Joulvalot oli jo sytytetty useimpiin kadun pihoihin. Niinhän se aina toimi: ensimmäinen liian aikaisin hartaaseen juhlatunnelmaan laskeutuva talo sai joka vuosi aikaiseksi lumipalloefektin, jonka ansiosta koko tienoo oli pian kuorrutettu toinen toistaan hävyttömämmillä valosarjoilla. Sinä vuonna ne olivat jo saaneet suuren maailman sävyn, sillä kilpaileva naapurusto oli ottanut käyttöön perinteisten kirkkaiden tuikkujen sijasta mitä ihmeellisimpiä väri- ja figurivaihtoehtoja.
Hän katseli tuota valomerta pienen keittiönsä ikkunasta ja siemaisi levollisena punaviiniä korkeakantaisesta lasistaan. Hänellä ei ollut aikomustakaan osallistua moisiin hullutuksiin, kun oli niistä kertaalleen päässyt eroon. Miehensä kuoltua muutamaa joulua aiemmin hän oli päättänyt, ettei enää koskaan antaisi itsensä vajota vakituisen parisuhteen mukanaan tuomiin vaatimuksiin, kuten idyllisten naapurikulissien ylläpitämiseen, vaan nauttisi loppuikänsä ainoastaan sen tuomista riemuista pitäen kiinni vahvan, itsenäisen naisen vapaudestaan.
Markus kietoi vahvat käsivartensa hänen ympärilleen ja upotti kasvonsa hänen niskaansa; kiharapilveen, joka tuoksui huumaavalta. Markus tiesi tismalleen mistä hän piti, ja oli osannut valita hänelle juuri oikean parfyymin siitä pyörryttävästä määrästä toinen toistaan viettelevämpiä suihkepulloja, joita kemikaliosastojen hyllyt olivat joulunalusaikaan kukkuroillaan. Hän tunsi rakastuneen naisen hymyn nousevan suupieliinsä. Markus tarjosi hänelle juuri sellaista elämää, josta hän oli aina haaveillut.
Hän istutti miehen takassa kytevän hiilloksen eteen, kehotti häntä rentoutumaan ja nauttimaan viinistään ja kiiruhti itse kylpyhuoneeseen viimeistelemään meikkinsä.
- Et tarvitse enää mitään! Markus huusi olohuoneesta. - Näytit upealta jo töistä tullessasi ja näytät edelleen.
Hän hymyili itsetietoisesti peilikuvalleen ja sipaisi huulilleen juuri tuota iltaa vasten ostamaansa huulipunaa, sitä joka nuoren myyjän mukaan sointui täydellisesti hänen toffeen värisiin hiuksiinsa.
-Tänään minun on syytä olla parhaimmillani, hän kujersi ja suihkautti vielä yhden painalluksen vaniljaa ranteisiinsa, joista toisessa kilisi niinikään Markuksen hänelle antama upea, hopeinen koru.
Hänen firmansa oli järjestänyt pikkujoulut vuosittain niin kauan kuin hän vain jaksoi muistaa. Ja joka vuosi hän oli ahdistunut niistä yhtä paljon: kuinka hän jaksaisi hymyillä ja seurustella puolituntemattomien ihmisten kanssa, mitä hän laittaisi päälleen, kuinka hän välttyisi liialliselta boolin maistelulta saatika surkean elämänsä vuodattamiselta työtovereilleen? Ja ennen kaikkea: millaisen vaikutelman hän oikein antaisi saapuessaan imelän onnellisten pariskuntien kansoittamiin juhliin yksin?
Tänä vuonna tilanne oli aivan toinen. Kutsu oli jälleen käynyt kahdelle, eikä hän ollut epäröinyt hetkeäkään. Hän oli niin yltiöpäisen rakastunut kuin nainen vain saattoi olla, ja heidän toistaiseksi lyhyestä yhteisestä historiastaan huolimatta hän oli valmis matkustamaan Markuksen kanssa vaikka maailman ääriin saakka. Hänellä ei totisesti ollut mitään sitä vastaan, että ihmiset näkisivät, kuinka onnellinen hän nyt oli. Päinvastoin: hän paloi halusta näyttää kaikille elävänsä jälleen, intohimoisemmin ja täyteläisemmin kuin koskaan ennen. Hän toden teolla oli ansainnut jokaisen sekunnin uutta elämäänsä.
He lähes antautuivat pakottavalle, punaviinin aiheuttamalle houkutukselle olohuoneen sohvalla, kunnes hän riuhtoi itsensä irti Markuksen otteesta huohottaen ja nauraen. Hän oikoi helmojaan ja vilkaisi kelloa. Kävi niin kuin hyvin usein, kun luulee olevansa ajoissa: tuli kiire. He pukeutuivat nopeasti, yhä miltei kohtalokseen koituneelle himokkaalle hetkelleen tyrskähdellen ja nappasivat liedeltä ohimennen muutamia illalliselta jääneitä, Markuksen huolella valmistamia jo jäähtyneitä suolapaloja. Mies auttoi takin naisensa ylle ja suojasi omallaan tämän kiharapilven taivaalta leijailevilta kosteilta hiutaleilta. He kiiruhtivat autoon.
Penkit olivat miellyttävän lämpimät, eivät kylmät ja kovat kuten aina ennen talvisissa starteissa, sillä uuteen, omaan taloonsa hän oli halunnut lämpimän autotallin. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että hienon leskinaisen ei sopinut käyttää muutoinkin turhan aikaisia aamujaan tuulilasien raaputteluun ja kohmeisten sormiensa sulatteluun. Autotallin ovi sulkeutui automaattisesti, kun Markus peruutti hänen omistamansa BMW:n kadulle. Ja kun kuljettajan oikea jalka painui kaasulle, hän ehti vilaukselta nähdä naapurin rouvan ihmetyksestä pyöristyneet silmät tämän keittiön ikkunassa.
Matkalla he juttelivat kuluneesta vuodesta sekä ihmeestä, joka heidät oli kohdannut. Siitä hassusta sattumasta, jonka kautta he olivat tutustuneet toisiinsa, sekä siitä, kuinka pienestä se kaikki oli ollut kiinni. He nauroivat ensimmäisten kontaktiensa kankeudelle sekä sille, kuinka rakkaus lopulta oli roihahtanut liekkeihin aivan yllättäen ja polttanut heidät molemmat hetkessä karrelle.
Markus halusi ehdottomasti tietää, keitä juhliin oli tulossa, ja niin hän kävi yksityiskohtaisesti läpi jokaisen työyhteisönsä jäsenen, kertoili heistä ja heidän taustoistaan sen minkä jaksoi muistaa. Toki hän kuitenkin varoi paljastamasta liikoja, sillä eihän hän halunnut herättää miehessään negatiivisia ennakko-oletuksia, saati vaikuttaa etukäteen siihen, kuinka hyvin tämä illan aikana viihtyisi. Samalla hän päätyi pohdiskelemaan henkilökohtaisia suhteitaan kuhunkin työtoveriinsa, mikä osoittautui mielenkiintoiseksi. Yllätyksekseen hän huomasi viime aikoina eristäytyneensä lähes kaikista ennen niin läheisistä ihmisistä. Mutta hän ei juurikaan välittänyt siitä, sillä nythän hänellä oli Markus. Eikä kukaan voisi olla Markusta tärkeämpi.
Kun he saapuivat yksityistilaisuus-kyltein varustellun ravintolan pihaan, Markus nousi rivakasti autosta ja kiiruhti avaamaan daamilleen oven. Tämä kihersi, kiristi huppunsa nyörejä marraskuisessa viimassa ja pöyhi hieman hiuksiaan. Mies lukitsi auton ovet, tarjosi hänelle kätensä ja johdatti hänet sisään. Ovella tulvahti vastaan mausteiden huumaava sinfonia.
Heidän takkinsa kerättiin naulakkoon ja heille tarjoiltiin juotavaa kuohuviinilaseissa. He eivät kuitenkaan jääneet vaihtamaan kuulumisia juttelemaan tarjoutuneiden ihmisten kanssa, vaan sukelsivat väkijoukon läpi suoraan saliin, jossa orkesteri jo viritteli soittimiaan. Hän olisi halunnut heti tanssimaan ihanan kavaljeerinsa kanssa, mutta tämä toppuutteli naurahtaen ja osoitti puolitäyttä lasiaan. He päättivät istahtaa hetkeksi ja katsella ympärilleen. Ja vajota mielenkiintoiseen keskusteluun - aivan kahdestaan.
Salin toisella puolella seisovat naiset olivat seurustelleet edellisissä pikkujouluissa virinneestä romanssista, mutta nyt heidän innokas sanailunsa päättyi kuin seinään. He tuijottivat häntä punatut huulet ihmetyksestä pyöreinä. He katselivat, kuinka hän veti pitkän, katetun pöydän äärestä tyhjän tuolin, odotti hetken, työnsi sen takaisin pöydän ääreen, veti sitten viereisen tuolin irti pöydän reunasta ja istui siihen. Hän joi lasistaan, ja jatkoi sitten ilmeisen iloista keskustelua. Hän laski kätensä juuri siirtelemänsä tuolin selkänojalle ja antoi sen liukua pitkin tuolin verhoilua, nojasi kohti tuolia ja nauroi sitten hersyvästi, kuin olisi juuri ottanut vastaan ulkonäköään koskevan imartelevan kommentin. Kummallista tuosta kaikesta teki se mitätön yksityiskohta, että hän oli istuutunut pöydän ääreen aivan yksin.
Kutsu oli todella jälleen käynyt kahdelle, ja hän oli lunastanut kaikki odotukset. Muut eivät vain tienneet siitä mitään. Hän oli onnellisempi kuin koskaan ennen.
torstai 29. joulukuuta 2011
-
Joulu on mennyt. Mutta eipäs käydä itkemään sitä. Nyt nimittäin tiiän, että se tulee ens vuonna uudestaan. Ja sitä ennen meillä on edessä vaikka mitä mukavaa.
Menee ilmeisesti aika pitkän aikaa, ennenku syömishäiriöstä toipunut uskaltaa taas ryhtyä luottamaan asioihin. Ihmisiin, pärjäämiseen ja elämään yleensä. Tai oikeastaan miulla ei oo koskaan ollukaan ongelmia ihmisiin luottamisen kanssa. Se johtuu ehkä siitä, että en luottanu koskaan aidosti ainakaan itseeni, ja siks oli niin helpottavaa tuudittautua toisten huomaan. Vaikka ei sitä koskaan todella tapahtunukaan, mutta niin itselleni uskottelin, ja todellisuudeen herääminen olikin sitten aina hirveetä. No tää tuli nyt mieleen, kun pohdiskelin sitä, miten mukavaa töissä lopulta oli. Ja päädyin taas ajattelemaan tulevaisuuttani: opiskelua, töitä ja sitä, millä elämäni täyttäisin. Tänään se ei tuntunu ahdistavalta ajatukselta. Elämän täyttäminen.
Yllätyn kerta toisensa jälkeen siitä, miten ihania ihmiset onkaan. Ja myös siitä, että alan pikkuhiljaa tietää, millaiset ovat niitä ihanimpia, ja todella luotan vaistoihini sen suhteen. Toiset tulee keskenään paremmin juttuun kuin toiset. Eikä kyse ole välttämättä siitä mitä harrastaa, siitä mitä tekee työkseen, siitä miltä näyttää, siitä mitä tykkää syödä, siitä millaiseen perheeseen on syntynyt, siitä miten paljon on rahaa, siitä mitä musiikkia kuuntelee, siitä millasella autolla ajaa tms. ulkoisista asioista, vaan siitä, millainen pohjimmiltaan on. (Jos nyt luet tätä ja ajattelet, että aha, enkö sitten kuuntele mielestäsi hyvää musiikkia, aja hyvällä autolla tai ole hyvännäköinen, niin haistapa karjalanpiirakka. Näitä juttuja vaan on tullu viime aikoina vastaan enemmän ja vähemmän.) Olen siis heränny ymmärtämään, mistä tässä todella on kysymys. Toisten kanssa vaan viihtyy.
Painiskelen ajatusteni kanssa kaikesta huolimatta. Päätöksiä. Erittäin paljon intuition mukaan menemistä, mutta päätöksiä silti. Hassua on muuten se, miten ihmiset pystyy vaikuttamaan toistensa päätöksentekoon. Miua on monet yrittäny käännyttää. On yritetty rohkaista ja saada tarttumaan juttuihin. On sanottu, että "Kyllä sä uskallat" tai "No et uskalla kuitenkaan" ja aina on tavoteltu kuitenkin sitä että uskaltaisin. Mutta harvoinpa olen noilla kannustamisen sanoilla mitään uskaltanut tehdä. Ja nyt, kun joku sanoo kerrankin, että "No katsotaanhan nyt" ja "Mikään pakko ei ole" tai "Teet nyt vaan sen miltä tuntuu", niin kas kummaa. Olenkin tehnyt kaiken sen, mitä olen harkinut ja halunnutkin. Ottanut niihin päätöksiin kyllä oman aikani, joskus pitkänkin, mutta tehnyt päätöksiä, kuitenkin. Ja tulevankin päätöksen suhteen olin ajatellu luottaa intuitiooni. Aikaa ei ole paljon, ja se päätös voi tulla hyvinkin rajusti ja nurkan takaa. Siinä miua auttakoon myös yks aforismi, johon jossain törmäsin. Tai itse asiassa muistankin, missä se oli.. Kuitenkin se kuuluu jotakuinkin näin: Tärkeintä ei ole se, mitä päätöksestäsi seuraa. Tärkeintä on päättäminen. Ja jumaliste. Niin se on.
Menee ilmeisesti aika pitkän aikaa, ennenku syömishäiriöstä toipunut uskaltaa taas ryhtyä luottamaan asioihin. Ihmisiin, pärjäämiseen ja elämään yleensä. Tai oikeastaan miulla ei oo koskaan ollukaan ongelmia ihmisiin luottamisen kanssa. Se johtuu ehkä siitä, että en luottanu koskaan aidosti ainakaan itseeni, ja siks oli niin helpottavaa tuudittautua toisten huomaan. Vaikka ei sitä koskaan todella tapahtunukaan, mutta niin itselleni uskottelin, ja todellisuudeen herääminen olikin sitten aina hirveetä. No tää tuli nyt mieleen, kun pohdiskelin sitä, miten mukavaa töissä lopulta oli. Ja päädyin taas ajattelemaan tulevaisuuttani: opiskelua, töitä ja sitä, millä elämäni täyttäisin. Tänään se ei tuntunu ahdistavalta ajatukselta. Elämän täyttäminen.
Yllätyn kerta toisensa jälkeen siitä, miten ihania ihmiset onkaan. Ja myös siitä, että alan pikkuhiljaa tietää, millaiset ovat niitä ihanimpia, ja todella luotan vaistoihini sen suhteen. Toiset tulee keskenään paremmin juttuun kuin toiset. Eikä kyse ole välttämättä siitä mitä harrastaa, siitä mitä tekee työkseen, siitä miltä näyttää, siitä mitä tykkää syödä, siitä millaiseen perheeseen on syntynyt, siitä miten paljon on rahaa, siitä mitä musiikkia kuuntelee, siitä millasella autolla ajaa tms. ulkoisista asioista, vaan siitä, millainen pohjimmiltaan on. (Jos nyt luet tätä ja ajattelet, että aha, enkö sitten kuuntele mielestäsi hyvää musiikkia, aja hyvällä autolla tai ole hyvännäköinen, niin haistapa karjalanpiirakka. Näitä juttuja vaan on tullu viime aikoina vastaan enemmän ja vähemmän.) Olen siis heränny ymmärtämään, mistä tässä todella on kysymys. Toisten kanssa vaan viihtyy.
Painiskelen ajatusteni kanssa kaikesta huolimatta. Päätöksiä. Erittäin paljon intuition mukaan menemistä, mutta päätöksiä silti. Hassua on muuten se, miten ihmiset pystyy vaikuttamaan toistensa päätöksentekoon. Miua on monet yrittäny käännyttää. On yritetty rohkaista ja saada tarttumaan juttuihin. On sanottu, että "Kyllä sä uskallat" tai "No et uskalla kuitenkaan" ja aina on tavoteltu kuitenkin sitä että uskaltaisin. Mutta harvoinpa olen noilla kannustamisen sanoilla mitään uskaltanut tehdä. Ja nyt, kun joku sanoo kerrankin, että "No katsotaanhan nyt" ja "Mikään pakko ei ole" tai "Teet nyt vaan sen miltä tuntuu", niin kas kummaa. Olenkin tehnyt kaiken sen, mitä olen harkinut ja halunnutkin. Ottanut niihin päätöksiin kyllä oman aikani, joskus pitkänkin, mutta tehnyt päätöksiä, kuitenkin. Ja tulevankin päätöksen suhteen olin ajatellu luottaa intuitiooni. Aikaa ei ole paljon, ja se päätös voi tulla hyvinkin rajusti ja nurkan takaa. Siinä miua auttakoon myös yks aforismi, johon jossain törmäsin. Tai itse asiassa muistankin, missä se oli.. Kuitenkin se kuuluu jotakuinkin näin: Tärkeintä ei ole se, mitä päätöksestäsi seuraa. Tärkeintä on päättäminen. Ja jumaliste. Niin se on.
torstai 22. joulukuuta 2011
Joulu
Ulkona sataa lunta. Leijailee hiljalleen oikein isoja hiutaleita. Ihmeellistä. Näytti nimittäin pahasti siltä, että joulusta tulisi täysin musta. No, ihan lukkoonlyötyhän tilanne ei ole vieläkään: aatoksi nimittäin luvattiin ainaki radiossa vesi- tai räntäsadetta. Netti taas väittää, että lämpötila kiikkus nipinnapin pakkasen puolella, joten mie kyllä (optimismissani) jaksan uskoa lumentuloon. Pliis! Ens viikolle näky sen sijaan olevan luvassa 8(!) astetta lämmintä. Joulukuussa. Kaheksan astetta. Hurjaa..
Täällä haisee pahalta. Se haju leijailee tuolta uunista: siellä nimittäin muhii muutaman laatikollinen jauhetun maksan, maidon, rusinoiden, kananmunien, sipulin ja mausteiden sotkua. Voin varmalla vakuudella sanoa, että seos näytti, haisi ja todennäköisesti olisi myös maistunut siltä, mikä on puolisen tuntia sitten menny alas ruokatorvesta. Tokihan miun piti päästä johonkin käsitykseen siitä, miltä tuo sotku ehkä maistuisi muututtuaan uunissa taianomaisesti herkulliseksi maksalaatikoksi, joten yritin vähän käryyttää testitippaa mikrossa ja maistella siitä suolaa ja siirappia ja muuta. Sai kyllä psyykata itteään aika lujasti ajattelemaan karamelleja ja jäätelöä, kun sitä testaili.. Raaka maksa nyt vaan haisee ihan kauhealta. Jotenkin korventaa ihan sisältä, kun sitä nuuhkii. Yhh. Että vaikka oon aina tykänny maksalaatikosta, niin voin kyllä hyvin ymmärtää niitä, jotka ei voi sitä sietää. Toivottavasti siitä tulee kuitenki ihan hyvää - ja tuleehan siitä. Parempi olis, koska sitä tosiaan on muutama laatikollinen.
Noniin, nyt kun on päästy välittömien aistihavaintojen raportoimisesta, niin pääsen meidän jouluun. Se alkaa tänä vuonna muotoutua taas uudelleen. Viime vuodet nyt on menneet miten on menneet (läheisten poismenot, ihmissuhdekoukerot ja kunkin henkilökohtaset angstailut huomioiden) - tänä vuonna on taas luvassa omanlaisensa joulu. Aaton vietämme varmaankin aikalailla omalla porukalla, tosin siskon poikaystävä taitaa liittyä illallisseurueeseen. En oikein tiedä mitä ajattelen siitä, kun aatto on meille perinteisesti ollu aika tiukan sisäpiirinen. Mutta toisaalta, mitä tuosta. Kyseinen henkilö on siskolleni tärkeä. Ja ihan mukavaa seuraa, sikäli mikäli puhuu tai muuten on näkyvästi läsnä. :) Varmastikin vietetään päivä hyvin perinteiseen malliin, rennosti: löhöilyä, ruokaa, herkkuja, Joulupukin kuumalinjaa, kirkko, sauna, paketteja. Mukavaa.
Joulupäivänä meille tulee vieraita, ainakin äitin miesystävä on varmistanut tulonsa. Lisäksi saanen yllätyspaketin, mikäli P haluaa ja uskaltaa tulla meille. :) (Enkä puhu nyt lahjoista, vaan ystävästäni itsestään.) Luulen, että varmuudella sen tietää vasta joulupäivänä. Luvassa on tuolloin varmastikin vielä jouluillallinen ja lisäksi viiniä, ehkä glögiä, ja tietysti herkuttelua. Illalla lähdetään perinteiden mukaan paikalliseen discoamaan ja treffaamaan vanhoja tuttuja. Sitä odotan tietysti kovasti, koska lukioaikasia kavereita ei turhan usein nää. Toivottavasti monet on paikalla.
(Sataapa isoja hiutaleita! Ja taitaa vähän tihentyäkin tuo sade..)
Auts. Mahaan vähän koskee. Tuon maksalaatikon lisäksi oon nimittäin tänä aamuna myös keittäny kasaan porkkanalaatikon ainekset ja kuorruttanu hasselpähkinöitä tummalla suklaalla. Ja tietenki niitä piti maistella. Mm, ja pöydällä saattoi olla seurana konvehtirasia.. Mutta eikö olekin hienoa, että ainoa suklaan syömisestä seuraava kipu tuntuu mahassa? Päätä ei jomota yhtään. :D Miusta se on aika kiva juttu.
Lähden kohta käymään Alkossa, kunhan saan nuo haisulootat pois uunista. Haluun nimittäin varmistua siitä, ettei viini lopu jouluna kesken.. Ja ehkä uudenvuoden juttujakin vois jo miettiä. Ne on muuten vielä ihan avoinna, noin kokonaisuudessaan, että missä sitä ollaan ja millä porukalla. Mutta se ratkeaa aikanaan. Kuten tää joulunkin tohina. Ja mitä ratkeamista kaikessa oikeastaan edes on? Aika kuluu ja päivät tulee eteen ihan omaa tahtiaan, teinpä mitä hyvänsä. :) Ja toteamuksena näin muutoinkin kuin juhlapyhiin liittyen: se on aika rentouttava huomio. Olemassaoloa on syytä harjotella, jos sattuu olemaan semmonen höyryäkä ku mie oon (ollu ja tuskinpa se piirre kokonaan poistuu koskaan..) Joulu on sille mitä oivallisinta aikaa.
Mutta. Huomenna on siivottava, paistettava kinkku ja laatikot (meinaan tehdä myös perunalaatikkoa, mutta sitä ei voi laittaa imeltymään ku vasta illalla) sekä varmaan vielä taatelikakkuakin.. Niin ja torttuja.. Aina kyllä ihan huvittaa ku käy listaamaan näitä ruokia, joita joululle tehdään. On siinä syömistä muutamalle päivälle. :) Niin ja sitten meidät on kutsuttu perinteisille joulunalusglögeille siskoni kummin luo - sitä odotan. Ja mummon luona on käytävä. Ja haettava joulukuusi.
Ja sitten on aatto. <3
Täällä haisee pahalta. Se haju leijailee tuolta uunista: siellä nimittäin muhii muutaman laatikollinen jauhetun maksan, maidon, rusinoiden, kananmunien, sipulin ja mausteiden sotkua. Voin varmalla vakuudella sanoa, että seos näytti, haisi ja todennäköisesti olisi myös maistunut siltä, mikä on puolisen tuntia sitten menny alas ruokatorvesta. Tokihan miun piti päästä johonkin käsitykseen siitä, miltä tuo sotku ehkä maistuisi muututtuaan uunissa taianomaisesti herkulliseksi maksalaatikoksi, joten yritin vähän käryyttää testitippaa mikrossa ja maistella siitä suolaa ja siirappia ja muuta. Sai kyllä psyykata itteään aika lujasti ajattelemaan karamelleja ja jäätelöä, kun sitä testaili.. Raaka maksa nyt vaan haisee ihan kauhealta. Jotenkin korventaa ihan sisältä, kun sitä nuuhkii. Yhh. Että vaikka oon aina tykänny maksalaatikosta, niin voin kyllä hyvin ymmärtää niitä, jotka ei voi sitä sietää. Toivottavasti siitä tulee kuitenki ihan hyvää - ja tuleehan siitä. Parempi olis, koska sitä tosiaan on muutama laatikollinen.
Noniin, nyt kun on päästy välittömien aistihavaintojen raportoimisesta, niin pääsen meidän jouluun. Se alkaa tänä vuonna muotoutua taas uudelleen. Viime vuodet nyt on menneet miten on menneet (läheisten poismenot, ihmissuhdekoukerot ja kunkin henkilökohtaset angstailut huomioiden) - tänä vuonna on taas luvassa omanlaisensa joulu. Aaton vietämme varmaankin aikalailla omalla porukalla, tosin siskon poikaystävä taitaa liittyä illallisseurueeseen. En oikein tiedä mitä ajattelen siitä, kun aatto on meille perinteisesti ollu aika tiukan sisäpiirinen. Mutta toisaalta, mitä tuosta. Kyseinen henkilö on siskolleni tärkeä. Ja ihan mukavaa seuraa, sikäli mikäli puhuu tai muuten on näkyvästi läsnä. :) Varmastikin vietetään päivä hyvin perinteiseen malliin, rennosti: löhöilyä, ruokaa, herkkuja, Joulupukin kuumalinjaa, kirkko, sauna, paketteja. Mukavaa.
Joulupäivänä meille tulee vieraita, ainakin äitin miesystävä on varmistanut tulonsa. Lisäksi saanen yllätyspaketin, mikäli P haluaa ja uskaltaa tulla meille. :) (Enkä puhu nyt lahjoista, vaan ystävästäni itsestään.) Luulen, että varmuudella sen tietää vasta joulupäivänä. Luvassa on tuolloin varmastikin vielä jouluillallinen ja lisäksi viiniä, ehkä glögiä, ja tietysti herkuttelua. Illalla lähdetään perinteiden mukaan paikalliseen discoamaan ja treffaamaan vanhoja tuttuja. Sitä odotan tietysti kovasti, koska lukioaikasia kavereita ei turhan usein nää. Toivottavasti monet on paikalla.
(Sataapa isoja hiutaleita! Ja taitaa vähän tihentyäkin tuo sade..)
Auts. Mahaan vähän koskee. Tuon maksalaatikon lisäksi oon nimittäin tänä aamuna myös keittäny kasaan porkkanalaatikon ainekset ja kuorruttanu hasselpähkinöitä tummalla suklaalla. Ja tietenki niitä piti maistella. Mm, ja pöydällä saattoi olla seurana konvehtirasia.. Mutta eikö olekin hienoa, että ainoa suklaan syömisestä seuraava kipu tuntuu mahassa? Päätä ei jomota yhtään. :D Miusta se on aika kiva juttu.
Lähden kohta käymään Alkossa, kunhan saan nuo haisulootat pois uunista. Haluun nimittäin varmistua siitä, ettei viini lopu jouluna kesken.. Ja ehkä uudenvuoden juttujakin vois jo miettiä. Ne on muuten vielä ihan avoinna, noin kokonaisuudessaan, että missä sitä ollaan ja millä porukalla. Mutta se ratkeaa aikanaan. Kuten tää joulunkin tohina. Ja mitä ratkeamista kaikessa oikeastaan edes on? Aika kuluu ja päivät tulee eteen ihan omaa tahtiaan, teinpä mitä hyvänsä. :) Ja toteamuksena näin muutoinkin kuin juhlapyhiin liittyen: se on aika rentouttava huomio. Olemassaoloa on syytä harjotella, jos sattuu olemaan semmonen höyryäkä ku mie oon (ollu ja tuskinpa se piirre kokonaan poistuu koskaan..) Joulu on sille mitä oivallisinta aikaa.
Mutta. Huomenna on siivottava, paistettava kinkku ja laatikot (meinaan tehdä myös perunalaatikkoa, mutta sitä ei voi laittaa imeltymään ku vasta illalla) sekä varmaan vielä taatelikakkuakin.. Niin ja torttuja.. Aina kyllä ihan huvittaa ku käy listaamaan näitä ruokia, joita joululle tehdään. On siinä syömistä muutamalle päivälle. :) Niin ja sitten meidät on kutsuttu perinteisille joulunalusglögeille siskoni kummin luo - sitä odotan. Ja mummon luona on käytävä. Ja haettava joulukuusi.
Ja sitten on aatto. <3
lauantai 17. joulukuuta 2011
Uusinta
KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Sitä myöhään menneen illan jälkeistä oloa, kun mikään ei riitä missään asiassa.
2. Sitä, kun tunnen itseni liian mitättömäksi tai laiskaksi ja alan sättiä itseäni siitä – eli sitä, etten oikein osaa rentoutua.
3. Sitä, ettei ihmisiin luoteta eikä anneta mahdollisuutta menestykseen, vaikka se on ainoa väylä siihen – luottamus ja usko.
4. Sitä, että joku on tietävinään melkein kaikesta melkein kaiken, tai enemmän.
5. Sitä, että sovitaan jotain jossain johonkin aikaan, ja sitten ei pidetä lupauksesta kiinni. Esimerkiksi jatkuva myöhästely kuuluu tähän.
6. Sitä, ettei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä.
7. Sitä, että lapsia kohdellaan kaltoin.
8. Sellaista elämän perusasennetta, ettei mitään uutta voi koskaan kokeilla, vaan jumitutaan omiin, tuttuihin kaavoihin (itsekin olen ollut erittäin sellainen ja olen joissain asioissa yhä - mutta ei pidä myöskään olettaa, että omissa tavoissa olisi automaattisesti jotain vikaa, koska tietyt rutiinit on oltava). Vielä pahempaa on, jos kaikkeen muuhun suhtaudutaan näkyvän negatiivisesti ja arvostellaan pelkkien ennakkoluulojen perusteella. Ahdasmielisyyttä siis?
9. Sitä, ettei ymmärretä toista. ”Vääriä” reaktioita toisen tunteisiin ja tekoihin – sellaisia, jotka ei alkuunkaan tue toista. Ehkä siis tarkoitan empatiakyvyttömyyttä.
10. Esittämistä ja teennäisyyttä. Sitä, että (turhia) asioita on pakko tehdä vaan, koska on pakko – se liittyy tähän.
YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI
1. Draama. Kun saavun paikalle tai avaan suuni, haluan, että miut huomataan. Vain siten voi ajautua juttusille ihmisten kanssa. Tai ehkä vaan tykkään olla huomion keskipisteenä... Joka tapauksessa ihailen ihmisiä, joilla on taito jättäytyä välillä täysin vain kuuntelemaan. Jos taas ei ikinä avaa itseään - siitä en pidä. Se on tylsää.
2. Tunteiden ja tarpeiden mukaan eläminen. Nauran, itken, villiinnyn, kuolen nälkään ja sammun juuri sillon kun siltä tuntuu.
3. Rakkaus keskusteluun.
4. Tarve läheisyyteen – niin henkiseen kuin fyysiseenkin.
5. Jatkuva sykkiminen, maltan harvoin pysähtyä. Positiivisesti sanottuna tehokkuus.
6. Hedonismi. Haluan nauttia tästä kaikesta.
7. Haaveilu – miten tästä saisi vielä parempaa?
8. Tarve jakaa hyvin monet asiat tärkeän/tärkeiden kanssa. Ja tähän liittyy myös luotto siihen, että toisen ihmisen kanssa asiat kokee jotenkin voimakkaammin ja niistä tulee entistä varmempia ja ”todellisempia”.
9. Tarve turvallisen arjen ja siitä poikkeavan juhlan perussykliin, vaihteluun. Ja tässä täytyy korostaa arjen rutiineja; ovat hyvin tärkeitä. Mutta niitä on joskus
rikottava. Se taas on nautinnollista. Useimmiten on ehkä oltava järkevä,
mutta ”fiilispohjalta” tekeminen tuntuu niin v*tun hyvältä. Tähän on mainittava, että yleensä olen lähes pakonomaisen kontrollinhaluinen. Kaiken on oltava
järjestelmällistä. (Tämänkin tekstin asettelut oli muokattava uudelleen...)
KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Ottamalla minut ja muut ihmiset huomioon, muun muassa kuuntelemalla, kysymällä ja olemalla kohtelias.
2. Naurattamalla.
3. Olemalla avoin ja sanavalmis, siis tietyllä tavalla rohkea.
4. Olemalla romanttinen... Yllättäminen toimii. Mutta se taas ei välttämättä liity romantiikkaan millään tavalla. Olemalla kekseliäs ja ehdottamalla asioita! Olemalla välillä vähän villi ja hupsu. Valmis seikkailuihin, hupsutteluihin ja oudoltakin tuntuviin asioihin.
5. Syöttämällä ja juottamalla hyvin!
6. Olemalla oma itsensä. Teeskentely haisee.
7. Pitämällä minusta. :) Ja ilmaisemalla sen.
8. Tuoksumalla hyvältä.
SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Ihanaa joulunaikaa. Mukavaa yhdessäoloa, rentoutumista, hyvää ruokaa,
terveyttä... Kivaa tekemistä.
2. Suuntia elämälleni. Sen eri osa-alueille.
3. Että sisko saisi tarvitsemaansa apua ja löytäisi myös niitä omia polkujaan, ja
että veljen terveydentila pysyisi hyvänä. Ja että äiti olisi onnellinen eikä
kantaisi niin kamalasti murhetta meistä.
5. Aitoa rakkautta. Välittämistä.
6. Että ystäväni ja minä olisimme enemmän yhteydessä ja jaksaisimme järjestää
yhteisiä asioita, kuten tapaamisia, juhliakin, ihan vaan olemista...
7. Tässä on paljon enemmän toiveita kuin mitä osaan juuri nyt luetella. Toivon
onnea. Onnellisuutta.
KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Katson kelloa. Aina ei voi vielä nousta, usein herään ihan liian aikaisin.
2. Laitan korvatulpat tyynyn alle.
3. Petaan sängyn.
4. Hontturoin pöpperössä vessaan.
5. Pesen hampaat.
6. Ryhdyn aamiaiselle, joka on muuten joka aamu samanlainen. Ellei joku laita
miulle aamiaista. Tai ellen ole hotellissa – sitähän tapahtuukin mainittavan
usein...
VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT (tällä hetkellä) ENITEN MURHEITASI?
1. Äiti.
2. Pekka.
3. Liisa.
4. Mörri.
5. Anna.
NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Liikunta.
2. Kahvi. (Voi ei, todellako?)
3. Jotkut ruoka-aineet? Aloitan mielelläni aamun aina samalla tavalla.
4. Facebook! (Taas voi ei.)
KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
1. ”Sä oot mulle tosi tärkee.” Ja samaan hengenvetoon ”Älä koskaan
katoo mun elämästä.”
2. ”Oon nähny monia naisia meikittä ja meikin kanssa, mutta siulla on niin nätti
naama, että näytät ihan siedettävältä ilman meikkiäkin. Usein ku naiset pesee
naaman, ni oon silleen että mitä vittua. ”
3. ”Sussa ei oo varmaan mitään vikaa. Sä oot varmaan täydellinen.” (Vaikka se oli
kyllä ehdoton vale eikä ees kovin kauniisti sanottu, koska ”viathan” ne ihmisestä
yksilöllisen tekee. Mutta silti se tuntui hyvältä, koska perään tuli
pitkä lista asioista, joita hän näki minussa. Hienoin niistä oli ”Sä otat kaikki
aina huomioon”. Se tuli oikeasti aika yllätyksenä, koska pidän itseäni melko
omahyväisenä. Tai joustamattomana. Haluaisin olla joustavaisempi. Tai sitten
kaipaan ihmistä, joka pistää miulle jauhot suuhun ja vie minne itse haluaa, eikä
kysele. Ainakaan aina. Ja nyt eksyin asiasta...)
KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Sairaus ja kuolema.
2. Päättää elämänsä katkerana siitä, ettei tehnyt asioita, joita olisi halunnut
tehdä.
YKSI TUNNUSTUS:
1. Haluan rakastua ja saada rakastaa. Se on miun suurin haaveeni. Eikä tietenkään niin, etten saisi vastarakkautta. Se olisi varmasti kamalaa.
1. Sitä myöhään menneen illan jälkeistä oloa, kun mikään ei riitä missään asiassa.
2. Sitä, kun tunnen itseni liian mitättömäksi tai laiskaksi ja alan sättiä itseäni siitä – eli sitä, etten oikein osaa rentoutua.
3. Sitä, ettei ihmisiin luoteta eikä anneta mahdollisuutta menestykseen, vaikka se on ainoa väylä siihen – luottamus ja usko.
4. Sitä, että joku on tietävinään melkein kaikesta melkein kaiken, tai enemmän.
5. Sitä, että sovitaan jotain jossain johonkin aikaan, ja sitten ei pidetä lupauksesta kiinni. Esimerkiksi jatkuva myöhästely kuuluu tähän.
6. Sitä, ettei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä.
7. Sitä, että lapsia kohdellaan kaltoin.
8. Sellaista elämän perusasennetta, ettei mitään uutta voi koskaan kokeilla, vaan jumitutaan omiin, tuttuihin kaavoihin (itsekin olen ollut erittäin sellainen ja olen joissain asioissa yhä - mutta ei pidä myöskään olettaa, että omissa tavoissa olisi automaattisesti jotain vikaa, koska tietyt rutiinit on oltava). Vielä pahempaa on, jos kaikkeen muuhun suhtaudutaan näkyvän negatiivisesti ja arvostellaan pelkkien ennakkoluulojen perusteella. Ahdasmielisyyttä siis?
9. Sitä, ettei ymmärretä toista. ”Vääriä” reaktioita toisen tunteisiin ja tekoihin – sellaisia, jotka ei alkuunkaan tue toista. Ehkä siis tarkoitan empatiakyvyttömyyttä.
10. Esittämistä ja teennäisyyttä. Sitä, että (turhia) asioita on pakko tehdä vaan, koska on pakko – se liittyy tähän.
YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI
1. Draama. Kun saavun paikalle tai avaan suuni, haluan, että miut huomataan. Vain siten voi ajautua juttusille ihmisten kanssa. Tai ehkä vaan tykkään olla huomion keskipisteenä... Joka tapauksessa ihailen ihmisiä, joilla on taito jättäytyä välillä täysin vain kuuntelemaan. Jos taas ei ikinä avaa itseään - siitä en pidä. Se on tylsää.
2. Tunteiden ja tarpeiden mukaan eläminen. Nauran, itken, villiinnyn, kuolen nälkään ja sammun juuri sillon kun siltä tuntuu.
3. Rakkaus keskusteluun.
4. Tarve läheisyyteen – niin henkiseen kuin fyysiseenkin.
5. Jatkuva sykkiminen, maltan harvoin pysähtyä. Positiivisesti sanottuna tehokkuus.
6. Hedonismi. Haluan nauttia tästä kaikesta.
7. Haaveilu – miten tästä saisi vielä parempaa?
8. Tarve jakaa hyvin monet asiat tärkeän/tärkeiden kanssa. Ja tähän liittyy myös luotto siihen, että toisen ihmisen kanssa asiat kokee jotenkin voimakkaammin ja niistä tulee entistä varmempia ja ”todellisempia”.
9. Tarve turvallisen arjen ja siitä poikkeavan juhlan perussykliin, vaihteluun. Ja tässä täytyy korostaa arjen rutiineja; ovat hyvin tärkeitä. Mutta niitä on joskus
rikottava. Se taas on nautinnollista. Useimmiten on ehkä oltava järkevä,
mutta ”fiilispohjalta” tekeminen tuntuu niin v*tun hyvältä. Tähän on mainittava, että yleensä olen lähes pakonomaisen kontrollinhaluinen. Kaiken on oltava
järjestelmällistä. (Tämänkin tekstin asettelut oli muokattava uudelleen...)
KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Ottamalla minut ja muut ihmiset huomioon, muun muassa kuuntelemalla, kysymällä ja olemalla kohtelias.
2. Naurattamalla.
3. Olemalla avoin ja sanavalmis, siis tietyllä tavalla rohkea.
4. Olemalla romanttinen... Yllättäminen toimii. Mutta se taas ei välttämättä liity romantiikkaan millään tavalla. Olemalla kekseliäs ja ehdottamalla asioita! Olemalla välillä vähän villi ja hupsu. Valmis seikkailuihin, hupsutteluihin ja oudoltakin tuntuviin asioihin.
5. Syöttämällä ja juottamalla hyvin!
6. Olemalla oma itsensä. Teeskentely haisee.
7. Pitämällä minusta. :) Ja ilmaisemalla sen.
8. Tuoksumalla hyvältä.
SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Ihanaa joulunaikaa. Mukavaa yhdessäoloa, rentoutumista, hyvää ruokaa,
terveyttä... Kivaa tekemistä.
2. Suuntia elämälleni. Sen eri osa-alueille.
3. Että sisko saisi tarvitsemaansa apua ja löytäisi myös niitä omia polkujaan, ja
että veljen terveydentila pysyisi hyvänä. Ja että äiti olisi onnellinen eikä
kantaisi niin kamalasti murhetta meistä.
5. Aitoa rakkautta. Välittämistä.
6. Että ystäväni ja minä olisimme enemmän yhteydessä ja jaksaisimme järjestää
yhteisiä asioita, kuten tapaamisia, juhliakin, ihan vaan olemista...
7. Tässä on paljon enemmän toiveita kuin mitä osaan juuri nyt luetella. Toivon
onnea. Onnellisuutta.
KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Katson kelloa. Aina ei voi vielä nousta, usein herään ihan liian aikaisin.
2. Laitan korvatulpat tyynyn alle.
3. Petaan sängyn.
4. Hontturoin pöpperössä vessaan.
5. Pesen hampaat.
6. Ryhdyn aamiaiselle, joka on muuten joka aamu samanlainen. Ellei joku laita
miulle aamiaista. Tai ellen ole hotellissa – sitähän tapahtuukin mainittavan
usein...
VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT (tällä hetkellä) ENITEN MURHEITASI?
1. Äiti.
2. Pekka.
3. Liisa.
4. Mörri.
5. Anna.
NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Liikunta.
2. Kahvi. (Voi ei, todellako?)
3. Jotkut ruoka-aineet? Aloitan mielelläni aamun aina samalla tavalla.
4. Facebook! (Taas voi ei.)
KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
1. ”Sä oot mulle tosi tärkee.” Ja samaan hengenvetoon ”Älä koskaan
katoo mun elämästä.”
2. ”Oon nähny monia naisia meikittä ja meikin kanssa, mutta siulla on niin nätti
naama, että näytät ihan siedettävältä ilman meikkiäkin. Usein ku naiset pesee
naaman, ni oon silleen että mitä vittua. ”
3. ”Sussa ei oo varmaan mitään vikaa. Sä oot varmaan täydellinen.” (Vaikka se oli
kyllä ehdoton vale eikä ees kovin kauniisti sanottu, koska ”viathan” ne ihmisestä
yksilöllisen tekee. Mutta silti se tuntui hyvältä, koska perään tuli
pitkä lista asioista, joita hän näki minussa. Hienoin niistä oli ”Sä otat kaikki
aina huomioon”. Se tuli oikeasti aika yllätyksenä, koska pidän itseäni melko
omahyväisenä. Tai joustamattomana. Haluaisin olla joustavaisempi. Tai sitten
kaipaan ihmistä, joka pistää miulle jauhot suuhun ja vie minne itse haluaa, eikä
kysele. Ainakaan aina. Ja nyt eksyin asiasta...)
KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Sairaus ja kuolema.
2. Päättää elämänsä katkerana siitä, ettei tehnyt asioita, joita olisi halunnut
tehdä.
YKSI TUNNUSTUS:
1. Haluan rakastua ja saada rakastaa. Se on miun suurin haaveeni. Eikä tietenkään niin, etten saisi vastarakkautta. Se olisi varmasti kamalaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)