-

Dear diary,

tänään meinas käydä hullusti.

Olin tulossa koulusta. Fillaroitsin ihan normaalisti ja asiaankuuluvasti autokaistalla. Yhtäkkiä ja aivan ennakoimatta eteeni aukeni auton ovi. Väistin terhakkaasti. No, eihän se pyörän rengas tietenkään pitäny äkkiliikkeessä aavistuksen kostealla lumella.

Pyörä liukui nurin. Se ei edes kaatunut, vaan liukui juuri niin tuskallisen hitaasti, että ehdin tajuta, että nyt jumaliste mennään ja lujaa. Lensin komeassa kaaressa ohjaustangon yli vastaantulijoiden kaistalle rähmälleni. Joku kolisi, liekö pyörän rakenteet vai joku miun selkärangassa.

Eihän se nainen mitään sanonut, ei edes anteeksi. Enkä kai sitä odottanukaan, mutta miun teki kuitenkin mieli ilmaista, että olen kunnossa. Jotain etnistä vähemmistöä se oli, pieni, tumma ja hyvin kaunis. Ja meni menojaan.

Miehet siitä aura-ajoneuvon luona huutelivat jotain, että kävikö pahasti. Vastasin, että pitihän tuota väistää, ja ne siihen, että ei se sinun vika olis ollut jos olisit törmännyt. No ehkä ei joo, mutta se auton ovi ois tuntunu naamassa pahalta silti.

Kotiovesta päästyäni puntti tutisi jonkun verran. Pistin kättä ristiin. Onneks ei tullu autoja vastaan.

Huomenna kotiin. Ikävä takkatulta, koiraa, äitiä, siskoa ja veljeä. Kotiruokaa, punttisalia, mummoa. Äitin miestä, saunaa, lauantai-illan teeveemaratonia. Eikä missään tärkeys- tai asiayhteysjärjestyksessä.

Edellisiä ajatellen miun piti tänään olla ahkera ja opiskella, mutta vähällepä jäi. Se sijaan nukuin päiväunet kummitädin tekemän villaviltin alla. Kerrankin. Se oli aika makoisaa.