Oivalluksia

Tulin kotiin keskiviikkona. On ollu varsin mukavaa olla kotona. Miten tästä elämästä onkin tullu näin helppoa.. (Lue viime lauantain tunnepuuska. :D)

Kävin ostamassa torstaina avainkortin kunnan salille. Kävin pumppailemassa sekä perjantaina että tänään, aamulla, yksin. Luonnonvalossa, tietokoneelta musiikkia kuunnellen. Ihastellen peilistä pumppiin nousevaa herneen kokoista hauista. :D Olen löytäny lajini. Nautin.

Eilen käytiin mummon ja ukon luona kahvilla. Ukolla on parsinson, joka on viimesen parin vuoden, etenkin viimesen puolen vuoden aikana, edenny harppauksin eteenpäin. Ukko luulee olevansa vanhassa kodissaan ja lähtee yksin ulos tarpomaan, tullakseen "perille" millon mihinkin. Mutta nyt ukko oli terävänä ja oma itsensä. Hitaampi, hiljaisempi ja mietteliäämpi, mutta huumorintajuinen ja nokkela. Mutta kyllä mummo silti sais minusta pikkuhiljaa ottaa avun vastaan, ja ryhtyä hoitamaan ukkoa omaishoitajan tittelillä. Koska sitähän se jo on: lääkkeiden jakoa, vahtimista ja huolehtimista. Mutta ei mummo taida olla vielä valmis. Mummo laittoi pöytään karjalanpiirakoita, kuten aina, ja kääretorttua kera Jäätelöauton vanilja-kermajäätelön. "Sieltä kun on niin kätevä ostaa, ja kait sei ihan halapookin on." No, kerroin mummolle, ettei se ehkä ihan halavinta ole, mutta luksusta kylläkin. Kiitos mummo. :) Meillä on ukon ja mummon kanssa oma traditio: mie en mene sinne enkä lähde sieltä pois halaamatta molempia. Pieniltä ne tuntuu jo miunkin syleilyssä, mutta tuoksu on sama ku pienenä. Mummon ja ukon tuoksu.

Matkalla mummolaan sanoin autossa pikkusiskolle ja äitille, että kylläpä on ihanaa, kun aurinko lämmittää jo. Sisko oli hetken hiljaa, otti mielenosotuksellisesti kuulokkeet (joita ilman se ei varmaan lähtis ees hautajaisiin) päästään ja sano: "Ihan tiedoks vaan, meillä on kaikilla ihan toimivat näkö-, kuulo- ja hajuaistit, ei tarvii sanoo kaikkee ääneen." En kertakaikkiaan tienny miten oisin reagoinu. Joten en sanonu mitään. Kysynpä vaan: mitä jää ihmisten välille, jos ne ei jaa kokemuksiaan? Lyöntejä? Puhdasta fyysistä kanssakäymistä? Oispas makoisa elämä.

Ja tähän liittyen: oon huomannu, että kaipaan muunlaista seuraa. Perhe on kaikki kaikessa, ja sen jäsenten vertaisia ihmisiä ei löydy muualta. Mutta myö ollaan niin erilaisia.. Täällä miua katotaan pitkään, ja mie taas kaipaan rauhaa. Äskenkin tyrkkäsin välipalani takasin jääkaappiin, koska ei tee mieli "rentoutua" kahvikupposen ja eväiden kanssa keittiössä, kun samassa tilassa joku toinen kattoo räiskyvää telkkariohjelmaa tai nahuaa koiran kanssa. Mie taidan olla kypsä muuttamaan omilleni.

Huomenna on ystävänpäivä. Mie pistin lauantaina pakettiin pienet lahjat molemmille kämppäkavereilleni; ihmisille, joiden kanssa oon jakanu valtavasti asioita viimesinä kolmena vuonna. Palaan ihan mielelläni siihen seuraan huomenna.

Väsyttää.. Käytiin eilen tanssimassa ystävä-L:n kanssa, enkä nukkunu ku vaivaset kuus tuntia. Jorattiin ihan kunnolla, viime kerrasta olikin jo aikaa. Ja sovittiin yhdet kahvittelutreffit lukiokavereiden kanssa..

Siitä puheenollen: miua on pyydetty kahdesti ulos viimesen kahden viikon aikana. En ole ennakkoluulonen, en, mutta en kyllä kovin innoissanikaan.. No, eipä se ota jos ei annakaan, joten ehkä lähdenkin.

Mielessä pyörii Tampere ja tulevaisuus..

NIIN!! Ja hain kesätöitä! :D Laivalta. Kansimies-tarjoilijaksi. Kunpa pääsisin sinne. Se tekis miulle niin hyvää. Ja mitä ihmettä - ylipäätään hain! Oon niin reipas, että taputan itseäni olalle, kuten aina tähänkin asti. Hyvähyvä.

*haukotus..*