Kirjotan tän päivän muistiin kahdesta syystä. Ensinnäkin miulla ei oo mitään muuta tekemistä. Toiseksi yritän lievittää edellisestä aiheutuvaa turhautuneisuutta pakottamalla itteni muistelemaan, mitä kaikkea hienoa tänään kuitenkin ehti tapahtua.
Heräsin puolen seitsemän maissa. Ei sinänsä mitään uutta. Sain syödä aamiaista siis ihan rauhassa, lehteä lukien. Sitten olin kunnollinen ja luin pääsykokeisiin. Toinen kirja, se runoanalyysia käsittelevä, alkaa olla nyt kaluttu siltä osin kuin sitä tentitään. Käsin kirjoitettuja muistiinpanoja on muistaakseni 15 sivua. Se taitaa olla vähän liikaa. Mutta ehkä kuitenkin liian vähän.
Kävin ostamassa äitille äitienpäivälahjan. Sellaisen kokoelman juttuja, joista tiedän sen tykkäävän. Veli ja sisko ei yllättäen omatoimisesti äitiä aikoneet muistaa, mutta kun kysyin, että haluavatko ehkä tulla mukaan tähän lahjaan, vastaus oli "Ihan sama." Se on angsti-kieltä ja tarkoittaa "Kyllä." Hyvä. Minusta antaminen on aina ollu parempaa kun saaminen. Se on helpompaa. Ja siitä tulee parempi mieli, ehkä osittain juuri sen helppouden takia. Miksikö saaminen sitten on vaikeempaa.. En tiedä. Miusta on vaikeeta kiittää siten, että se kuulostaa niin merkitykselliseltä, kuin miltä saaminen tuntuu.
Luvassa oli puuntekotalkoot. Vajaa pari tuntia tehtiin pilkettä. Mie lähinnä kääntelin pöllejä koneeseen, haloin ne ja viskelin pinkkaan. Sitten syötiin lounas, joka oltiin äitin kanssa laitettu tulille ennen töiden aloittamista, ja jatkettiin vielä pari tuntia. Se oli oikeasti ihan mukavaa. Ainahan sellaset asiat on, joissa tuntee itsensä jotenkin tarpeelliseks.
Sitten keitettiin kahvit ja sen jälkeen halusin avata kesän virvelöintikauden. Viskelin muutamia heittoja ympäri mökkisaarta, siellä missä vaan oli vettä edes sen verran, ettei koukut heti jääny pohjaan kiinni. Kerran sain hauen uitettua aika lähelle laituria, silleen että näin sen, mutta se karkas. En olettanu enää saavani nykyäkään, mutta yllättäen tarras uudelleen! Miulla ei tietenkään ollu haavia, joten jouduin tempasemaan kalan matalikosta virvelin avulla suoraan kuivalle maalle. Sitten äkkiä kouraan joku kättäpidempi ja muutama kunnon kalautus. Perkasin kalan ja olin ylpeä itsestäni. Isin tyttö. Söin välipalaa auringossa kalliolla ja nautiskelin olostani.
Lämmitin saunan ja selailin mökin rappusilla vanhoja valokuvia palavan lepän savussa. Miten kauniita onkaan vanhat mustavalkokuvat.. Siihen aikaan ihmiset on osannu poseerata. Saunoin ja kävinpä heittämässä talviturkinkin, olihan se aivan *kirosana*n kylmää. Mutta siitä tuli hyvä olo. Heti kun sain itteni kiskottua kuiville henkeä haukkoen. Ei siellä vielä uimaan pysty millään.
Ja sitten tulin kotiin, söin päivällistä ja jumahdin koneelle. V*tuttaa. Haluisin tehdä jotain, mutta en osaa lähteä yksin minnekään. Minne mie muka menisin? Nukkumaan. Ja aamulla salille. Ja sitten äitienpäivälounaalle mummon, ukon, enon perheen ja meikäläisten kanssa.
Yksinäistä. Kovin yksinäistä. En saa itseäni liikkeelle. Vaikka oon ollu liikkeellä koko päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti