-

Samperi että on hyvä mieli. Oikeesti.

Ei miulla muuta.

"Hymyn kulttuuri

Jyväskylässä oli heti jotain erilaista. Sen huomasi kulkiessaan jalan pitkin Kauppakatua tai pyöräillessään Seminaarinmäen loppukesäisen vehreällä kampuksella. Minusta tuntui oudon turvalliselta, vaikka olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan asuntooni, pienestä maalaiskunnasta keskelle (minun mittapuullani) suuren kaupungin vilinää ja ihmispaljoutta. En heti ymmärtänyt, mistä oli kysymys, mutta sitten avasin silmäni.

Ehkä juuri vierauden tunne sai sen aikaan: tullakseen tutuksi kaupungin kanssa oli ensin ryhdyttävä uteliaaksi. Luonnollisimmin, joskin ehkä uhkarohkeasti, kohdistin tuon innokkaan kokeilunhaluni ventovieraisiin vastaantulijoihin. Aloin katsella ihmisiä - suoraan silmiin. Halusin kysyä heiltä, millainen tämä kaupunki oikein on ja millaista täällä on asua. Ja ennen kaikkea, olisinko juuri minä tervetullut juuri tänne.

Sain toki monenlaisia vastauksia. Kuten missä tahansa suomalaisessa kaupungissa, loivat monet katseensa ujosti maahan. On huonojakin päiviä, jolloin silmäpeli satunnaisen vastaantulijan kanssa ei yksinkertaisesti kiinnosta. Näistä kokemuksista en ollut moksiskaan. On minullakin sellaisia hetkiä. Kaikilla on.

Vaikuttavimpia olivatkin he, jotka eivät kääntäneet katsettaan toisaalle. Tai sitten eivät alunalkaenkaan kohdistaneet sitä minuun, mutta heissä oli kuitenkin jotain poikkeavaa. Vakuuttavimman vastauksen antoivat nimittäin ne risahousuiset nuoretmiehet, miltei kaksinkerroin kulkeneet vanhat rouvat, kukkamekkoiset tytöt ja ensilunta rukkaseltaan syöneet pikkupojat, joilla oli kasvoillaan jotakin ennennäkemätöntä. He hymyilivät.

Tunsin kummallista mielihyvää. Sisälläni pyrähti lentoon parvi sitruunaperhosia. Ymmärsin, mitä tarkoittaa, kun jokin lämmittää sydäntä. Aloin kehitellä mielessäni tarinoita, syitä noille iloisille ilmeille. Jälkikäteen ajateltuna reaktioni oli hassu, joskin inhimillinen. Halusin tietää, miksi he näyttivät niin typerän onnellisilta.

Totuus on, ettemme voi päästä selville kohtaamiemme hymyjen perimmäisistä syistä. Ellemme sitten järjestä keskelle katua hymyratsiaa ja tiedustele viattomilta onnellisilta, mikä heidän poikkeuksellisen mielialansa aiheuttaa. Sellaista meidän ei tarvitse tehdä. Oikein hyvä selitys on sekin, ettei suupielten kohottamiseksi tarvita kerrassaan minkäänlaista lottovoittoa. Onko sinulla syitä olla hymyilemättä?

Tuoreena humanistina en pidä markkinavoimia tai taloutta maailman mahtavimpina valtteina, mutta nyt aion myydä sinulle jotain. Tosin tämä tuote on lähes ilmainen: se maksaa sinulle vain yhden rohkean liikkeen. Nosta katseesi tomuisesta kadusta, ja huomaat saman kuin minäkin. Jyväskylässä vallitsee hymyn kulttuuri.

Kun olin kartuttanut hymykokoelmaani riittävästi, oli minut samalla vakuutettu. Olin saanut vastaukseni. Kaupungissa, jonka olin tutustumisretkilläni ominut itselleni, leijuivat luottamuksen ja turvallisuuden tuoksut, jotka saivat alkunsa ihmisten onnellisuudesta. Hymyt olivat avanneet minulle ovet uuteen kaupunkiin. Olin tullut kotiin."