-

Nyt se on käsillä. Kauan odottamani ja haikailemani joulunalusaika. Ihanaa, niin ihanaa.

Oon ehdoton jouluihminen. Mitä näissä ajoissa muka olis vastenmielistä? On lomaa, on vapautta, on aikaa, on läheiset ihmiset, on koti, on lämpöä, on ruokaa, on herkkuja, on lahjoja, on kaunista, on tunnelmallista.. Mie nautin.

Tulin kotiin toissapäivänä viimeisen ryhmätentin jälkeen. Tai no, olis niitä oikeasti ollu vielä yksi, mutta koska meillä ei yksinkertasesti ollu aikaa lukea, päätettiin kerrankin livistää ja jättää mokomaan pänttääminen keväälle. Tuloksetkin tulee olemaan paremman. Ja voi että, miten hyvältä tuntukaan ottaa extempore-lähtö kotiin ja sitä ennen vielä fiilistellä yks vapaailta kämppisten kanssa!

Mikä miut oikeastaan sai tällä kertaa blogin ääreen, oli Aila Meriluodon haastattelu Kotiliedessä. Kirjailija-täti puhu siinä rakkaudestaan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Siitä taas tuli mieleen omat nautinnonlähteeni ja ehkä myös lahjani.

Mie oon aina tykänny kirjottamisesta. Se on ollu miulle ominainen ja luonnollinen väylä purkaa niin ajatuksia ku tunteitakin. Äikän tunnit on aina ollu miun suuri rakkaus, koska siellä oon saanu luvan kanssa vaipua omiin mietteisiini ja millon laulaa, millon oksentaa paperille ihan kaiken. Enemmän tai vähemmän suoritus- ja tuloskeskeisenä ihmisenä sain vielä hyvistä arvosanoistakin suurta tyydytystä, joten mikäs sen parempaa.

No nyt tässä ryhmätentissä sain osakseni (liikaa) ylistystä siitä, miten hyvin muistan huonosti lukemani tenttiartikkelin ja miten erinomaisesti osaan siirtää ne tietoni kirjoitukseksi paperille. Tää tyttö joka näin sanoi, oli sitä mieltä, että miun pitäs ryhtyä kirjastoauton tädiksi, kun niillä on kuulemma yleensä tällaisia lahjoja. :D Jasså. Siitä en tiedä, mutta kyllä nuo kommentit sai miut taas pohtimaan, että mitä ihmettä oikein haluan elämältäni, ja kannattasko sitä kaikkea lähteä pyörittelemään sen kautta, missä olen hyvä ja mistä myös tykkään.

En tiedä.. Voisko miusta tulla kirjailija?

Oon kyllä kirjotellu paljon novelleja, mutta ne on lähes poikkeuksetta jääny kesken pöytälaatikkotasolle. Tai nykyään tietokoneen muistiin, mikä on tavallaan sääli; Tuskin enää edes on mitään pöytälaatikkokirjailijoita, nörttejähän ne on kaikki! Mutta näin vapaa-aikananihan näköjään kirjottelen tätä blogia, piereskelen kaikenlaista netin keskustelupalstoille ja Facebookin seinille, nautin kirjotustehtävistä koulussa, tenttien kirjottamisesta jne. Aika paljon sitä loppujenlopuksi tulee tekstailtua.

Ihmeellistä. Päädyin vaihteeks ammatinvalintakysymykseen. Eiiii, ei jouluna sitä.

Koska nyt haluan vaan olla. Jatkaa tätä minkä jo lahjakkaasti aloitin piparkakkuhuussin ja joululeivät leipomalla. Vauvan kypärämyssyä tikkuamalla. Aikakauslehtiin hautautumalla. Höpöhöpö-ohjelmia puoliavoimella silmällä seuraamalla. Juomalla Pentikin ihanaa Joulukahvia ja narskuttamalla pipareita.

Enää viikko. Onpa kivaa. Ja jännittävää ja ihanaa.