-

Täällä ollaan, Jyväskylässä! Voih, mistä aloittaisin..

No asunto. Se on hyvä. Oikein sievä ja viihtyisä nyt, kun tavarat alkaa olla paikoillaan. Tykkään tästä kyllä. Rahanmeno - se hirvittää, mutta.. Ei mennä nyt taas siihen. Oikein söpöä.

Kaupunki. En ole ehtiny vielä ihan kauheasti tutustumaan, tietenkään. Vähän hömppäilly ulkosalla, tuossa kaupungilla ja kuntosalille pyöräilly. Yliopistollakin vähän pyöriny, en niinkään sisätiloissa mutta ruokalat tiedän jo. :D Vaikuttaa mukavalta paikalta tämä Keski-Suomi. Rakastan tuota kävelykadun vilinää. Miten voikin olla niin virkeää? Savonlinnaan ja sen uneliaisuuteen tottuneelle tää on unelma.

Ja sitten: koulu. Kääk. Kävin eilen hakemassa opiskelijakorttini ja kalenterin ja liikuntatarran ja sellaista. Sitten kävin Suomen kielen amanuenssin juttusilla, näyttämässä aiempien opintojeni todistuksia. Täti täräytti miut pikapuoliin takaisin maanpinnalle. Se sanoi, että voit alkaa toki rakentamaan suoraan maisteria näiden aiempien lukujesi päälle, koska olet jo kandi. Mutta eipä sellaisilla kasvatustieteen kandi - filosofian maisteri -papereilla minnekään käytännössä työllisty.

Ja sitten tajusin, mistä tässä on kyse. Yliopisto ei ole paikka, jossa opiskelijalle näytetään valmiiksi tallattu polku, jota pitkin raahustaa halki opintojensa tiheän viidakon. Ehei. Täällä pitää tietää mitä haluaa. "Mikä sinua kiinnostaisi?" En minä tiedä! En vieläkään. Oon jo kunniakkaasti valmistunu yhteen ammattiin, jota en tällä hetkellä halua tehdä. Nyt tulin kouluun suurimpana syynäni se, etten osaa tehdä muutakaan, ja tämä kielipuoli nyt oli se ainakin jonkin verran kiinnostava vaihtoehto. Ja nyt totuus on se, että miun on alettava valitsemaan opintoja ja kursseja, jotta saan kasaan riittävästi opintopisteitä Kelan tukia varten. Käytännössä asialla on kiire siis rahan takia, ei miun valmitumisen tai halujen takia.

Ressaa, voin kertoa. Jo nyt, vaikka koulu alkaa vasta ties millon, ja ensimmäinen infokin on vasta parin päivän kuluttua.

Toisaalta tutorit kyllä lohdutteli, että ottakaa rennosti, kaikki selviää. Mutta kun se "kaikki selviää" on tarkotettu lähinnä niille, joilla on unelma-ammatti. Ei se ole tarkotettu kertomaan miulle, että joku tekee päätöksiä miun puolesta. Äitiiiii.

No mutta sitten: muu elämä. Ai pirulauta.

Kävin tosiaan tutustumassa siihen kuntosaliin, jolla saan käydä tämän lukuvuoden ajan. Lisäksihän pian alkaa myös ohjatut ryhmäliikunnat, joihin aion myös osallistua, siellä näytti olevan ainakin tanssia ja voimatreenejä! No mutta siellähän oli sitten mukavan oloisia ihmisiä. :> Aika tutusteluahan tuo treenaamisen osatla oli - osa niistä vehkeistä oli miulle ihan vieraita, mutta sain jotain tehtyä kuitenkin. Ja nythän on oivallinen tilaisuus kysyä apuja, kun siellä käy muitakin.. Ei ois pahitteeks muutenkin avata suutaan, ihan verkostoitumismielessä. Öhöm. Mutta avara ja hyvän oloinen kuntosali.

Sitten poljin koululle ja kävin kattomassa ruokaloiden tarjontoja. Menin yksin lounasravintola Lozziin ja latasin lautasen täyteen kreikkalaista lihapataa. Melkein taas itkin ruokapöydässä kun tajusin, miten hienosti miun asiat on. En itkeny, mutta nyt kun palasin takasin siihen hetkeen, kyyneleet tuli. Helvetti että mie oon tehny ison työn itteni kanssa. Ja nyt oon kunnossa. Oon niin onnellinen siitä. Haluaisin vaan, että joku joskus kiittäis minua siitä. Joku muukin ku mie ite. Kaipaisin sitä.

Huh, noniin. Ryhdistäydy.

Tässä siis on keksittävä tekemistä melko itekseen vielä sinne torstaihin asti, jolloin meillä on ensimmäinen kokoontuminen opiskelijakavereiden ja tutoreiden kanssa. L lähtee viikonlopuks kotiin jo torstaina, joten en pääse lähtemään ainakaan samassa kyydissä. Voisin toki jäädä tänne ja lähtee vaikka yksin käymään vähän kaupungilla. Se oiski jotain se..

Voiskin kattoa vähän kalenteria tässä, että mitä ens viikolla on luvassa. Jos tuolta yliopiston sivuilta löytää jotain..