Argh. Että ottaa vaikeesti.
Kaipaan entiseksi jäänyttä(?) ihmissuhdettani niin, että ihminen pyörii miun mielessä läpi jokaisen päivän..
Kävi niin, että ehdotin tapaamista. Tavattiin, oli mukavaa, hän vei asiat aika pitkälle, enkä pistänyt hanttiin. Oletin jatkoa, jota ei tullut. Päinvastoin.
Ja nyt oon rikki..
Tai ei. En ole rikki, koska semmosta miulle ei käy. Ei enää, ei tämmösistä asioista. Mutta ikävä on. Ehkä oon unohtanu ne ikävät asiat ja hyvät on noussu pintaan. En tiedä.
Mutta mukavaa tää ei ole. Haluaisin olla onnellinen ja tehdä toisen onnelliseks. Ärsyttävintä on tietää, vai kuvitella, että se todella onnistus. Tällä kertaa.
Ja ajatella, että kenenkään toisen kanssa se ei ois mahdollista.
Aika todella kultaa muistot ihmissuhdeasioissakin. Helposti satuttaa itseään kun toivoo liikoja.
VastaaPoistaOnneksi kesä tekee tuloaan ja täten ihmisetkin ovat liikkeellä enemmän. On isommat mahdollisuudet eksyä juuri oikean ihmisen kainaloon.