-

Olen tällä hetkellä äärimmäisen tyytymätön elämääni. Miksi?

a) Miulla ei ole mitään käryä siitä, mitä haluaisin tulevina vuosina tai edes tulevana kesänä tai syksynä tehdä.
b) Kevään osalta ohjelma on selvä: Kandi on saatava valmiiksi. Se vaan ei kiinnosta minua pätkän vertaa.
c) Olen eronnut ja itken asiaa päivittäin, vaikka en uskokaan ikävöiväni varsinaisesti kyseistä ihmistä tai meidän yhdessäoloa (lue: jatkuvaa riitelyä), vaan yhdessäoloa yleensä. Olen yksinäinen. Kontaktini ulkomaailmaan on koulun sähköposti, johon tulee toisinaan vaihtoinfosta kertovia viestejä. En koskaan lue niitä, koska oon kateellinen ihmisille, jotka uskaltaa ja haluaa lähteä maailmalle.
d) Painostan itseäni viimeisen lomaviikon asioilla, joihin en kuitenkaan tartu. Olisko parempi vaan rehellisestikin antautua löysäksi eikä vaan olla sitä itseltään salassa ja jatkuvasti haukkua itseään tekemättömistä töistä?

Johtopäätös: Näistä johtuen tunnen itseni mitättömäksi, hyödyttömäksi ja äärimmäisen TYLSÄKSI. Ja kuitenkaan en jaksa tehdä asialle mitään.

Työnteko pelottaa miua. Mistä helvetistä sekin johtuu?

Kaiken lisäksi joudun tylsistyneenä tappelemaan jatkuvasti syömisongelmaisen ajattelutapoja vastaan. Koska vihoviimenen virhe ois lähteä sille uralle tässä vaiheessa. Onneks miut on viimestään iltasin vallannu tarve hemmotella surkeaa sydäntäni herkuilla, jotka varmasti pelastaa miut ajautumiselta väärille poluille. Oon myös ulkoillu jonkun verran, vähän päivittäin pitääkseni pääni jotenkin kasassa, ja siksi syöminen on entistä tärkeämpää. Ja tänään kun ei huvittas lähtee tuonne harmauteen lenkille koiran kiskottavaksi, sätin itseäni siitäkin. Onneks tuli sentään pyörähdettyä kirjastossa ja samalla haukattua vähän happea.

Mitä mie teen elämäni kanssa.. Tunnen itteni luuseriksi. Eikä se valittamalla parane. Sitä on nimittäin tehty kutakuinki kuutisen vuotta, ja tässä ollaan. Tutti suussa kotona edelleen.