Ei mitää

On moneen otteeseen puhuttu luokkakavereiden (kuulostaa ala-asteen meiningiltä, mutta kyllä yliopistossakin tuntuu olevan luokat, vaikka vapaasta, itsenäisestä etenemisestä puhutaankin) kanssa siitä, miten suomen kielen opiskelu on vaikuttanu meidän maailmankatsomukseen. Tai onko vaikuttanu millään tavalla.

Monet koki alkuun pientä ahdistusta siitä, että nyt kun pääaineena on oma äidinkieli, on pakko kirjoittaa moitteettomasti. Ei yhdys sana virheitä, ei tietenkään kirotusvireitä, ei mielellään myöskään tyylimokia tai epämääräisiä viittaussuhteita. No, mie ainakin tunnistin tuon kaiken itsessäni. Nyt olo on rentoutunu, kun moni muukin tuntu huomanneen samoja juttuja ja todettiinkin yhdessä, että paskanmarjat tässä mitään kielijumalia kuitenkaan olla. Mutta on myönnettävä, että sitä kyllä kiinnittää toisella tavalla huomiota ympäröivän maailman kielitodellisuuteen. Kas tässä esimerkki, voilá.

Olin jollakin yliopistoliikunnan jumppatunnilla. Ohjaaja aloitti vakuuttavasti kertomalla, millaisia sarjoja seuraavan biisin aikana tultaisiin tekemään. Olin ihan messissä, tosi jees, annetaan palaa, menoks! Sitten se päästi sen suustaan: Ei mitää, sit alotellaan.

Whaaat? "Ei mitää"? Miten kukaan voi tehdä noin? Ensin hehkutetaan, nostatetaan, otetaan koko jengi tiukasti hyppysiin, ja juuri kun tunnelma on saavuttamassa huipentumansa ja ensimmäiset maastavedot nousevat kohti korkeuksia - "ei mitää". No, toivuin aika nopeasti ja sain hyvän treenifiilikseni takaisin kun unohdin koko asian, vaikka alkujärkytyksessäni muljauttelinkin silmiäni ja tuijotin sitä tyttöä nirhaavasti.

Mutta sitten se tapahtui uudestaan. Olin pukuhuoneessa pukemassa ulkovaatteita päälle, ja ohjaajamme jutteli siinä jonkun toisen tyypin kanssa. Vaihtoivat kuulumisia, jotain treenien järjestelyistä ja määristä. Sitten tuli eron hetki. Ja taas: "Ei mitää, nähään taas." PERKELE!

Ja usko tai älä, mutta se tapahtui vielä kerran. Ulkona, kun olin avaamassa pyörän lukkoa. Meinasin pistää koko fillarin solmuun ku se taas kaikui siinä hallin edessä: "Ei mitää, soitellaa."

Siis kysynpä vain. Jos asian sisältö on niinkin olematon kuin "ei mitää", niin onko moista ilmaisuhirviötä pakko edes käyttää? "Niinkuun" oon jo tottunu, samoin "siisiin" ja "totanoihin", mutta että "ei mitää".

Ei, en käsitä.