-

Mä lähdin stadiin, vaihdoin maisemaa. Toiveissani sosiaalistuminen. Tutustuminen. Se verkostoituminen. Miten kävikään?

Asun kaupungin ytimessä. Ihmisvilinässä. Ja olen ehkä yksinäisempi kuin koskaan ennen.

Kaipaan ihmisiä. Kaipaan entisiä kämppiksäni. Kaipaan perhettäni. Ystäviäni. Kaipaan jotakin, mitä en osaa pukea sanoiksi tai kohdistaa mihinkään. Kaipaan vaan. Koko ajan. Oikeasti ihan koko ajan. Ainoastaan ku liikun, en ehdi kaipaamaan. Tai syön. Vetääpä siitä sitten johtopäätöksiä miun arjesta. Liikun ja syön. Siinä sisältöä.

Täällä on kylmä. Ja on vasta lokakuu. Mitä se on sitten, kun tammikuu koittaa?

Leijun. Ilman päämääriä. Pelkään että pimahdan.

Tää yksinäisyys on pahinta.