin paljon haluan toiselle antaa ja toiselta saada, että tämä nykyinen elämänmalli ei vaan käy päinsä. Haikailen ja haikailen ja saan sillä aikaiseksi otsaani ison, vilkkuvan kyltin: "Alert, alert! Epätoivoinen nuori nainen!"

Ei sillä mallilla niitä töihin lähtiessä suukottajia ovelle kerry. Miun on päästävä täältä maailmalle.